Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2012

Kaiken maailman kissanristiäisiä

Julkaistu , kirjoittanut .

Tällä viikolla on ollut taas kaikenlaista menoa ja meininkiä etenkin Capon kanssa. Kamerani runko on hajalla josta syystä kuvia ei oikein ole tarjolla, ja siksi kirjoittaminenkin on tuntunut hankalammalta. Kuvien kanssa on paljon kivempi kertoa asioita! Niinpä ympätään siis viikon systeemit tässä yhteen nippuun.

Tiistaina käytiin agiliitelemässä Ojangossa oman seuran kisoissa, olin tajuttoman väsynyt lyhyiden yöunien ja pitkän työpäivän jälkeen, ja se kyllä tuntui ja näkyi ohjauksessa. Jo rataan tutustuessa oli semmoinen epävarma fiilis vaikka radat itsessään tuntuivat helpoilta ja meille hyvin sopivilta – mutta jotenkin oli hirveän vaikea keskittyä siihen ohjaamiseen ja sitä sitten tehtiinkin ihan idioottimaisia virheitä. Otettiin heti ensi alkuun lentokeinu kun Capo tuli lujaa keinulle, olin kosketuskäskyn kanssa myöhässä ja kun sen sain sanottua, ei Capo enää saanut jarrutettua vaan tuli käytännössä mahallaan keinulta alas. Myös puomin alastulolta otettiin kontaktivirhe, kun en taas viitsinyt sitten keskittyä yhtään siihen ohjaamiseen, en edes huomannut koko virhettä ennenkuin mulle radan jälkeen siitä kerrottiin… Aikamme radalla oli koko luokan nopein (27 koiraa), ja kyllä harmitti jälkeenpäin että ei voinut sen reilun puolen minuutin verran aikaa keskittyä ja ohjata kunnolla. Iltakisat jotenkin tuntuvat aina vähän hankalilta kun lähden aikaisin aamulla töihin ja illasta olen jo yleensä melkoisen väsynyt, mutta eipä näkynyt pk-seudulla tai järkevän ajomatkan päässä olevan juurikaan kisoja viikonlopuille.

Tässä nyt kuitenkin video radasta, Facebookiin pitää olla kirjautuneena sisään jotta sen näkee. Videota ei itselläni ole enkä siitä syystä saa sitä muualle esille.

Torstaina Capo kävi toista kertaa hakutreeneissä. Jo ensimmäisellä kerralla se yllätti mielettömällä innokkuudella, mutta tänä torstaina vielä enemmän. Maasto oli yhtä piiloa lukuunottamatta melko vaikeakulkuista ja tietysti ekstrahankalaa noin pienelle, mutta sieltä se kiukulla puski läpi antamatta haastavan maaston, yli melko matalalta lentävien lentokoneiden tai minkään muunkaan muunkaan häiritä itseään. Tällä kerralla myös huomasi hyvin että Capo toimii hyvin ja itsenäisesti myös kun se jää ”yksin” tekemään töitä, eli kun lähetin sen keskilinjalta ja jäin sinne, Capo irtosi helposti kuutisenkymmentä metriä eteen (ja varmaan olisi irronnut pidemmällekin mutta piilojen syvyys oli 50-60m) taakseen katselematta ja jatkoi töitä vaikka olikin tiheässä metsikössä tietämättä yhtään missä minä olin. Ja maalimiehet löytyivät helposti! On se kivaa kun on koira joka on erittäin orientoitunut tekemään töitä minun kanssani mutta ei menetä toimintakykyään myöskään silloin, kun sen tulee ratkaista asioita yksin.

Tänään taas käytiin viettitestissä. En siitä nyt jaarittele sen enempää kun on video jonka lopussa tulee kommenttiraita josta selviää kaikki oleellinen. Olin kuitenkin taas ihan mahdottoman ylpeä pikku-ukosta, jonka lisäksi testissä olikin lähestulkoon pelkästään valkkareita ja sakemanneja, jokunen yksittäinen bokseri ja beussikin siellä oli. Ensin meitä katseltiinkin hieman pitkään, mutta Capo veti homman kotiin olemalla maailman hienoin pieni kääpiösnautserismies!

Numeroarvostelu (asteikko 1-5) oli kuitenkin seuraavanlainen, pitkän linjan IPO-harrastajien mukaan huippupisteet mille tahansa koiralle. Puolustusta ei Capolta testattu, se on testattu jo luonnetestissä.

Vietti 5

Saalistaminen 4

Otevoima 4

Otekäyttäytyminen 4

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=R9NamIMs3-A&feature=youtu.be]

Viettitestin jälkeen lähdimme Helsinkiin ihmettelemään Pride-kulkuetta. Haluan Capolle erityisesti raunioharrastuksen vuoksi paljon kokemuksia erilaisista tilanteista ja häiriöistä, ja Pride-kulkue sopi tähän tarkoitukseen erinomaisen hyvin. Paljon ihmisiä, musiikkia, melua, uudenlaisia alustoja… Ja jäbä ei ollut moksiskaan, paitsi ratsupoliisit hevosineen olisivat Capon puolesta voineet painua takaisin laitumelle. Ainoa mikä Capoa vähän jännitti oli rullaportaat metrolta tullessa ja sinne mennessä, mutta nekään ei enää ensimmäisen kerran jälkeen. Huominen otetaan ihan täysin levon kannalta ja uudet kokemukset saa jäädä pääkoppaan muhimaan.

Mukanamme Pridessa oli myös viikonloppukylässä oleva Romeo, ja Tiukin kerkesi meitä moikkaamaan, tässä mahdottoman ”upea” kännykkäkameralla otettu kuva triosta.

RotuRace 2012

Julkaistu , kirjoittanut .

Käytiin eilen juoksentelemassa RotuRacessa Luusereiden joukkueessa. Capo paransi tänä vuonna aikaansa viime vuodesta kolmella sekunnilla, tänä vuonna aika oli 9,84s. Capohan on kova poika juoksemaan ja oman vieheen perässä menee lujempaa, mutta vinttikoiraradan viehettä se ei oikein pidä minään enkä toisaalta kauheasti ihmettele, viehe kun oli tänä vuonna Capon kokoinen ja tehty muoviliuskoista, joten ilmeisesti Capo ei oikein hiffaa että se on ”saalis”. Tai jotain. Harjoituksiin ei tänä vuonna päästy lainkaan, joten tuollaista viehettä ei Capo ollut ikinä nähnytkään. Sen juoksua en itse asiassa tällä kertaa nähnyt lainkaan, Sini oli lähettämässä Capoa kun minä menin maaliviivalle valmiiksi vastaanottamaan ja kutsumaan. Lähdin juoksuun noin kymmenen metriä ennen maaliviivaa ja Tiinan mukaan se oli lähtenyt suoraan perään kovaa vauhtia, yritin päästä vain mahdollisimman pian maaliviivan taakse jotta ehdin tehdä vauhdissa U-käännöksen istualleni ottaakseni siitä kuvan radalta, mutta hieman hidas tuo kääntyminen oli sillä yhden kuvan ehdin räpsäistä ennenkuin oli sylissä innostuksesta ja riemusta ölisevä kullanmuru. 😀

Kivaa kuitenkin oli, vähän harmitti ettei kannattanut jäädä kuvaamaan oman suorituksen jälkeen, kaatosade tosiaan oli rankka ja alkoi melkein heti Luusereiden juostua ja niinpä päätin säästää kameraa ja suunnata kotiin. Tosin ilmeisesti kameran runko on rikki muutenkin, tarkennus ei ole oikein toiminut vähään aikaan ja eilen se heitti aina muutaman kuvan ottamisen jälkeen erroria ja ottaakseen lisää kuvia oli kamera aina laitettava pois päältä ja takaisin päälle mikä tietysti oli hieman hankalaa yhden koiran suorituksen kestäessä aina vain alta kymmenen sekuntia. Huoltoon taitaa siis seuraavaksi kameran matka käydä.
Ja tässä nyt se Capon ainoa juoksukuva:

ERI2 SA

Julkaistu , kirjoittanut .

Käytiin Capon kanssa korkkaamassa näyttelykausi tältä vuodelta kuumaakin kuumemmassa Aptuksessa. Aivan tajuton helle, koira oli läkähtymispisteessä ennenkuin koko kehä oli ehtinyt edes alkaa vaikka oli pääasiassa makoillut omassa kevythäkissään varjossa. Siitä huolimatta se jaksoi esiintyä ihan hyvin, alkuun kehän laidalla ja meidän trimmipöydällä ollut juoksuinen narttu sai sen pään ihan sekaisin, mutta kun narttu lähti kauemmas niin Capokin malttoi keskittyä. Tosi urheasti se meni loppuun asti, ryhdikkyys ja korvien asento vähän kärsivät kuumuudessa, Capo alkoi nimittäin lerputtaa korviaan kun oli kuudesta avoimen luokan uroksesta toiseksi viimeisenä ja sai siis odotella tovin ennen kuin päästiin pöydälle tutkittavaksi. Sillähän on oikeasti todella kauniisti asettuneet korvat, mutta lerputtaessa se ei tietenkään näkynyt tänään tuomarille. Samoin liikkeet eivät olleet Capomaisen lennokkaan kauniit kun kuumuus vaati veronsa, mutta hyvin se liikkui silti. Tuomari kuitenkin piti Caposta paljon, ja oli ihanan mukava ja kohtelias muutenkin. Tällaisia tuomareita lisää! Kuvia ei tällä kertaa kehästä saatu, minulla oli niin paljon tavaraa kannettavana muutenkin kun muu miehistö oli joutunut kommennetuksi töihin, että kamera sai luvan jäädä viettämään aikaansa yksin autoon.

Tuomarina oli britti Tom Mathers, joka sanoi Caposta näin:

Good balance & type. Good foreface and eye. Earset could be higher. Good depth of body. Short back with good topline. Moves well.

Erityisen kiva fiilis tuli kuitenkin siitä kun minulle aivan tuntematon ihminen jaksoi tsempata kehän aikana, kehui koiran esittämistä ja sanoi että se näytti hyvältä. Kiitos hänelle, kuka lieneekin. 🙂

Sitä ja tätä

Julkaistu , kirjoittanut .

Pari viikkoa sitten olin Capon kanssa agilitytreeneissä ja ihmettelin että jopas on koira vaisu, teki kyllä kaiken mitä pyysin mutta jotenkin hirveän tahmeasti. Rata jota treeneissä teimme, ei ollut meille edes kovin haastava, kakkosten rata kyllä mutta sopi hyvin meidän vahvuuksiin ja vain yksi sellainen kohta siinä oli josta tiesin etukäteen että se täytyy ottaa tarkasti, putkisyötti siis. Lopulta laitoin tämän vaisuuden kuumuuden piikkiin, kyseinen ilta oli todella lämmin ja aurinko porotti suoraan kentälle eikä koiria saanut oikein mihinkään varjoon tai viileään. Seuraavana aamuna otin Capon mukaan töihin ja näin jälkikäteen katsottuna kaikeksi onneksi olin työasioiden takia peruuttanut aamupäivän rauniotreenit, sillä Capo ei ollut lainkaan oma itsensä. Ainoa milloin sillä oli ylipäätään minkään valtakunnan mielipidettä mihinkään, oli kun kävimme katsastamassa autoni ja Capo sai raivarit katsastushallissa kun se tajusi että joku vieras mies ajoi hänen Jumalten Vankkurinsa sisään ja alkoi käpälöidä sitä… Tunnustelin sen läpi mutta eihän se minulle mitään kipua näytä, vähän jäykältä tuntui koko koira mutta mitään tiettyä kipupistettä en huomannut. Jälleen onnenkantamoinen oli mukana ja olin jo aiemmin varannut juuri sille päivälle Capolle hierojan. Hieroja totesi että sillä on niska aivan tuhannen jumissa ja muukin kroppa enemmän tai vähemmän. Hieroja arveli tunnin kopeloinnin perusteella että Capo on johonkin itsensä töytäissyt mikä ei varmasti ole kovin kaukaa haettua kun tuo eläin ei osaa itseään yhtään varoa.

Niinpä ollaan siis otettu aika hissun kissun nämä viikot, agility on ollut pannassa kokonaan ja pannoista puheen ollen Capolla pantakin on vaihtunut valjaisiin. Muutakaan treeniä ei olla oikein tehty, tämän viikon torstaina oltiin raunioilla ja samalla tekemässä vähän tottista kun lupa siihen saatiin. Venytelty ollaan sitten senkin edestä ja kauratyynykin on ollut kovassa käytössä.

Sairastelujen ohella ollaan käyty aika ahkeraan uimassa ja lenkkeilty pikkuakka Tiun kanssa pariin otteeseen. Ensi viikosta lähtien saadaan taas treenailla entiseen malliin ja kaikenmoista muutakin menoa on luvassa, kuvat kuitenkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa joten tässä meidän viimeinen pariviikkoinen rennompaan tyyliin. 🙂