Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2011

8 tunnustusta

Julkaistu , kirjoittanut .

Blogi on viettänyt hieman hiljaiseloa – asuntomme todettiin homeiseksi, olemme olleet evakossa nyt pari viikkoa ja tilanne jatkuu vielä ainakin kuukauden. Nyt kuitenkin on pakko raapustella vähän jotain!

Olemme saaneet tämän kiertävän blogihaasteen jo muutamalta taholta (kiitos ainakin Nathalie ja Rebecca!), mutta ainakin kuukauden päivät olen yrittänyt kursia mielessäni kokoon kahdeksan tunnustusta – olen varmasti jo levittänyt kaikki asiamme niin avoimesti blogissa ettei ehkä ole jäänyt juuri tunnustettavaa.. Emme nyt säännöistä huolimatta laita tätä eteenpäin – olen nähnyt tämän jo niin monessa blogissa että harva lienee jäänyt enää haastamatta.

Haaste siis kuuluu näin:

Tunnuksen saaneen pitää;

1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Koirablogia kun kirjoitellaan niin luvassa niihin liittyviä tunnustuksia.

1. Capon tulon jälkeen olen joutunut melko paljon tarkistelemaan ja loiventamaan käsityksiäni koiran koulutusta koskien. Koska Luna on ollut aina melko haastava ja sen käsittelyssä ei ole paljon virheitä sallittu, olen oppinut sen kanssa melko varovaiseksi siinä mitä teen jotta ei oteta ongelmien suhteen heti kilometriä takapakkia. Capo ei ole niinkään vaikea koira mutta huomattavan erilainen ja eri tavalla haastava koulutettava (haastava lähinnä siten, että sen motivoiminen ja mm. tokon kaltaisten lajien treenaaminen on täysin erilaista kuin puolipaimen-Lunan) – eikä siihen todellakaan päde samat säännöt kuin Lunan kanssa. Välillä olen kärsinyt tunnon tuskiakin siitä että olen komentanut Capoa huomattavasti lujempaa kuin olisin koskaan voinut kuvitella komentavani Lunaa, mutta kun johonkin tottuu lähes kuuden vuoden ajan niin eipä kai ole ihmekään että vähän itsekin hämmästyy kun yhtäkkiä taloon saapuu aivan erilainen eläin. No, oppia ikä kaikki.

2. Tutustuessani ensi kertaa Capon kasvattajaan Heliin, muistan muutaman kerran mielessäni manailleeni että hitsi kun olisi hyvä kasvattaja hollilla, mutta kun kasvattaa a) liian pientä ja b) liian rumaa rotua. 😀 Tässäkin kohtaa sain muuttaa käsityksiäni, ei mennyt kauaakaan kun Helin koirat Capon isä Eppu etunenässä olivat muuttaneet mielipiteeni asiasta täysin. Ja sitten manailinkin jonkun aikaa mielessäni lähinnä sitä että piti jonkun aikaa odottaa ennen kuin se käppänä saatiin kotiin asumaan.

3. Luna on opettanut minulle ehkä elämässäni eniten itsehillintää. Olen ADHD-lapsi joka ei ehtinyt pysähtyä siihen jonoon jossa kärsivällisyyttä jaettiin, ja kun Luna kaikkine arkuuksineen ja muine pikku ongelmineen tuli, opetti se siinä sivussa itsehillintää minulle roimasti. Aran koiran kanssa kun ei paljon ryysätä tai oiota.

4. Ennen Capon tuloa en ollut kovin kilpailuorientoitunut koirien kanssa. Lunakin oli osannut tokon alokasluokan liikkeet jo vuosikaudet ennenkuin lopulta menimme kokeeseen, ja silloinkaan emme olisi menneet jos Linda ei olisi potkinut perseelle että nyt ois syytä vihdoin mennä. Ajattelin aina että meillä on ihan hyvä niinkin että lenkkeillään, omaksi iloksi treenataan ja sitten noita jälkipuolen hommia tehdään pidemmälle, mutta mihinkään kisoihin ei ollut ikinä mitään hinkua. Donin kanssa se tosin oli tokon osalta haaveena joskaan ei ehtinyt olla kovin konkreettisena tavoitteena, mutta Doni ei sitten koskaan ehtinyt startata syynä ensin keskellä metsää ilman autoa asuminen, sen jälkeen sairastelukierre ja lopulta sen tervehdyttyä se sitten äkillisesti menettikin henkensä. Capon tultua kisakärpänen on kuitenkin iskenyt toden teolla, olen jo vaikka kuinka monta kertaa ehtinyt harmitella etten saanut Capoa mihinkään agilitykisoihin joulukuun aikana – järkevän ajomatkan päässä ei oikein tuntunut olevan kisoja ykkösluokkalaisille. Ja sinne tokokokeeseenkin jo tekisi niin kovin mieli, jospa kohta päästäisi kun saataisi treenipaikka-asiat kuntoon.

5. Minulle tulee usein huono omatunto kun en voi antaa Lunalle enempää ruokaa. Se tuntuu olevan aina nälkäinen, mutta steriloituna lihoo erittäin helposti. Joskus huono omatunto iskee myös silloin kun Luna makaa lattialla mutta ei nuku, kun se näyttää niin masentuneelta!! Hysteerisen koiranomistajan viisaat mietteet…

6. En ole sillä tapaa kovin näyttelyihminen että erityisesti haluaisin kiertää kaikki näyttelyt ja viihtyisin niissä mielettömän hyvin. Minulle näyttelyreissut ovat siksi  kivoja että seura on hyvää – yleensä käyn näyttelyissä lähinnä Helin kanssa. Minusta on toki kivaa että Capo pääsee kehään ja on menestynytkin, mutta kuten aiemmin mainitsin niin kärsimättömälle se näyttelyissä väistämättä eteen tuleva odottaminen on välillä niin hankalaa. Ainoa kerta kuitenkin kun on ihan todella tullut tippa linssiin missään koirakinkereissä omien koirien kanssa oli Liettuan Voittajanäyttely. Jos joskus, niin silloin olen halunnut vajota maan alle, niin huonosti se meni. Jostain syystä (todennäköisesti itse jännitin kovasti ja se tarttui koiraan, lisäksi luulisin että olen jännityksissäni laittanut Capon hihnan liian kireälle) Capo pöydällä oloa lukuunottamatta halusi lähinnä istua. Minä siinä sitten henkeni hädässä Helin ollessa vielä Rain kanssa samassa kehässä yritin saada koiraa edustavaksi ja ihan totta, teki mieli jättää leikki kesken ja häipyä vähin äänin kehästä.  Liikkeet menivät kuitenkin hyvin (koska minäkään en ehdi hermostuksissani täristä liikkuessani ja aina liikkeitä esittäessä Capon hihna saa olla löysällä) ja tosiaan pöydällä Capo seisoi kauniisti. Olin kuitenkin aivan varma että me lennetään kehästä kuin leppäkeihäät ja liikkeiden esittämisen jälkeen tuomarin tullessa kättelemään luulin ensin että se heittää alkuun osan ulos, junnu-uroksia oli muistaakseni ehkä viisi? Siinä kohti kun tuomari kättelemisen sijaan tulikin osoittamaan Capon luokan voittajaksi ja näin ollen Liettuan tämän vuoden Juniorivoittajaksi, tässä nyt ensi kertaa muille kuin Helille tunnustan että silloin tuli itku.

7. Minua ärsyttää usein, kun haluaisin ostaa koirille ihania uusia asioita mutta ne eivät satu juuri silloin tarvitsemaan mitään. Tämän vuoden Messarikin oli jotenkin niin tylsä, kun ei voinut shopata sydämensä kyllyydestä. Ainoastaan yhdet valjaat sain ostettua Capolle, kun sen vanhat ei oikein passaa sille. Inhaa olla tuossa asiassa järkevä. Nykyään.

8. Minusta on ihanaa pukea koirille vaatteita. Ei siis mitään pilipaliprinsessamekkoja, vaan sellaisia vaatteita joita ne oikeasti tarvitsevat, kuten pakkassäillä manttelit tai Capon kohdalla treenien jälkeen BOT. Siksi minua harmittaakin aina lauhat talvet, kun ei pääse laittamaan koirillekin ulkoiluasuja päälle! Turhaan en nimittäin sorru niitä pukemaan, joku raja siinäkin kuitenkin.