Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2012

Xenan ensimmäiset agilitytreenit

Julkaistu , kirjoittanut .

Kun Capo on treeneistä sivussa niin pitihän sitä agilitya päästä kuitenkin edes vähän treenaamaan, ja tämän treeni-innon uhriksi joutui Xena. Kaapattiin isäntä mukaan kameraa käyttelemään ja suunnattiin kohti Ojankoa.

Aloitettiin puomin harjoittelulla, ensin tietysti vauvapuomilla joka on hieman matalampi ja leveämpi kuin normaali puomi. Lisäksi siinä on vähän pitävämpi pinnoite kuin normipuomissa. Ensin tipauttelin nakkeja Xenalle pitkin matkaa ja ensimmäisellä kerralla ylös tultiinkin reippaasti mutta sitten korkeimmalla kohdalla alkoi vähän huipata ja piti nojautua vähän mutsiin että herraisä mihin kaikkeen pieni malinoispentu oikein tungetaan. Tätä kesti kuitenkin ehkä noin sekunnin sadasosan ja sitten mentiin taas hirveätä vauhtia eteenpäin. Vielä toinen kerta otettiin nakeilla ryyditettynä mutta sitten Xenan mielestä puomi oli jo niin hauska vempele että ei sille paljon nakkeja ehtinyt jaella vaan viiletettiin alastulolle asti ja siellä vasta sitten syötiin targetilta. Jumalaton vauhti sillä oli heti alkuun ja alastulolla sai tarkkaan katsoa että se tosiaan jarruttaa sinne eikä vedä täyttä häkää alas asti. Muutaman toiston jälkeen miehistö olisi lopettanut puomin tekemisen mutta Xena oli eri mieltä, ja useaan otteeseen kun sille hetkeksi selän käänsi niin samassa neiti X oli jo viilettämässä puolivälissä puomia kun oli niin kauhean hauskaa. Eipä siinä sitten muuta kuin äkkiä perään että ehtii alastulolle valmiiksi…

Sitten siirryttiin putkelle. Xenahan on kerran aiemmin tehnyt putkea, mutta silloin se juoksenteli vain Capon perässä sitä läpi. Nyt oltiin ensi kertaa tekemässä sitä ihan itsekseen. Ensin laitoin suoran putken päähän lelun odottamaan jotta Xena näkisi sen, mutta Xena oli sitä mieltä että vinkulelu ei ole yhtään niin hauska kuin mutsin lahkeessa roikkuminen. Niinpä vaihdoin putken päähän odottamaan targetin nakkeineen ja hupskeikkaa kun putkea suoritettiinkin taas hirveätä vauhtia. Tätä toistettiin pari kertaa ja sitten sujui jo siinä määrin reippaasti että lähdin ohjaamaan sitä viereltä. Putken suu piti näyttää sille toki vielä selkeästi että tarkoitus on suorittaa se eikä vaan juoksennella mutsin perässä, mutta hiffattuaan idean mentiin taas kovalla innolla. Jälleen pari toistoa ja sitten lopetettiin. Tai miehistö lopetti, Xenahan suoritti putken vielä muutaman kerran lisää… Mutta mikäs sen parempaa kuin että koiralla on kivaa.

Pentutreffit

Julkaistu , kirjoittanut .

Eilen käytiin Rebeccan kanssa lenkkeilemässä hiekkakuopilla, Rebecalla oli mukana Cecil-pentu ja aiemmin jo blogissa näkynyt William. Meiltä mukaan pääsi vain Xena kun Capo on edelleen saikulla ja Luna taas ei anna muiden leikkiä oikein keskenään ja nimenomaan oli tarkoitus että Xena pääsee Cecilin kanssa leikkimään ja muutenkin morjestamaan vieraita koiria hyvässä hengessä. Kaikki kuvat nähtävissä täällä.

Ennen lenkille lähtöä kävin vähän kävelemässä Xenan kanssa Viikissä katselemassa sivistyneen maailman menoa, ihmisiä, pyöräilijöitä, asvaltoituja katuja… Xenan mielestä oli hauskaa eikä edes kovaa kuuluneet lentokoneiden äänet häirinneet. Hiekkakuoppien parkkikselle päästyä tyrkkäsin sen jälleen hihnaan, kolmatta kertaa sen elämässä, ja Xena käveli hihnassa koko matkan kauniisti niinkuin olisi tehnyt sitä itse asiassa aina. Hiekkakuopalla se myös pulahti ihan suorilta veteen sen kummemmin miettimättä, ja lähti ihan uimaankin vaikka tekniikka ei vielä kyllä ollut oikein hallussa, vaan Xena ui ikäänkuin ylöspäin mikä on aika yleistä vähän uineilla koirilla.

Cecilin ja Williamin kanssa Xena tuli oikein mainiosti toimeen ja käyttäytyi kunnolla. Varmasti mennään samalla kokoonpanolla vielä uudelleenkin lenkille!

Hauska sattuma oli kun meille jo tullessamme kerrottiin että yhdellä kuopista on töissä ruumiskoira,  ja lenkin loppuvaiheessa koiran ohjaaja oli huomannut että mulla on mukanani malikanpentu, ja tuli kysymään että mistä se on kotoisin. Paljastui että kyseinen koira oli Xenan isä Leo, Dubion Legolas. Oikein kukaan ei ollut ensin uskoa että oikeasti siinä isä ja tytär kohtasivat sattumalta metsikössä, ja kuviakin oli otettava todisteeksi. Tässä Leon poseerausta:

Puolivälissä

Julkaistu , kirjoittanut .

Capon saikku on saavuttanut puolivälinsä. Viikko siis takana ja viikko edessä, joskin vielä täyslevon lopettamisen jälkeen se saa ottaa ainakin viikon vielä rauhallisemmin ja treenaamatta, mutta kulkea vapaana. Nythän se on saanut kävellä vain valjaissa ja vain erittäin lyhyitä lenkkejä, lähinnä sen verran että tarpeet on saanut tehtyä. Se on ollut kyllä muutenkin normaalia rauhallisempi, eikä esimerkiksi lenkeillä ole vetänyt lainkaan vaikkei ole saanut juosta nyt yli viikkoon. Lisäksi se on vielä enemmän mammanpoika kuin yleensä, koko ajan pitäisi saada nukkua ihan minussa kiinni. On se vaan maailman parhain pieni koira, ja varsinkin nyt kun se on ollut kipeä, olen päivittäin miettinyt kuinka järjettömän paljon noin pientä eläintä voi oikein rakastaa. Capo on vaan niin erityinen. <3

Sisällä juniorit on saaneet leikkiä olohuoneen isolla matolla jotta Capolla olisi edes vähän äksöniä joka helpottaisi sitten sitä ettei pääse muuten paljon liikkumaan, ne kun leikkivät tuossa matolla maaten ja yleensä vielä niin että molemmat ovat selällään, ja niin Capon jalka ei rasitu. Sisäleikkien myötä Lunakin on innostunut monta kertaa hakemaan lelun ja tarjoamaan sitä minulle, ja sitten Lumppari on saanut leikkiä vetoleikkiä samalla kun junnut möyrivät matolla. Hirveän hyvin koko porukka toimii yhteen, nyt vaan odottelemaan että Capon jalka olisi varmasti parantunut ja pääsisi taas viemään kaikki kolme yhdessä metsälenkille.

Potilas Räkä

Julkaistu , kirjoittanut .

Ritari Räkä on taas käynyt lääkärissä. Kun ontuminen jatkui vielä eilenkin, varasin sille täksi päiväksi ajan toiselle eläinlääkäriasemalle josta myös röntgen löytyy. Minkään koiran terveyden kanssa en tietysti halua ottaa riskejä, mutta kaikkein vähiten silloin kun kyseessä on Capon jalka. Se on niin aktiivinen koira, että nytkin on jo parin päivän aikana sydäntä raastanut kun sen liikuntaa on pitänyt niin paljon rajoittaa. Missään tapauksessa en halua ottaa mitään riskiä siitä että ongelma olisi pitkäaikaisempi, ja siksi päätin että nyt otetaan varman päälle ja vaikkei mitään uutta löytyisikään niin olispahan ainakin katsottu.

Tämänkertainen lääkäri oli huomattavasti tarkempi tutkimuksissaan, ja totesi ettei Capon selässä ole mitään vikaa vaan ongelma on polvessa. Röntgenkuvissa ei näkynyt mitään, ei nestettä eikä mitään muutakaan ongelmaa, joten suurta vikaa ei voi olla, muuten edes nestettä olisi kertynyt jos ei muuta. Vieläkään Capo ei hirveästi reagoinut mihinkään paineluihin, mutta ihan vähän tuohon polveen kuitenkin. Epästabiilisuutta polvessa ei ollut. Niinpä lääkäri totesi että polven ristisiteessä voi olla pieni vaurio, ja hoidoksi saatiin lepoa kahdeksi viikoksi eteenpäin. Siinäpä sitä sitten on kun yrität tuon hullun pitää levossa etenkin kun on penikka talossa, mutta eiköhän se onnistu kun pidetään mielessä että tulevaisuudessa on kivempi juosta kun on paikat kunnossa.

Pelottaa vaan niin perhanasti että joku menee isommin vikaan tuon ristisiteen kanssa, sormet ristiin että tästä nyt kuitenkin selvittäis säikähdyksellä.

Lomaa loman perään

Julkaistu , kirjoittanut .

Asiat täytyy tehdä täysiä sillon kun asioita annetaan tehtäväksi. Sitä mieltä on Capo myös lomailusta, ja sopivasti samana päivänä kun treenikauden oli taas määrä alkaa agilityn ryhmätreeneillä, herra Räkä alkoi ontua. Tuju loma siis, sano. Räksää ei näy kyllä pikku kivut paljon haittaavan, huomasin eilen ontumisen kun Capo juoksi TÄYSIÄ – kolmella jalalla. Yhdelle kissoista oli jo etukäteen varattu lääkäriaika eiliselle ja Capo pääsi samalle reissulle mukaan, eipä siis tarvinnut paljon lääkäriin pääsyä odotella. Ensin jalasta ei tuntunut oikein löytyvän yhtään mitään vikaa, eikä se lopulta siellä ollutkaan. Capon ristiselästä vasemmalta puolelta löytyi pehmytkudosvaurio, joten Capo jatkoi sujuvasti lomaansa keskeytyksettä ja niin jäi tekemättä treenikauden aloitukset kaikissa lajeissa ja myös sunnuntaiksi suunniteltu kisakauden avaus. No, tärkeämpi se koiran terveys on kuin kisaaminen ja muu sellainen, mutta piru vie kun olin jo kuola valuen odottanut että pääsis Capon kanssa raunioille ja agilityradoille humputtelemaan.

Nyt se saa lepäillä ainakin puolisentoista viikkoa, ja jos ontuu vielä sen jälkeenkin, menen käyttämään sen röntgenissä, eläinlääkärillä jolla kävimme eilen, ei röntgeniä ollut käytettävissään.

Eilen lähdin kuitenkin Ojankoon katsomaan agilitytreenejä kuunteluoppilaaksi ja otin mukaan Xenan katselemaan suurta maailmaa ja tottumaan taas uusiin asioihin. Iskin sille pannan päälle toista kertaa sen elämässä ja ensimmäistä kertaa vaadin sitä kulkemaan hihnassa, mutta eipä pientä malinoisia niin vain hetkautettu. Hän siellä käveli häntä pystyssä kentän laidalla kuin omistaisi itse asiassa koko koiraurheilukeskuksen, eikä haitannut rakennustyömaan, helikoptereiden, jyrisevien autojen tai minkään muunkaan äänet. Tai mikään muukaan. Muita koiria Xena lähinnä komenteli, ja agilitya katseli istuen kauniisti jaloissa. Ihana pieni pakkaus!

Ennen Capon saikkua ollaan käyty paljon jälleen uimassa ja läträämässä sekä tietysti lenkkeilemässä oikein urakalla. Tässä joitakin tunnelmia viime päiviltä: