Arkistot vuoden mukaan: 2013

Vastauksia etsimässä

Julkaistu , kirjoittanut .

Tässäpä niitä vastauksia kysymyksiinne!

Onko se jatkossa käppänä, malinuaa vai joku ihan muu rotu?
– Malinuaa. Tällä hetkellä tuntuu kovin epätodennäköiseltä että tästä rodusta vaihtaisin pois. Käppänän kanssa ongelmallista on se, että tykkään Caposta kuin hullu puurosta mutta en tiiä mistä muka repisin toisen samanmoisen. Lisäksi käppänöillä ei ole pk-oikeuksia mitä kovasti koirassa kaipaan. Mitään muita rotuja en oo edes harkinnut.

Mikä koiraihmisissä ärsyttää?
– Tätä olen itse asiassa pohtinut viime aikoina jonkin verran, kun ympäriltä aina välillä kuuluu kamalasti valitusta siitä että koiraihmiset sitä ja tätä. Tiedän toki että koiraihmiset tietyllä tapaa yhteisönä pitää sisällään myös negatiivisia lieveilmiöitä (yllätys, yllätys), mutta en juurikaan itse ole törmännyt niihin. Puhun nyt itse vain koiraharrastajista koska ”tavallisten” koiranomistajien kanssa en oikeastaan asioi kovin paljon kun asutaan näin korvessakin. Ainoa asia jonka muistan kiinnittäneen huomioni tässä viimeisten vuosien aikana, on se, miten jotkut ihmiset tietyllä tavalla systemaattisesti kieltäytyvät oppimasta uutta. Tämä ehkä eniten koskee nuoria koiraharrastajia jotka ovat vasta harrastusuransa alussa (vaikka niitä koiria ois kotona ollut jo vuosia) ja kokevat että kokemusta on nyt kamalasti ja kaikkiin neuvoihin löytyy aina joku asia miksi sitä neuvoa ei kannata kuunnella. Tietysti onkin hyvä suodattaa kaikesta se, mikä itselle ja omalle koiralle sopii mutta jos asenne ylipäätään on se että on jo niin hyvä ja taidokas niin mun mielestä se on vähän surullista. Itselleni tässä harrastuksessa parasta on juuri se kun oppii itse niin paljon uutta koko ajan. Tarkennan vielä loppuun etten tuossa tarkoittanut neuvojana esimerkiksi itseäni, vaan olen seurannut sivusta kun jo pidemmän linjan harrastajat neuvovat tuoreempia harrastajia jotka ovat ennemmin suuttuneet neuvomisesta kuin kuunnelleet ja pohtineet sitten miten noita neuvoja voisi käyttää hyväksi.

Entä ihastuttaa?
– Voi hitsi en mä osaa sanoa tähän jotain yhtä asiaa! Mä olen saanut tosi paljon hyviä ystäviä koiraharrastuksen kautta, ja se semmonen tietynlainen viitseliäisyys myös muiden kuin omien koirien treenaamisen suhteen yllättää mut aina välillä. Että joskus jotkut uhraavat tuntikausia puhuakseen puhelimessa ja pohtiakseen jotakin ongelmaa joka jonkun muun koiralla treeneissä on, ja keksiäkseen siihen ratkaisuja. Ja että pistetään aina parasta kaikkien ryhmän koirien treenaamisen eteen eikä vaan vaadita omalle koiralle hyvää treeniä ja muuten olla sit miten sattuu.

     

     

 

Koska harrastat montaa eri lajia, kiinnostaisi tietää mikä niistä on sulle kaikista mielekkäin ja miksi?
– No tää on paha. Mun mielestä sellanen hyvä kauhun tasapaino on hyvä olla olemassa jos treenaa paljon, itselläni toimii se että treenaa erilaisia lajeja jolloin ne vähän tasapainottaa toisiaan. Esimerkiksi niin että hakutreeneissä menee helposti viis tuntia ja suurin osa ajasta keskitytään ihan muuhun kuin oman koiran treenaamiseen, mut sitten taas agilitytreeneissä menee tällä hetkellä max. tunti kerrallaan eikä mun tarvii huolehtia kuin omasta koirastani. Meidän päälaji Xenan kanssa on ehdottomasti pk-haku ja rauniot, ja kyllä mä näkisin että haku, rauniot ja jälki on itellekin kaikkein mielekkäimmät lajit. Niistä en sit osaa sanoa tarkemmin että mikä, mutta kyllä käyttölajit vie tässä voiton. Ihan vaan sen takia että niissä mun mielestä haastetaan enemmän ohjaajaa ja koiraa, ja siitä näkee tosi paljon erilaisia puolia mitä en olis ite ainakaan nähnyt koiristani jollen ois niiden kanssa käyttölajeja harrastanut. Lisäksi käyttölajeissa koirat pääsevät enemmän käyttämään niitä sisäsyntyisiä viettejään.

Sekin kiinnostaa, mitkä lajit ovat koirille ykkösiä ja miten se näkyy niissä?
– Capon ykköslaji on ehdottomasti jälki. Siitä näkee miten se nauttii kun se pääsee jäljelle, ja miten se tekee täydestä sydämestä hommia. Jäljellä se ei ikinä koskaan ole ollut tippaakaan epävarma, kun taas vaikka agilityssa ja tokossa ohjaajapehmeys näkyy enemmän. Se ei koskaan luovuta, se ei koskaan oo sitä mieltä että en mä oikeastaan jaksais, se menee aina tasasesti kuin höyryveturi kunnes homma on tavalla tai toisella hoidettu.

Xenan mielilaji taitaa nyt olla vesipelastus. Se on ihan kamalan innoissaan aina treeneissä, mutta vepetreeneissä se tärisee kauttaaltaan odottaessaan omaa vuoroaan eikä meinaa pysyä nahoissaan. Kun käytiin ekoissa treeneissä niin toi suoritti kylmiltään täydellisesti soveltuvuuskokeen liikkeet ihan pelkän vimmatun innon viemänä. Se myös tätä nykyä huutaa koko matkan uidessaan hakemaan venettä tai pelastamaan hukkuvaa…

Mitkä ovat sun tavotteet ja unelmat koiraharrastuksessa?
– Tänhetkiset suurimmat tavoitteet on saada Xenalle käyttövalionarvo ja Capolle jälkivalionarvo. Jälkimmäinen on ehkä pienempi tavoite siksi että oon ihan varma että siitä koirasta tulee jälkivalio, mutta Xenan käyttövalioksi saamisen eteen voi joutua tekemään enemmän hommia. Toinen suuri unelma on myös päästä starttaamaan Xenan kanssa haun SM-kisoissa. Ei mulla sen suurempia oo nyt, jos katotaan ensin miten noiden käy. : D

Onko olemassa joku yksittäinen (ei oma) koira, joka on joskus sykähdyttänyt sua ihan kunnolla ja jos on, niin kuka ja miksi?
– On varmasti ollut useampiakin, mutta just nyt ei tuu mieleen muita kuin Capon isä Eppu, joka on syypää siihen että mulla ylipäätään on kääpiösnautseri. Siinä oli koira jollaisia kaikkien käppänöiden pitäis olla. Hermot priimaa ja käppänäksi hillitön työmoottori.

Onko jotain harrastuslajia, jota et ole vielä päässyt oman koiran kanssa harrastamaan mutta kiinnostaisi kuitenkin jossain vaiheessa ainakin kokeilla?
– Suojelu. Sitä haluaisin ehdottomasti päästä harrastamaan ja Xenan kanssa ollaan käyty vähän puruja ottamassakin mutta niin kauan kuin en oo lottomiljonääri niin mulla ei millään riitä aika.

Minkälaiset rodut ovat sydäntäsi lähellä? Mitä rotuja olet harkinnut elämäsi aikana? Mikä on johtanut siihen, että et halua sellaista rotua / et ole ottanut sellaista vielä?

– Voi oon harkinnut niiiiiiiiiiiin monia rotuja vuosien saatossa. : D
Viime vuosina kuitenkin beussia, riiseniä ja lk- holskua oon jossain vaiheessa miettinyt ihan vakavastikin, mutta niistä puuttuu se sellanen draivi ja tietynlainen kiihkeys mitä koiralta haluan. Kelpietä mietin myös jossain vaiheessa mutta ne yksilöt joita oon tavannut ei oo mua hirveesti miellyttäneet, ei siksi että niissä koirissa ois varsinaisesti mitään vikaa mutta ne ei tunnu omaan käteen sopivilta. Niillä tuntuu olevan aina sata ja yks asiaa tehtävänä ja siinä et sen energian sais suunnattua siihen mihin pitäis, tuntuu olevan vähän liikaa tekemistä. Lisäksi harva kelpie on mun silmään hyvännäkönen.

Yleisesti ottaen pidän palveluskoirista, ja erityisesti niistä roduista ja linjoista jotka ovat painottuneet käyttöominaisuuksiin. Roduista, jotka on ulkonäöltään liioittelemattomia ja ominaisuuksiltaan sellaisia että niistä on oikeasti työkäyttöön. Eli toisin sanottuna malinoisia parempaa koiraa saa hakea, kaikin puolin. : D

Onko sinulla joku erityinen koiraharrastaja / kasvattaja / kouluttaja, jota pidät hyvänä ja jonka haluat nostaa esille? Miksi?

– Niitä on aika paljonkin! Capon kasvattaja Heli on opettanut mulle koirien trimmaamisesta kaiken minkä tiedän, ja paljon myös käppänöihin liittyen rakenteesta ja handlaamisesta. Heli tietää myös ihan hulluna kaikesta perinnöllisyyteen liittyvästä.
PK-puolella oon treenannut aika paljon nyt Saarelan Leean kanssa, ja Leeaa voin kyllä suositella kouluttajana kaikille jotka on kiinnostuneita esim. hausta ja raunioista, hausta sekä pk- että pekopuolella. Sieltä saa aina neuvoja ja mielipiteitä asiaan kuin asiaan ja todella hyvin perusteltuina. Leea myös paneutuu mielellään tarkastikin juuri siihen yksilöön josta kulloinkin kyse on, ja miettii juuri sille sopivat keinot asioiden eteenpäin viemiseksi. Nina Mannerilta ja Sirke Viitaselta oon saanut todella, todella hyviä neuvoja tottiksen kanssa sekä Xenan että Capon suhteen, ja ne on molemmat kuitenkin tosi erilaisia koiria eikä niille toimi samat jutut. Oreniuksen Juhaa ja Jounia voin suositella agilitykouluttajina, en oo koskaan päässyt kenenkään muun kouluttajan kanssa niin paljon eteenpäin niin lyhyessä ajassa kuin Juhan ja Jounin opissa.

Mitä pidät erityisen tärkeänä valitessasi tulevan koirasi vanhempia? Tai yleensäkkin kasvattajan valinnassa.

– Mulle luonne ja terveys on näin kliseisesti ykkösjuttuja. Koirani vanhempien haluan tietysti olevan terveitä, mutta myös luonteeltaan tasapainoisia. Käppänää mulle ei oo käytännön syistä tulossa varmaan uutta herran vuosiin (en halua käppänänarttua ja Capo ei siedä muita uroksia), joten keskityn nyt tässä enemmän malinoiseihin. Malinoisnartuilla tuntuu olevan vähän huonosti yleisesti ottaen käyttötuloksia, joten toivon että pentueen isällä on ainakin vahva näyttö käyttöominaisuuksistaan tulosten muodossa. Koiran kasvattajan haluan olevan sen verran pitkän harrastusuran tehnyt että tietää kunnolla mitä ominaisuuksia malikassa tulee olla ja mitä ei, ja että hän osaa katsoa pentuja alustavasti ennen kuin ne ovat luovutusikäisiä jotta minulla on suuremmat mahdollisuudet saada haluamanilainen koira. Toki päätöksen teen aina loppuviimein itse, mutta kasvattaja näkee niin paljon enemmän niiden viikkojen aikana kuin minä käydessäni ehkä muutaman kerran pentuja katsomassa. Plus että mulla ei tietämystä ole niin paljon. Esimerkiksi Xenan kohdalla halusin pienen ja siron nartun koska haluan harrastaa myös agilitya, ja lisäksi halusin koiran joka ei ole osoittanut pentuaikana hillittömästi dominanssia jotta olisi pienempi vaara siitä että Lunalla ja Xenalla tulisi yhteiselon kanssa ongelmia Xenan kasvaessa.

     

Mistä koiriesi nimet ovat peräisin? Miksi juuri se nimi? Onko jotain muuta nimeä, jota olet harkinnut? Miksi se ei ollut sopiva?

Nimet on mun lempijuttu! Oletan että tässä puhutaan lempinimistä koska virallisiin nimiin pääsee harvemmin vaikuttamaan? Mun mielestä parhainta maailmassa on keksiä nimiä koirille, mutta oon kyl vähän huono selittämään et mistä ne tulee.. Tunne ratkaisee, ja se, että pennun nähdessä se nimi tuntuu sopivan sille. Kun Luna syntyi, mietin että siitä tulee kaiken maailman Daraa ja Caraa ja mitä näitä nyt on, mutta heti kun näin sen parin tunnin ikäisenä niin katoin että tossa se mun Luna on. Capo oli Capo jo kun se tuli. Aiemmista koirista muistan että Donista tuli Doni koska mulla oli samalla värityksellä varustettu pehmolelukoira kun Doni otettiin, ja sen koiran nimi oli Domino. Äidin mielestä Domino oli kuitenkin liian pitkä nimi, joten lyhensin sen Doniksi.
Xenalle oli ensin kauhean vaikea keksiä nimeä. Kun lopulta päätin että kyllä mä sen pennun otan jos sopiva osuu eteen (oltiin seuraavana päivänä menossa pentuja katsomaan) niin käytiin miehen kanssa hirveä liuta nimiä läpi. En muista niistä enää yhtään, mutta kaikki mun ehdotukset oli Janin mielestä huonoja ja Janin ehdotukset oli mun mielestä huonoja. Silloin jo ehdotin Xenaa, mutta Janin mielestä Xena muistuttaa vaan siitä tv-sarjan lesbosta joten se sitten haudattiin. Seuraavana päivänä mietin asiaa ja kun oltiin pentu lopulta valittu ja sopimus tehty, niin sanoin vaan Janille että tää on niin Xena. Minun soturiprinsessa! Rakastan miettiä koirille nimiä, ja seuraaville viidelle on jo nimet valmiina, mut en paljasta niitä vielä! : D

Oletko miettinyt kasvattajaksi alkamista? Miksi? Miksi ei?

– Olen miettinyt. Kuitenkin koska tässä maailmassa kasvattajia ja koiria riittää kuin sieniä sateella, en aio kasvattaa ikinä koiria ennenkuin voin rehellisesti sanoa että erityisesti pentueen emällä on jotain annettavaa rodulle. Hyviä uroksia löytyy paljon, ja niiden urosten käyttäminen ei oo musta kiinni. Yleisesti ottaen koen vielä olevani liian tietämätön kasvattaakseni koiria, ehkä tarkennettuna vielä maleja. Kasvattaminen kiehtoo siinä mielessä että olisihan se mahtavaa saada aikaan pentue jonka pennuista olisi hyviksi käyttökoiriksi, ja joiden matkaa maailmalla voisi seurata niiden kasvaessa.

Kuinka päädyit kunkin koiran kohdalla juuri kyseiseen koiraan (siis yksilöön)?

Nykyisistä koirista Lunaan päädyin niin, että halusin nartun ja pentueeseen syntyi vain kaksi narttua. Sain valita koirani ensimmäisenä ja vietin koko pentuajan pentujen kanssa hyvin tiiviisti, vähintään päivittäin mutta asuin myös pentujen kanssa välillä. Valitsin nartuista pentuaikana reippaamman. Harmittaa vähän etten ole nähnyt Lunan siskoa kuin kerran pentuajan jälkeen, ja tuolloinkin ko. koira taisi olla noin vuoden ikäinen ja näin sen vaan nopeasti eli en tiedä yhtään millainen siitä lopulta tuli.
Caponhan ei edes pitänyt tulla mulle, enkä varsinaisesti valinnut sitä niinkuin yleensä katsotaan pentueesta sopivinta. Capo oli jäänyt kasvattajalle muiden pentujen lähdettyä, sillä sille ei ollut löytynyt sopivaa sijoituskotia. Koska Heli asuu keskellä metsää, tuli Capo meille kahdeksi viikoksi katselemaan kaupunkielämää (nykyisinhän mekin asutaan ihan skutassa, mutta tuolloin ei vielä asuttu). Vein Capon sen toisena meilläolopäivänä myös jäljestämään ja kuljin kaupungilla katselemassa erilaisia uusia juttuja. Capo oli niin reipas kaikissa tilanteissa, tekemisenhaluinen ja erityisesti avoin ja sosiaalinen, että ei tainnut mennä montaa päivää kun kysyin Heliltä että entä jos Capo jäisikin meille.
Xenan valinta oli sikäli vaikeaa, että vaihtoehtoja oli aika paljon (kaksi samanikäistä pentuetta samaan aikaan, hyvin samantyyppiset vanhemmat jne.) ja tuo valinta tuli eteen aika äkkiä lopulta. Kuten tuolla aiemminkin kerroin, halusin siron ja pienen pennun harrastussuunnitelmien takia. Pennun piti olla myös narttu, koska Capo ei ole tule toimeen muiden urosten kanssa. Lisäksi halusin pennun joka ei ole pentuaikana osoittanut hillittömästi dominanssia Lunan luonteenpiirteiden takia. Lopulta mulle valikoitui noiden kriteereiden perusteella kolme pentua joista kaikkien kanssa leikin ja seurailin niiden tekemisiä pihapiirissä muista koirista ”erotettuna”. Xena oli pennuista se, joka lähti kaikkein eniten tutkiskelemaan paikkoja ja hirveällä vimmalla mm. kiipeili mahdollisten esteiden yli kun oli jotain päättänyt tehdä. Se myös leikki rätillä kaikkein sisukkaimmin.

Mitkä ovat koiriesi pahimmat tavat? Entä niiden tuhmimmat teot?

Ehdottomasti tällä hetkellä haukkuminen kotona. Kaikki kolme vahtii todella paljon kotia ja omaa pihaa, ja kotiintuleminen on välillä todella ärsyttävää kun koirat meuhkaa, kiljuu ja riehuu. Tämä ongelma ei ollut aiemmin niin paha, mutta nyt kun on ”vieraita” koiria myös talossa, se kiihdyttää hieman Capoa ja Xena lähtee siihen mukaan. Lisäksi viime viikolla koirien päälle yritti käydä irtokoira meidän aidan läpi, joten nyt sit haukutaan pihalla varsinkin pimeällä ihan kaikkia rasahduksia. Luna ei niinkään, mutta molemmat nuoremmista kyllä ja etenkin Xena. Pihalla haukkuminen tosin on paljon paremmassa kurissa kuin toi kotiintulokonsertti. Tämä huutelu liittyy tosiaan vain omaan kotiin, pihaan ja mun autoon, muuten noi ei harrasta räyhähommia.

Jos itse olisit koira, minkä rotuinen olisit? : D

No nyt on vaikea! Haluaisin olla malinois, mut en varmaan ihan kyllä olis. Enpä kyllä nyt keksi sellasta rotua mikä mä olisin, keksin vaan sen mitä haluaisin olla.

Paras asia jonka koirasi on sinulle opettanut / ovat sinulle opettaneet?

Itsehillintä ja pienistä asioista nauttiminen. Mä olen aina ollut todella kärsimätön ja temperamenttinen ihminen, mutta varsinkin Luna on opettanut sen, että kiirehtimisellä ja suuttumisella ei saavuta mitään, pikemminkin toisinpäin. Koirat on myös opettaneet iloitsemaan pienistä jutuista sillä, että pienetkin edistysaskeleet tuntuu välillä tosi isoilta, ja pelkästään se, että kävelee jossain metsässä koirien kanssa, on hiton siistiä.

Paras / jollain tapaa itsellesi erityisen tärkeä koirakuva? (lisää/linkitä)

Mä haluan laittaa kaksi! Ensimmäinen on kuva siitä ajasta, jolloin vietettiin koirien kanssa (tuolloin kolmisin, Xenaa ei vielä ollut ja Timi oli muutamaa kuukautta aiemmin lopetettu) monellakin tapaa suurten muutosten aikaa. Me muutettiin pois pitkäaikaiselta asuinpaikkakunnaltani, olin eronnut, päättänyt opintoni ja elämä oli täynnä kaikenlaista uutta. Silloin mun koirat oli hurjan suuri tuki, vaikka en tuota aikaa näekään millään muotoa negatiivisena.

Toinen kuva on parhaalta reissulta jolla oon ikinä ollut. Koko reissu oli niiiin kivaa alusta loppuun, käytiin Helin kanssa Latviassa. En osaa kuvailla sanoin niitä fiiliksiä joita tuolla reissulla oli. Usein mulle iskee edes jossain vaiheessa reissuväsymys hetkeksi mutta tuolloin ei iskenyt. Nykyään pääsen harvoin enää lähtemään noille reissuille tämänhetkisen työtilanteeni takia, mutta aina välillä mietin kuinka siistiä tuolloin oli. Kuva on otettu maailman siisteimmältä rannalta, ja siinä on Capo ja Helin Penni.

Syysmuoti 2013

Julkaistu , kirjoittanut .

Kesällä kun retkahdin hankkimaan junnuille viilennysloimet, tilasin samasta alesta Capolle sadetakin. Jo jonkin aikaa on häirinnyt se, että sateisella tai muuten märällä kelillä Capo pysyy hyvin lämpimänä lenkin, mutta kun tullaan autoon tai kotiin ja Capo on siis paikallaan, alkaa tärinä melkein heti. Aiemmin olen kuivannut sen pyyhkeellä ja heittänyt BOTin päälle ja joskus vielä vähän peittoakin. Meillä on olleet aina asiat vähän niin, että koiria en turhaan pue, karvat saa mennä märiksi ja kuraisiksi jos on mennäkseen, ei olla sokerista tehty ja kestetään likaa. Niinpä ei ole tullut mieleenkään että mitäpä jos sen koiran suojaisi siellä lenkillä siltä sateelta niin sille ei ehkä tulisi kylmä ensinkään… Yhdelläkään koiralla kun ei koskaan ole ollut mitään sadetakkeja. No, nyt kuitenkin alea selatessani mietin että nytpä ois tuossa halvalla Hurtta Lifeguard Storm -sadetakki, joka tekisi varsinkin syksyisin helposti maastoutuvan Capon hyvin näkyväksi mahdollisille muille liikkujille, etenkin moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla liikkuville.

Niinpä takki laitettiin tilaukseen, ja aika pian pääsimme kokeilemaankin sitä ensimmäistä kertaa. Kaikki osat koirasta jotka olivat suojassa takin ollessa päällä, pysyivät todellakin hyvin kuivana. Teimme noin tunnin lenkin kovassa kaatosateessa metsässä, ja takki piti sateen erittäin hyvin vaikka on varsin kevyttä kangasta. Erityisesti pidän tuosta niskaakin suojaavasta osasta, jota ei kaikista takeista löydy. Ainoa miinus taas tulee siitä että tuossa(kin) takissa etuosa on vähän huonosti suunniteltu koirille jotka liikkuvat muutenkin kuin siististi sipsuttamalla, etuosa kinnaa hieman kiinni ja näin rajoittaa koiran etujalkojen liikeratoja. Lisäksi etuosan tarrakiinnitys antaa melko helposti periksi. Jos tuon etuosan kuitenkin jättää vähän löysälle, saa koira vietyä etujalkojen liikeradat loppuun asti eikä etuosan kiinnitys myöskään aukea yhtä lailla. Muuten takki istuu hyvin, ja tuo väri! Se on vaan fiksuin idea koiran sadetakkiin. Näkyy, kauas ja hyvin. Varmasti tulee olemaan meillä kovassa käytössä sadekeleillä.

Jo viime syksynä ostin Capolle Hurtta Lifeguard Polar -huomioliivin. Syy tämän liivin hankinnalle oli se, että etenkin Capolla pienenä koirana ei edestä katsottaessa auttanut ”normaali” marketeista saatava liivi yhtikäs mitään. Sama homma jos tulee vaikka koirien kanssa lenkkeilevän takaa autolla, paljoa ei näy. Näkyvyys sivustakin oli vähän niin ja näin. Niinpä päätin kokeilla tuota Polar-liiviä, ja se kyllä on hintansa veroinen paljon lenkkeilevälle. Itse tykkään syksyisin pitää huomioliivejä ihan kaikilla lenkeillä päällä, myös siis päivisin valosalla koska pidän koiria yleensä vapaana ja ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Jos koira ajautuu vaikka yksin jostain syystä reissun päälle, on huomattavasti todennäköisempää ettei se löydy auton alle liiskautuneena jos sillä on karkureissulla huomioliivi päällä. Polar-liivi on mielestäni erityisen hyvä sen lisäksi että se näkyy paljon paremmin kuin normiliivit, myös siksi että se pysyy koiralla paljon paremmin päällä. Ainakin meillä kyljessä olevat tarrakiinnitykset tosi helposti irtoilivat ja liivit roikkuivat miten sattuu. Polar-liivissa selässä oleva vetoketju varsin hyvin pitää liivin paikallaan, joskin sekin tuppaa vähän avautumaan välillä, mutta se on helppo huomata ja korjata asia.

Todennäköisesti hankin tuon Capon ”testikappaleen” lisäksi myös tytöille omat Polar-liivit syksyn tullen, ja suosittelemme niitä ehdottomasti kaikille!

Ps. kysymyspostaukseen ehtii heitellä kysymyksiä vielä tämän vuorokauden loppuun asti!

 

Keppiprobleemia

Julkaistu , kirjoittanut .

Capon kanssa ollaan nyt treenailtu agilitya pari kertaa tauon jälkeen ja sujuu ihan tosi hyvin. Sen kanssa on hirmu kiva tehdä ja sitä on hirmu kiva ohjata kun se on jotenkin niin virhevarma ja usein pelastaa tilanteen vaikka itse mokaan. Mutta. Meidän kepit on taas ihan kamalalla tolalla. Olen tässä kesällä sen kanssa omalla pihalla treenaillut keppejä helpotettuna, eli niin että siellä on joissain väleissä verkot, ajatuksena että saisi sille itsenäisemmät kepit. Mut näemmä suunta on vaan huonompi… Oon porrastetusti vaikeuttanut aina ja ollaan harjoiteltu vaikeampia keppikulmia, sitä että mä voin lähettää sen ja jäädä taakse vaikka seisomaan, tai juosta reilusti eteen tai mitä ikinä ja se silti suorittais kepit oikein. Perjantaina oltiin sit päästy siihen tilaan että tein kepit kokonaan ilman verkkoja osana rataa, ja Capo oli TODELLA epävarma. Siis todella. Se hakee kepit tosi hyvin ja aloittaa tosi hyvin, mutta keskikohdalla sille tulee joku epävarmuuskohtaus ja se saattaa jäädä keppien keskelle seisomaan ja kattomaan mua korvat luimussa et ei tiedä mitä tehdä. Capo haluaa aina tehdä kaiken oikein ja juuri niinkuin haluan, ja sille hyvin ominaista on toi että se lakkaa tekemästä jos kokee ettei tiedä mitä haluan. Mutta kun se osaa jo kepit? Ja kesän treeneissä se on tehnyt todella hyvin, iloisesti ja kovaa kepit, ei kertaakaan mitään tällaista. Niin miksi nyt? En ole kertaakaan joutunut puuttumaan mihinkään tai mitään mikä vetäisi sen epävarmaksi. Silti se näytti siellä kepeillä siltä kuin mahdollisesti saattaisin piestä sen vaikka se ei edes mitään virhettä ollut tehnyt. Aina loppua kohden sitten vauhti nopeutui ja se oli ihan superiloinen kun palkkasin sen oikein kunnolla ja näyttämällä että oon siihen tyytyväinen. Mut miksi toi keskikohta on nyt sille jotenkin vaikea?

Muuten oltaisiin täysin kisavalmiita, toi koirahan on aivan ilmiömäisen kiva ohjattava eikä muita sellasia ongelmakohtia sen kanssa ole, Xenan kanssa kun menee melko usein reisille.
Nyt laitoin taas pihalle yhden verkon keskikohtaan jos se helpottaisi, ja ei ollut taas mitään epävarmuusongelmaa, sen sijaan mulla oli nopea ja kovin iloinen pieni koira. Ehkä me nyt tehään vielä vähän niitä ihan jo mielentilatreenin kannalta, ja kun saan ne kepit sujumaan niin et Capollakin näyttää olevan kivaa niin ilmoittaudun kisoihin, koska niin hyvin ja ennenkaikkea iloisesti toi tekee. Se selkeesti innostuu kamalasti kun pääsee tekemään aksaa. : )

Kaiken päivää kaikkes annat ja enemmän

Julkaistu , kirjoittanut .

Anteeksi, mulla on varmaan jäänyt levy päälle. Mut voi hitsi että mulla on hieno koira! Xena on treenannut raunioita nyt noin kolme kuukautta kun Capo on ollut polvijuttujen takia sivussa, ja mä en kestä. Ei olla ihan hirveästi vielä otettu sen kanssa häiriötreenejä kun on vähän päässyt unohtumaan… Meidän ryhmässä treenaavista kun kuitenkin suurin osa on Capon kanssa samaan aikaan aloittaneita, ja silloin alkuun tehtiin paljon häiriötreeniä. Nyt on vähän jotenkin ryhmämme muutaman juniorin kanssa päässyt unohtumaan, kaikille on ammuttu kyllä useinkin mutta muutoin on häiriöt jääneet taka-alalle.

Eilen otettiin teemaksi häiriöt, ja niinpä meillä oli radalla sireeni, kuuluttaja, kaksi savuttavaa tulipistettä, ampumista ja lisäksi häiriöhenkilöitä kaivelemassa, paukuttamassa ja tekemässä mitä ikinä siellä nyt voi häiriönä tehdä. Lisävaikeutena Xenalla oli vielä se, että sen kanssa otettiin raunioilla ilmaisua vasta toista kertaa, aiemmin ollaan treenattu ilmaisuja erillään. Mut täytyy sanoa että ei käynyt mielen vieressäkään et oisko tämä kaikki Xenalle liikaa, vaikka oonkin yleensä sitä mieltä ettei kaikkea kande tuupata koiran kestettäväksi kerralla. Ja jatkossa tehdäänkin vähän vähemmillä häiriöillä kerrallaan. Mut hitto! Lyhyestä urastaan ja kaikesta vaikeustasosta riippumatta Xena teki todella hyvää työtä. Se selkeästi hieman hämääntyi savuista ja siitä että ympäriinsä oli paljon ihmisiä joita ei kuitenkaan kuulunut ilmaista, ja tarvitsi siksi mun tukea paljon normaalia enemmän. Ei tarvinnut kuitenkaan ohjata sitä tai mitään, vaan se selviytyi hienosti kaikista haasteista itse. Ylpeä olen myös siitä että vaikka tuo on aika herkkä paukuttamaan päätään, se hienosti malttoi tarkentaa todella hyvin maalimiehen (etenkin kun se näytti vähän siltä et voitko mutsi jeesaa, en oo varma mitä nyt) ennenkuin lähti tulemaan se kunnon ilmaisuhaukku.  Minä oon niin hulluna tuohon koiraan.

Illemmalla onkin sitten Capon syksyn ensimmäinen varsinainen treenipäivä jälkihommien lisäksi, kun käydään kattomassa et milläs mallilla sen tokot on ja otetaan mahdollisesti pieni pätkä aksaakin, kun sen jalat nyt on olleet oireettomat.

 

Kysymyksiä

Julkaistu , kirjoittanut .

Koska kaikki muutkin niin minäkin! Nyt saa kysyä sydämensä kyllyydestä ihan mitä haluaa. Minä vastaan! Laitetaan aikaa tälle toiminnalle vaikka tuonne 10.9. asti jonka jälkeen vastailen kaikkiin kysymyksiin erillisellä postauksella.

Eiku kysymään.