Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2011

Kissamaisia leikkejä

Julkaistu , kirjoittanut .

Meillä on hetken aikaa hoidossa 5kk vanha Niilo-kissa, ja yllättäen elukkaläjän lapsenmielisimmät löysivät melko nopeasti toisensa. Ei mennyt kuin muutama tunti Niilon saapumisesta, kun Capo ja Niilo virittelivät vähän yhteisiä leikkejä.  Ensin molemmat olivat tietenkin aika varovaisia ja etenkin Capossa Niilon akrobatia aiheutti melko hämmentyneitä ilmeitä, mutta niihin se tottui pian ja sittemmin leikit ovat olleet molempien mielestä hirmu hauskoja ja leikittävä on tietenkin vähän väliä.

Ennen meille hoitoon tuloaan Niilo ei ollut sitten pikkupentuaikansa nähnyt muita kissoja eikä ikinä koiria, mutta tunnin verran se taisi kiipeilypuussa katsella meininkiä ja sitten lähti vain reteästi sekaan. Ja tämän jälkeen on ilmoittanut hyvin selkeästi muille kissoille että hän aikoo kyllä hengailla kiipeilypuussa, joko siellä hengaillaan sen kanssa tai sitten muiden on hengailtava jossain muualla jollei seura kelpaa. Lunan kanssa Niilo välillä pussailee ja joskus sitä puskeekin, mutta Lunan saatua tarpeeksi siihen kohdistuneista korvien pureskelusta ja hännän jahtaamisesta Luna kertoi melko selkeästi mielipiteensä, ja sen jälkeen on lähinnä vaihdettu pusut pari kertaa päivässä ja muutoin Luna puuttuu Niilon eloon vain kun meno käy liian vauhdikkaaksi täällä sisällä.

Nuorimmat kuitenkin leikkivät tosi nätisti toisensa huomioon ottaen, Niilolla ei vielä kokoa ole ihan älyttömästi joten Capo vähän varoo ettei pienempi jää ihan jalkoihin ja Niilo taas esimerkiksi pitää kynnet visusti piilossa leikkiessä. Videonkin otin lasten leikeistä, siinä näkyi ihanasti kuinka molemmat ovat selkeästi leikissä mukana eikä kyse ole siitä että jompikumpi härnäisi toista. Video kuitenkin katosi muistikortilta johonkin, mutta ehkä ehdin saada vielä videoitua uuden. 🙂

Agitreenit

Julkaistu , kirjoittanut .

Syksyn ensimmäiset ohjatut agilitytreenit ovat takana, tiistaina aloitimme uudessa valmennusryhmässä. Ratojen taso vaihtui aika paljon haastavammaksi, mutta oikeastaan pidän sitä vain hyvänä asiana sillä liian haastavia ne eivät olleet, lähinnä tuottivat minulle uudenlaista päänvaivaa ohjauksen suunnittelun suhteen. Lisäksi ryhmämme koirat ovat hyvn erilaisia ja toisia katsomalla sai hirmu hyviä uusia ideoita nyt ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Oli myös hieno huomata, kuinka Capo kyllä tekee vaikka kuinka makeita asioita kun vaan uskallan siltä pyytää. Emme ole aiemmin tehneet näin pitkää rataa (ja ensin teinkin sitä kahdessa pätkässä jottei Capo väsähdä), Capo ei ole kovin paljoa aiemmin tehnyt puomia niin että putki on heti vieressä plus että Capon mielestä putki on kaikista kivoin este, ja lisäksi sillä on aiemmin vähän tökkinyt hyppääminen niin että se kääntyy jo hypätessään. Viimeisimmästä tulin kuitenkin siihen tulokseen että todennäköisesti en vain itse ole osannut ohjata sitä tarpeeksi selkeästi, sillä nyt kun keskityin ja oikein panostin ohjaamisen selkeyteen etenkin noissa kohdissa, ei ollut mitään ongelmia. Puomille mentäessä Capo ei edes kahta kertaa katsonut putkeen päin kun sille kiipeämiskäskyn huusin, ja samaten se irtosi putkelle ihan mielettömän hyvin kaukaa ilman että olisi lähtenyt haahuilemaan puomille vaikka puomikin on sen mielestä tosi nasta este. Kaiken kaikkiaan ihan mieletön fiilis tämän treenin jälkeen.

Vireongelma meillä on edelleen. Capo leikkii ja taistelee innolla ennenkuin menemme itse radalle, ja ennen radalle menoa se saa katsoa muiden koirien menoa joka kiihdyttää sitä. Yleensä ensimmäisen radanpätkän jälkeen se vielä taistelee, toisen radanpätkän (tai kokonaisen radan jos niikseen tulee) se hakee patukan muttei taistele ja kolmannella kerralla se ei enää suostu leikkimään millään lailla. Kuten Juha sanoi, Capo ottaa agilityn vähän vakavasti…

Uskon kuitenkin että tähän ongelmaan on kolme syytä, 1) Kuumuus. Vireongelma on alkanut kun ilmat alkoivat lämmetä. 2) Kipeys, Capollahan oli ristivääntöä kropassa kun kävimme osteopaatilla kesäkuussa, ja todennäköisesti tämä on vaikuttanut viretilaan eniten. Capo ei ehkä vielä ole ihan oppinut ettei agiliitäminen satu (nyt olemme käyneet kolmesti osteopaatilla ja viime kerralla osteopaatti totesi ettei jumeja löydy) ja sehän on hyvin tarkka siitä että rimat ja pituuseste ovat oikeassa korkeudessa ja pituudessa. Toki minäkin olen niistä tarkka enkä missään tapauksessa hyppyytä Capoa liian korkeilla esteillä, mutta pari kertaa on saattanut jokin rima jäädä vähän korkeammalle kuin muut ja Caposta sen kyllä huomaa heti ettei se halua hypätä. 3) Minä! Minulla ei ole aiemmin ollut samanlaista koiraa kuin Capo, Capo on hyvin ohjaajaherkkä ja se menee vähän puihin jos esimerkiksi kepeillä jokin keppiväli menee suoraksi jonka jälkeen keskeytän keppien tekemisen enkä sano Capolle mitään. Tajusin tämän vasta keväällä, ja samoin sen että Capon kanssa kaikkineen täytyy olla todella tarkka palkkaamisen kanssa. Talvella treeneissä aina radan lopussa heitin sille lelun ja otin palautteen vastaan kouluttajalta, ja Capo jäi siinä vähän taka-alalle kun en tajunnut että sen kanssa pitää muistaa myös leikkiä radan jälkeen kunnolla. Nyt olen lähtenyt panostamaan siihen kunnolla, ja vapaavuoroilla siihen että teemme lyhyitä ratoja joissa on vauhtipätkiä ja leikitään paljon.

Kyllä tämä tästä, Capo on teknisesti jo aika taitava, esteiden suorittamisessa ja ohjautuvuudessa ei ole mitään ongelmia, kun sen vireen vaan sieltä saisi kaivettua esiin. Täytyy vielä vähän käydä vapaavuoroilla treenailemassa keppejä radan osana koska sitä emme hirveästi ole tehneet, ja sitten yritän potkia itseni kisoihin Capon kanssa. Mutta kun pelkkä ajatuskin hirvittää, voi sitä jännityksen määrää…

Ehkä meistä tulee vielä joskus jotain

Julkaistu , kirjoittanut .

Treeniuutisia!

Lauantaina sovimme Lindan ja Suvin kanssa lähtevämme sunnuntaina Ojankoon treenaamaan agilitya kun Linda ja Suvi tulivat koirineen Lahdesta Helsinkiin näyttelyyn. Sunnuntaiaamuna jo myhäilin tyytyväisenä viileää säätä, joka kyllä jatkuikin viileänä juuri niin kauan kunnes lähdettiin treenaamaan… Siellä tietenkin aurinko paistoi ja kuumuus yllätti. Viileys palasi heti kun mekin palasimme kotiin.. No, tein silti Capon kanssa vähän agitreeniä, lyhyitä pätkiä tosin vain koska tiesin että lämpö väsyttää sen melko nopeasti. Ensin otettiin keppejä, ja ne alkaa kyllä jo sujua aika mallikkaasti. Heti kun Capolla vain on vire kohdallaan niin löytyy se vauhtikin sieltä ja pujottelu menee nätisti. Eilen Capo myös ensi kertaa alkoi näyttää merkkejä siitä että se osaa hakea ensimmäisen keppivälin jo itse, se on ollut meillä tässä vähän haasteena. Nyt kun vain minä uskaltaisin sen viedä johonkin kisoihin koettamaan niin josko tästä saataisiin jotain tuloksiakin joskus aikaiseksi. Ehkä.

Keppien treenaamisen jälkeen otin Capon kanssa pientä vauhtipätkää (hyppyjä suorilla ja mutkiin keinua ja putkia) ja vauhtia kyllä löytyi ja Capo luki hyvin ohjausta. Sen huomion tein kuitenkin että täytyy olla tosi tarkkana hyppyjen korkeuksien kanssa, yksi rima oli jäänyt vähän ylemmäs kuin muut (alimpaan medikorkeuteen) ja sitä Capo ei mielellään olisi hypännyt. Meni se sen sillä kertaa kun huomasin asian vasta vauhdissa kohdalla, mutta täytyy jatkossa kiinnittää erityistä huomiota asiaan. Tämän ratapätkän jälkeen Capo alkoi jo vähän väsähtää kun alkoi oikeasti olla suorassa auringonpaisteessa kuuma, ja lisäksi se oli välillä vuoroa odotellessamme kiljunut katsoessaan muiden liitämistä. Kiva treeni kuitenkin, toivotaan että huomenna olisi viileää kun Oreniuksen treenit taas alkavat, jos saataisiin tehtyä jo kunnolla hommia kesätauon jälkeen. 🙂

Lopuksi tehtiin vielä A:ta, A:lla Capo on vähän alkanut epävarmaksi sen suhteen missä kohtaa pitää pysähtyä ja pysähtyi ensin jo kontaktin yläpuolelle. Voi toki olla että minäkin olen hätäillyt ”koske”-käskyn kanssa heti kun koira on päässyt lähtemään estettä alaspäin ja johtuu siitä, joten tarkkana täytyy taas olla. Otin esteen sitten toiseen kertaan ja tällä kertaa pysähtyminen kontaktille sujui niinkuin pitääkin.

Luna pääsi tokoilemaan, tauolla se on kerännyt siinä määrin intoa että meinaa vähän edistää välillä seuratessa, samoin jäävissä liikkeissä täsmällisyys on vähän kärsinyt. Näitä treenailin sen kanssa ja nyt alkoi taas mennä jo vähän paremmin kun pari tehotreenikertaa noiden liikkeiden osalta on takana. Lisäksi tein sen kanssa paikallamakuuta kun kaikilla ympäröivillä kentillä oli menossa agi-tai tokotreeniä ja saatiin vähän häiriötäkin siihen mukaan, Luna katseli välillä ympärilleen jos kuului ääniä tai jollekin koiralle heitettiin lelua, mutta ei ollut aikomustakaan nousta ylös. On se niin kiva, katsoin sille epäviralliset tokokisat syyskuulle ja nyt tässä arvon vielä että ilmoitanko. Jospa treenataan vielä pari kertaa ja ilmoitan jos näyttää siltä että olisi valmista. Lunasta ei valitettavasti tullut kuvia kun Linda treenasi viereisellä kentällä ja kuvaaja oli siellä, mutta toisaalta eivät ne kuvat varmaan olisi paljon aiemmista Lunan tokokuvista poikenneet muutenkaan.

Maalaiset kaupungissa

Julkaistu , kirjoittanut .

Kaupunkielämä on tuonut koirista esiin kaikenlaisia uusia puolia. Asuintalomme pihalta pääsee suoraan puistoon ja siitä taas suoraan niitylle ja metsään, koko matkalla on vain yhden pienen taajamatien ylitys. Tästä ja siitä syystä että Capolla ei ole mitään tarvetta lähteä lätkimään mihinkään, ei toisten koirien tai minkään muidenkaan asioiden vuoksi, se kulkee lähes koko ajan vapaana. Ainoastaan jos menemme lähelle autoteitä tai jos muuten jokin erikoistilanne niin vaatii niin laitan Kapteeninkin hihnaan, mutta muutoin se saa kirmata aika lailla vapaana, ja se jos mikä on luksusta! Tämä on tietenkin aiheuttanut näin taajamassa asuessa kaikenlaisten uusien asioiden opettelemista, esimerkiksi odota-käskyä ollaan vähän enemmän treenailtu (”odota”-käskyllä vauhtia pitää hidastaa, ”paikka” tarkoittaa että on pysähdyttävä niille jalansijoilleen ja pysyttävä siinä) ja lisäksi olen alkanut opettaa Capoa siihen että teiden yli ei mennä ennenkuin on käyty istumaan ja odottamaan vierelle ja tämän jälkeen saatu lupa mennä tien yli. Toki teitä ylittäessä se on hihnassa, mutta siitä huolimatta koen parhaaksi opettaa Capolle sen että teiden yli ei sa ryntäillä, Capolla kun tuntuu olevan melko usein aika kova kiire mennä vauhkona eestaas vaikka koko ajan lähellä pysyykin.

Koska aiemmin lähestulkoon metsän reunassa asuessamme koirilla oli vähän höllempi kuri lenkkeillessä – Järvenpään metsissä harvoin tuli mitään vastaan, joskus ehkä joku satunnainen koira muttei muuta, ja koirat pysyvät molemmat automaattisesti lähellä, niille ei tarvinnut siellä hirveän montaa käskyä lenkin aikana sanoa. Täällä taas pidän huomattavasti enemmän huolta siitä että tietyissä tilanteissa koirat ovat tiukasti hansikkaassa ja niillä on paljon enemmän sääntöjä lenkkeillessä (metsästä takaisin ”pururadalle” palautuessa täytyy odottaa lupaa ennenkuin saa mennä, teitä ei ylitetä ilman lupaa, ohituksissa otan Lunan aina kiinni ja Capon käskyn alle viereen ja niin edelleen) ja on ollut hauska huomata kuinka nopeasti koirat oppivat uudet jutut. Tietysti on tapahtunut joissain asioissa vähän pakittamistakin, koska Luna joutuu täällä olemaan huomattavasti aiempaa useammin kiinni hihnassa silloin jos olemme muualla kuin metsässä, sen luoksetulosta on tullut melkoisen hidas. Toki olen tehnyt sitä että joka kerta kutsuessani sen luokse se ei johdu hihnaan ja välillä pitänyt myös nameja mukana jotta saa palkkaa luoksetulosta, mutta silti se luoksetulo on vieläkin vähän sellaista lönkyttelyä. Toisaalta aika pieni pahahan tuo on, ja melko helposti korjattavissa joten ehkä kaikkien hyvien opittujen asioiden vastapainoksi tuo on ihan sopiva takapakki. 😀

Eilen kävimme myös aivan keskustassa koirien kanssa, ajoimme Elielinaukiolle bussilla ja kävelimme siitä Punavuoreen Nellan omistajan luokse katsomaan elokuvaa. Bussimatka oli Capon elämän ensimmäinen, aiemmin olen sen kanssa matkustanut vain junalla. Mietin että mitähän pikkumies bussista mahtaa sanoa, ja siksi koirien uusi isäntäehdokas piti huolen Lunan matkustamisesta (Lunan bussimatkustaminen tosin on lähinnä sitä että se lotkähtää makaamaan jalkoihin ja nukahtaa noin sekunnin sadasosassa siitä kun bussiin on päästy…). No, eihän se Capo mitään erityistä bussista tuumannut. Vähän piti katsella että mikäs tämä juttu on kun niin paljon ihmisiä tulee ja menee ohi, mutta muutoin Kapteeni keskittyi pitämään silmällä ikkunasta Helsingin liikennettä. Eikä kävelymatkakaan sitä hetkauttanut, hirveästi oli kivoja hajuja ja oli vähän vaikeuksia ehtiä haistella TÄYSIÄ samalla kun kävelee mutta siitäkin selvittiin! Takaisintulomatkalla Nellan kanssa riehumisen jälkeen ei hajutkaan olleet enää ihan niin puoleensavetäviä muualla kuin puistossa, ja Capo käveli nätisti kuin mikäkin kosmopoliitti vasemmalla puolella aivan jalan vieressä. <3

Hyvin sujuu siis elämänmuutos edelleen, olen kovasti ylpeä ja iloinen siitä että molemmat koirat ovat niin fiksuja, ihana elää tällaisten kultamurujen kanssa!

Ja taas mennään

Julkaistu , kirjoittanut .

Lisää muutoksia meidän elämässä. Viimeisen kuukauden aikana olemme olleet kiireisiä muuton keskellä, täten olemme helsinkiläistyneet ja jättäneet siis Järvenpään taaksemme. Muutos oli aika suurikin, koko ikänsä omakotitalossa asuneet koirat ovat saaneet totutella kerrostaloelämään, ja lisäksi kanssamme asuu syyskuun alkuun asti kaksi kissaa. Lunallehan kissat ovat jo ennestään tuttuja Perkeleen myötä, mutta Capo ei ollut kuin kerran aiemmin ollut missään kontaktissa kissaan ja silloinkin kissa oli melko sähäkkää tyyppiä. Niinpä hieman jännitin että miten tämä tästä lähtee luistamaan, mutta koirat eivät ole olleet mistään moksiskaan. Kaikkein suurin huolenaiheeni oli Lunan tapa haukkua ääniä ulkoa, mutta pari viikkoa on takana ja naapureiden kanssa juteltua on tullut huomattua ettei Luna oikeastaan täällä hauku muulloin kuin silloin kun tulen itse kotiin ja se näkee minut ikkunasta.

Kissojen osalta taas on mennyt vielä kivuttomammin, Capo oli ensin toki aika innokas tutustuja, mutta koska kissat ovat aika positiivisella tavalla kaikkeen suhtautuvia, on tutustumisen jälkeen meno rauhoittunut ja tänään sohvalla päiväunilla oli minun lisäksi sekä molemmat kissat että molemmat koirat yhdessä läjässä sulassa sovussa.

Lenkkimaastot ovat täällä aivan mielettömät, noin suunnilleen koko ikäni olen vannonut etten koirien kanssa Helsinkiin muuta koska Järvenpäässä, Sipoossa ja Tuusulassa asuessa tuli totuttua siihen että metsään tai pellolle on maksimissaan 50m matkaa ja metsää myös sitten riittää. No, kyllä täällä Helsingin laitamillakin metsää tietenkin riittää, kävelymatka nyt on tietenkin hieman pidempi mutta onneksi suoraan takapihalta pääsee puistoalueelle jonka läpi ei siitäkään ole kuin kymmenen minuutin matka että pääsee metsään riekkumaan. Ja syksylläkin on kivempi lenkkeillä kun valaistuja hiekkateitä menee enemmän kuin yhdessä illassa ehtii kävellä!

Treenipuolella taas on ollut Capon suhteen vähän hiljaiseloa kun ohjatut agilitytreenit alkavat ensi viikolla ja siihen asti olen päättänyt pitää sen agility- ja tokotreenit lyhyinä jaksoina jolloin pidetään kivaa ja tehdään vain sen verran että voidaan lopettaakin kun on kivaa eikä Capo pääsisi väsähtämään. Säiden viileneminen on kyllä vaikuttanut heti niin että vähän välillä kadoksissa ollut treeni-into on löytynyt sillekin taas aivan eri tavalla.

Luna taas on tokon osalta kisavalmis ja nyt yritän saada sen vain mahdutettua joihinkin kokeisiin tässä lähitulevaisuudessa. Se BH-koekin pitäisi käydä suorittamassa, mutta suurimpaan osaan BH-kokeita on etusija jollekin rodulle ja kun Luna ei ole minkään rotuinen niin vähän on paikat tiukassa… Mutta ehkäpä vielä joskus!

Tässä vielä kuvat kissoista, yllä Tara ja alla Leia.