Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2013

ALO2

Julkaistu , kirjoittanut .

Käytiin Kapteenin kanssa tokokokeessa, ja eihän se nyt ihan putkeen mennyt. Kuten aiemmassa postauksessa jo mainitsin, olen ihan järjetön jännittäjä. Ennen koetta olen koko päivän kuin tulisilla hiilillä, en kykene keskittymään mihinkään tai ylipäätään tekemään mitään. Eilenkin tuntikausia ennen koetta mieheni oli laittanut minulle muutaman tekstiviestin, ja vaikka olen ne lukenut pariinkin kertaan, en todellakaan muista mitä niissä luki. Ehkä se jännitys joskus helpottaa, todennäköisesti ei. Sitten kun oma suoritus on ohi oli kyse mistä lajista vaan, on todella rento fiilis ja sellanen että voisin mennä heti uudelleen. Kai tässä täytyy jollekin psyykkisen valmentautumisen kurssille kohta lähteä ettei jännityksen takia menisi kisoja pieleen. Agilityssa se nyt ei ole niin vaikuttanut koska radalle päästyä jännitys lakkaa mutta tokossa hitaampitempoisena lajina se sitten tuntuu ihan koko ajan.

Ensiksi vaikka tästä nämä pisteet ja jäljemmässä sitten seliselit. Yhteenvetona tässä vois kuitenkin sanoa että kaksi ensimmäistä liikettä meni niinkuin suunnilleen pitkin, muutoin koko koe noudatti sitä kaavaa että mielestäni TÄYSIN POMMINVARMAT liikkeet meni ihan läskiksi ja ne joita eniten hermoilin, meni hyvin. Capo myös tuntui reagoivan aika paljon siihen että paikalla oli niin paljon ihmisiä ja koiria, agiradalla se ei siihen kiinnitä mitään huomiota mutta tokojuttuja ei koskaan olla tehty niin lähellä isoa väkijoukkoa koirineen.

Luoksepäästävyys 10
Paikallaanmakuu 8
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraaminen taluttimetta 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5
Luoksetulo 6
Seisominen seuraamisen yhteydessä 6
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8

141p. 2-palkinto.

Luoksepäästävyys ja paikallaanmakuu meni ihan niinkuin yleensä eli hyvin, ei ongelmia. Ainoa mistä lähti paikallaanmakuussa pisteitä oli se, että Capon kanssa on nyt niin paljon hinkattu sitä ettei sieltä maasta nousta kun tulen takaisin, ettei se nyt sitten noussut käskystäkään, eli tarvitsi siihen kaksoiskäskyn.

Hihnassa seuraamisessa meillä on ollut vähän ongelmia sikäli että Capon mielestä hihna tarkoittaa taukoa, eli sillä haavaa ei olla töissä. Kaksi kertaa taisin ennen koetta seuruuttaa hihnan kanssa ja silloinkin se näytti vähän siltä että mitä sä muija meinaat, oot unohtanu mulle nää vermeet päälle?! Capo kun ei ole treeneissä koskaan kiinni, ainoastaan joskus autolle vietäessä tai sieltä tullessa jos jostain syystä on tarve. Sepä meni sitten justiinsa niinkuin tästä alustuksesta voi olettaa, Capo kyllä kivasti käveli oikealla paikalla vaan kontaktia alkoi näkyä vasta ekan käännöksen jälkeen kun se hiffasi että JAA SIIS SEURAAMISTA VAI? Täytyy jatkossa alkaa pitää sillä muutenkin kokeeseen parempaa pantaa jota ei pidetä päällä muuta kuin treenatessa, ja lisäksi tarvitsen ehdottomasti lyhyemmän hihnan jottei se häiritse.
Taluttimetta seuraaminen menikin sitten ihan nappiin niinkuin pisteistäkin huomaa. Capo huomas että jotain hommia pitäs tehdä. Videollekin se saatiin:

 

Molemmat jäävät meni muuten oikein hyvin, paitsi molemmissa Capo väisti minua ihan reilusti kun tulin takaisin eli nousi/istui ilman käskyä ja tosiaan väisti kunnolla, tiedä sitten mistä se johtui. Siitä pistemenetykset molemmissa, seisomisessa hiipi myös pari askelta perään ennenkuin pysähtyi.

No luoksetulo sitten. Capon ehdottomasti lempparein liike ikinä. Liike jossa se ei koskaan ole tehnyt yhden yhtä mokaa, ei treeneissä, ei missään. Liike jonka luotin menevän täysin nappiin varmasti, se on ylivoimaisesti Capon bravuuri. No ei ollut nyt kyllä. Lähti heti käskystä kyllä tulemaan ja lujaa tulikin, oli jo hetken perusasennossa mutta sitten saikin yhtäkkiä jonkin aivovamman ja kävi tekemässä pienen halkaisijaltaan noin puolen metrin haistelukierroksen ja sitten palasi uudelleen perusasentoon. Minä siinä aivan hoomoilasena että mitähän tässä nyt oikein tapahtui.. Tosi moni koira kyllä haisteli siinä samassa kohdassa että ehkä Capo sai nenään jonkun oikein mehukkaan hajun, mutta en ois uskonut että lähtis vaan lähtipä kuitenkin. Tosin se oli koko kokeen ajan vähän sen näköinen ettei ole aivan täysillä mukana vaan toinen aivopuolisko ehkä on vähän muissa maailmoissa, oisko sitten reagoinut vaan taas mun jännitykseen siten. Niinhän se aina melkein tekee kun olen itse jännittynyt.

Estehyppy on toinen liikkeistä joka on aina ollut aivan ehdottoman varma. Sitä ei ole koskaan tarvinnut hioa tai mitään, se on aina mennyt hyvällä rutiinilla. Vaan eipä mennyt nyt. Capo lähti käskystä aivan oikein heti hyppyyn, pysähtyi hetkeksi, totesi että jumankauta tossa on puolen metrin päässä se ärsyttävä snautseri (toim. huom. jostain syystä se oli Capon mielestä hyvin ärsyttävä, ei minun), hukkasi ajatuksen ja hyppäsi takaisin ja suoraan perusasentoon. ???? Kysyn vaan!

Tästä sisuuntuneena me ei todella jätetä tätä tähän mutta ehdottomasti tarvitaan kokemusta tuollaisesta häiriöstä jossa yleisö ja kilpakumppanit on hyvin lähellä ja joukoittain kun suoritetaan liikkeitä. Seuraavat kokeet jo katselinkin tähän keväälle ja nyt ei muuta sitten kuin parantamaan siihen ykköstulokseen.

Let it roll

Julkaistu , kirjoittanut .

Viime viikkoina on ollut jotenkin ihan hullun hyvä treenidraivi. Tuntuu siltä että jotain saa aikaan, hirveä into oppia uutta ja päästä eteenpäin. Työpäivät menee (työn tekemisen ohessa) eri koulutusmetodeja, treenisuunnitelmia ja erilaisten asioiden parantamista miettien. Ei ole tainnut olla koskaan näin hyvä ja innokas olo harrastamisen suhteen. Kiitos tästä kuuluu tietysti meidän aivan ihanille treeniryhmille!

Tänään käytiin hakutreenien jälkeen tapaamassa Xenan velipoika Monnia, joka on Xenaa paljon isompi, pörröisempi ja selkeästi keskeneräisempi. Postauksen kuvat ovat siltä reissulta (kaikki kuvat täällä) sekä aamuisista hakutreeneistä.

Poden myös aivan tajutonta kisakuumetta, tuntuu että pitäis päästä nyt kamalasti kisaamaan ja kärsimättömänä odotan että Xenankin saisi kisavalmiiksi. Siinä tosin voi tovi mennä… Samoin odottelen kärsimättömänä että Xena täyttäisi vuoden jolloin on tarkoitus käydä vähän terveystutkimuksissa. Kauhean paljon odotettavaa! Muutenkin kesällä on tulossa huikea määrä kaikenlaisia kivoja tapahtumia ja systeemejä. Nyt kun vielä pääsisin tästä kamalasta kisajännityksestä eroon niin olisi oikein hyvä. Ilmoitan aina innoissani Capoa kisoihin ja odotan kisoja innoissani mutta sitten itse kisapäivänä kadun ihan törkeästi sitä että ilmoittauduin, koska jännittää niin paljon. Agilityradalla jännitys katoaa heti radalle päästyä, mutta tokossa on vaikeampaa. Etenkin kun pelkään pilaavani koiran suorituksen sillä omalla jännitykselläni, Capon kohdalla se on nimittäin paljon mahdollista.

Mutta ei mun nyt edes pitänyt puhua mistään kokeista ja kisoista, puhutaan niistä lisää jos saadaan tässä jotain maininnan arvoista tulosta aikaiseksi. ; )

Capon kanssa ollaan keskitytty tokoon ja ilmaisutreeneihin koska rauniorata ymmärrettävästi on vielä liian luminen ihan radalla treenaamiseen, ja ilmeisesti työpaikallani on otettu oikein missioksi estää agilityharrastukseni, kun joka ikisellä viikolla on ollut työvuoro tasan agitreenien päällä. No, ehkä me taas kohta päästään niihinkin treeneihin. Tokossa ja ilmaisutreeneissä Capo on ollut aivan liekeissä, sen mielestä on vielä aiempaakin siistimpää päästä treeneihin. Ihana kulta!

Puikkis taas on treenannut oikein ahkerasti vähän sitä sun tätä. Tottis kulkee todella mainiosti tällä hetkellä lukuunottamatta paikallaanoloja – siis ihan mitä tahansa missä pitää olla paikallaan. On niin kova kiire puuhastella, ettei kerkeä odottaa. Nyt on teemana treeneissä myös rauhoittuminen, ettei koko ajan tarvii säätää ja häslätä. Lisäksi kävin tuossa päivänä eräänä hallilla treenaamassa Capon kanssa tokojuttuja ja otin samalla kertaa Xenankin tekemään jotain. Xena oli siinä määrin lystikkäällä päällä että hylkäsin alkuperäiset ajatukseni keppien harjoittelun aloittamisesta sekä seuraamisen treenaamisesta. Totesin että jos lähden hinkkaamaan niitä kun koira on siinä mielentilassa jossa se oli – keskittymiskykyä ei lainkaan – minulla menee hermo ja treenistä ei ole mitään hyötyä. Niinpä päätin sen sijaan treenata vähän irtoamisia putkiin sekä pieniä ohjauskuvioita kuten takaakiertoja, kahdeksikkoa, niistoa ja sen sellaista. Xena on tehnyt näistä aiemmin vain takaakiertoja, niitäkin viimeksi joskus viime vuonna. Mutta kaikki sujui kuin tanssi. Koira ohjautui helvetin hyvin, teki ketterät, hyvät, nopeat ja nätiti käännökset, rimoja sillä ei tosin vielä ole.  Lisäksi se irtosi ihan tajuttoman kaukaa putkeen ja päätti omatoimisesti aloittaa myös pussin harjoittelun. En ole sen kanssa pussia vielä tehnyt lainkaan sillä minulla ei ole ollut mukana ketään kaveria joka voisi pitää alkuun pussin suuta vähän auki, mutta Xena totesi että se on muutenkin aivan turhaa, syöksyi pussiin (ilman että ohjasin sitä sinne) ja suorilta läpi. Niin oli pussi opeteltu.

Ja hakuhommissa ollaan käyty myös. Ihan käsittämätön toi koira! Ensinnäkin hallinta on parantunut ihan yleensäkin aivan hulluna, myös hakumetsässä (ja pihallakin se on ulkoillut jo viikon verran ihan vapaana vailla aikeita hilpaista mihinkään) ja lisäksi se lähtee kuin tykin suusta ja pirun hyvin meneekin. On se siisti!

Ei paskaa parempaa

Julkaistu , kirjoittanut .

Näin alkuun semmoinen juttu että tuossa eräs tuttavani kertoi että meidän blogi on useiden bloggaajien blogilistalla, mutta ilmeisesti blogspotissa tai muissa sellaisissa joissa blogilista päivittyy sen mukaan miten ihmiset niitä listalla olevia blogejaan päivittelevät, ei meidän kohdalla toimi. Jostain syystä siis noihin listoihin ei päivity se, että olen päivittänyt blogia, ja niinpä olemme aina niiden listojen alimmaisina ja jos listalla on paljon blogeja, emme siellä viimeisenä näy ikinä ollenkaan. Jos siis on ollut tarkoitus saada linkki näkyviin blogiisi niin ei välttämättä näy! Minä en tiedä mitä asialle voi tehdä, mutta tulipa nyt sanottua kun en ollut itse tämmöistä tullut ikinä ajatelleeksikaan. Mutta sitten itse asiaan, eli paskanjauhantaan:

Meidän komppaniaa näemmä kiehtoo tällä viikolla nää ulosteasiat. Tai Xenaa on kyllä jo kiehtonut pidemmän aikaa, ja alan kohta olla aika epätoivoinen että mitä tuon kanssa tekis. Hevosenkakka on aina ollut sen lempijuttu, mutta sitähän nyt kaikki koirat ja varsinkin kakarakoirat tykkää syödä. Ja mun puolesta saa vähän syödäkin. Talven tultua Xena keksi että jäätyneitä kakkakikkareita on hurjan hauskaa heitellä itselleen. Sitten joku kikkare taisi sen suussa vähän sulaa, koska se hokasi että jumpe, niitä voi syödäkin. Jonkun aikaa se aina joskus kävi imuroimassa jotain vanhoja Capon kakkoja pihalta jos siellä sattui olemaan, mutta vähän ajan päästä se alkoi imuroida säännönmukaisesti suuhunsa kaikki Capon kakat, Lunan kikkareet eivät ole sille missään vaiheessa maistuneet. No, alkuun en reagoinut tähän ihan kauheasti, koska kyseessä tuntui olevan taas vaihteeksi Puikkiksen Hassunhauskat (mutta ohimenevät) Keksinnöt -sarjan jekku. Sitten se hullunkiilto kuitenkin syttyi Puikkiksen silmiin. Jestas jos se näki Capon kakalla, siellä oli Puikkonokka odottamassa valmiina höyryävää herkkua ja se oli suussa ennenkuin ehti osua edes ensi kertaa maahan.

Jo aiemmin olin pyrkinyt rajoittamaan näitä puuhia aina niitä nähdessäni, mutta tuohon aikaan pakkasin paljon muuttolaatikoita ja sen semmoista, ja Xena ja Capo sai oleilla väliin pihalla keskenään sillä välin kun Luna ja minä pakattiin. Kun tämä hullu kakankyttääminen alkoi, otin ihan tiukan linjan, että sitä paskaa ei ihan oikeasti tarvitse imuroida ihan hulluna. Alkuun kiellot tehosikin ihan hyvin, jos kakka ei ollut vielä ehtinyt ihan kunnolla suuhun. Jos oli, se nielaistiin nopeasti irti-käskyistä huolimatta. Kun jouduin pariin kertaan komentamaan vähän kovemmalla äänensävyllä Xenaa jättämään ne kakat ulos ennen sisäänmenoa, Xena totesi että hän ei sitten enää tule sisään. Sinne halusi jäädä ulos mussuttamaan paskaa. Ainoa mikä tuohon tehoaisi olisi tuo-käsky, mutta sattuneesta syystä sekään ei ihan sykähdytä että joka kerta pyytäisin koiran tuomaan mulle paskaa käteen. Yhden kerran epähuomiossa tein niin, ja se saa kyllä ihan suosiolla jäädä myös viimeiseksi kerraksi. Jossain tässä vaiheessa ehkä noin kuukausi tai kaksi sitten lisäsin Xenan ruokavalioon Pii-Pet -nimisen valmisteen.

Tuolla lumen sisällä oli Xenan mielestä makoisa määrä hevosenkakkaa. Naminami!

Muuton aikaan Xenan pihaulkoilu vaihtui sellaiseksi että se ulkoilee omalla pihalla liinassa kunnes saadaan aidat laitettua kuosiin. Meillä koirat käy aamu- ja iltapissalla pihalla ja välillä käyvät Janin tupakkaseurana pitkin päivääkin, joten aika ajoin niitä kakkoja kertyy omaankin pihaan eikä ne ihan kaikki jää sinne lenkkimetsiin. Liinasta huolimatta Xenan paska-addiktio on nyt ihan järjettömissä mittasuhteissa. Lenkkipoluillamme harvemmin tulee vastaan mitään kasoja kun en tiedä kulkeeko siellä mitään hevosia tai koiria meidän lisäksi eikä villieläintenkään ulosteita ole näkynyt, ja sitten taas tienvarsilla kävellessä Xena on sillä lailla hihnassa ettei se mitään ehdi napata.

Heti kun mennään takaovesta ulos, Xena suorastaan syöksyy ensimmäisen näkemänsä kakkakikkareen kimppuun. Ihan sama vaikka se olisi ollut juuri kahdeksan tuntia yksin kotona tai jotain, ei ensin pissalle vaan ensimmäisenä tutkaan se päivän ensimmäinen paska. Joskus sitä joutuu liinan avulla komentamaan niin paljon pois syömästä kakkaa, ettei se malttaisi käydä millään omilla tarpeillaan, koska se toteaa että jaaha, nyt ollaan sitten käskyn alla ja tehään tässä mutsin kanssa jotain. Siinä se sitten tönöttää että tähän käskit, mitäs tehään? Vapautuskäsky (voiko edes sanoa vapautuskäsky?) tässä tilanteessa taas aiheuttaa välittömän liinanrepimisreaktion. Toki se tarpeensa saa aina tehtyä koska jos ei pihalla onnistu niin käytän sen toki kotipihan ulkopuolella, mutta olisihan se kätevämpää jos voisi laskea koirat takapihalle pissille jotta ehtii vaihtaa työvaatteet pois ja muuta ennen lenkille lähtöä eikä koirien tarvitsisi sitä aikaa odottaa jalat ristissä.

Kunhan lumet lähtevät niin olisi tarkoitus taas alkaa korjata nuo ulosteet pois pihalta ihan päivittäin, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista koska ei ole mitään mihin laittaa ne. Edellisellä pihalla riitti kun heivasi aidan yli metsään, mutta nyt en viitsi heittää naapurin puolelle kun sellainen on. Keväällä hommaan kompostin tai muun asian johon kerätä nuo kasat mutta toistaiseksi saavat olla.  Mutta mitäpä tälle nyt tekisi ennen sitä? Puikkis syö monipuolisesti, vitskut sen pitäisi saada ruoasta ja nyt se on saanut lisänä vielä tuota Pii-Petiä ja Vitamaxia kun kokeilin jos niillä olisi jotain vaikutusta asiaan. Myös Nutrolin Pentu on kuulunut sen ruokavalioon. Alkaa tuntua siltä ettei tämä kyllä liity millään muotoa ruokaan vaan tässä on nyt vaan keksitty hauska leikki joka myös maistuu hyvältä. Puuh. Tässä samoihin aikoihin Xenalle on alkanut vaihtua leikki huomattavasti paremmaksi palkaksi kuin namit joten olen hiljalleen vaihtanut sen treenipalkkaa niihin leluihin. Harmi etten viitsi käyttää kakkaa palkkana, se ois varmaan ihan kaikkein paras palkka…

Tietysti sillä lailla ihailtava elämänasenne, että Xenan mielestä täysi paskakin on positiivista.

Kuvaoksennus

Julkaistu , kirjoittanut .

Nyt kun on selitetty ahkerasti kaikenmoista ihme kakkaa, tänään voidaankin oksentaa hirveä määrä kuvia vailla mitään sen suurempaa tarkoitusta.

Sen jälkeen kun pari viikkoa sitten muutettiin ihan uusille tienoille, olen yrittänyt ahkerasti löytää uusia lenkkireittejä koirien kanssa. Maita, mantuja, metsää, peltoa, niittyä ja kaikkea muuta löytyy ihan älytön määrä, mutta kun se lumi. Lumikengät ovat ostoslistalla, mutta koska muutto ei ollut mitään maailman halvinta puuhaa, lykkääntyi lumikenkien hankinta vähän myöhemmäksi.

Muutama päivä sitten löysin kuitenkin tosi kivan lenkkireitin, sisältäen metsää, peltoa, hakkuuaukeaa ja mitä kaikkea siellä onkaan. Tänään sattui paistamaan lenkkiaikaan sopivasti aurinkokin, joten kamerakin oli otettava mukaan ulkoilemaan. Kaikki kuvat löytyvät täältä. Aijoo! Yksi uutinenkin on kerrottavana. Tai on ollut ehkä monta, mutta oon unohtanut ne. Joka tapauksessa, Capo kävi silmäpeilattavana 27.2. ja Per Axelson totesi sen silmät jälleen terveiksi. : )

Näistä kuvista päätellen meillä ei todella olla ihan kauheen normaaleja. Kaikilla joku härö päässä.

Vaikka koirilla on nyt enemmän tilaa kuin ennen ja olen ollut vielä vapaallakin eilen ja ollaan puuhattu kaikenlaista, koirat vaikutti puolet lenkistä siltä kuin olisin pitänyt niitä vuoden purkissa ja juokseminen ois joku tosi uusi ja ihmeellinen asia. Mutta ihanat, nauttivat koirat on aina iloinen asia. Ja se, kun ne lenkin jälkeen tyytyväisinä käy päiväunille.

 

 

Who let the dogs out?

Julkaistu , kirjoittanut .

Eräänä päivänä uuteen kotiin muutettuamme Puikkonokka keksi että itse asiassa nämä tämän pihan aidat eivät minua pidättele – ja oikeastaan oiskin hirmu hauskaa käydä naapurissa kylässä. Kyseisessä naapurissa asustelee useita koiria ja ne viettävät päivistään ainakin osan ulkotarhoissa. Ja se kuuluu meille tähän pihalle, mikä aiheuttikin Xenan välittömän kiinnostuksen asiaa kohtaan. Noin muuten Puikkiksella ei ole esiintynyt tarvetta lähteä häröilemään omille teilleen, mutta ilmeisesti nyt tuohon pihaan oli sitten päästävä käymään. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, kyseisessä paikassa Puikkis tunnetaan oikein hyvin sen vietettyä elämänsä ensimmäiset pari kuukautta samassa pihapiirissä. No, ei muuta kuin hakemaan puuhakas pikkuneiti takaisin kotiin ja koska aitojen vahvistaminen ei näin talvella onnistu, ulkoilee Xena lumien sulamiseen asti pihalla liinassa.
Tämä tapahtumasarja sai minut kuitenkin pohtimaan omaa vastuutani koiranomistajana. Ja totesin että luojan tähden, koirien kanssa eläessähän mun elämä on melkein pelkkää vastuunkantoa taholle jos toiselle! Kyllä, olen mielestäni aina toiminut tai ainakin pyrkinyt toimimaan vastuullisesti koirieni kanssa, mutta en ole aiemmin tullut ajatelleeksi sitä, kuinka paljon sitä vastuuta on. Etenkin jos talouden vanhin koira on nk. Hullu-Luna.

1. Ympäristön huomioiminen arkielämässä.

En halua että koirani haukkuvat pihalla paljon, koska nykyisin meillä on naapuri (!!). Toki kyseinen naapuri on myös ensimmäisessä kappaleessa mainitun paljon koiria omistavan naapurin naapuri, joten heidän elämäänsä ei todennäköisesti ihan hulluna hetkauta jos toisellakin puolella joku koira sanoo joskus hau. Silti, en jaksa itsekään kuunnella omien koirieni haukkumista ja niinpä muistelemme parhaillaan Capon ja Xenan kanssa sitä, miltä tuntuisi jos pää olisi useammin kiinni. Joskin täytyy sanoa että olen yllättynyt kuinka vähän tähän asiaan on täytynyt koirien kanssa kiinnittää huomiota, välillä on tullut satunnaisia haukkuja mutta ei sen kummempaa. Paitsi jos ohi menee hevonen, silloin niitä ei kirjaimellisesti saa hiljaiseksi kuin ehkä kirveellä. Koska en mielelläni hakkaa koiriani kirveellä, olen sen sijaan ottanut ne vaan sisään tällaisessa tilanteessa. Pitänee junnujen kanssa perehtyä tähän hevosasiaan ja niihin suhtautumiseen ihan erikseen.

Yksi uusi asia elämässämme on myös päivittäinen hihnalenkkeily. Takapihaltamme pääsee suoraan metsään, mutta koska lunta on nyt niin paljon, emme pysty tätä hyödyntämään. Mikä ei kuitenkaan ole mielestäni sinällään yhtään huono asia, että kun joudutaan kävelemään tietä pitkin ja naapureiden ohi ennen kuin päästään metsään ja pelloille, tulee sitä hihnakäytöstäkin pidettyä yllä, ja toisaalta myös kohtaamisia niin koirien, ihmisten kuin hevostenkin kanssa treenattua. Ja sitten se asia jossa koen itse vastuun paineet kaikkein suurimmin: vapaana lenkkeily. En ole koskaan kohdannut täällä lenkkeillessämme ketään, koirien kanssa ollaan itse poljettu polkujamme, lenkkeilemme usein aamupäivisin jolloin ei ole juurikaan porukkaa liikkeellä eikä ole muutenkaan kovin todennäköistä että meitä vastaan ihan heti tulisi joku. Olen myös tehnyt paljon töitä sen kanssa, että koirieni luoksetulo olisi mahdollisimman nopea ja varma tilanteessa kuin tilanteessa, ja tällä hetkellä käynkin Xenan kanssa vielä erikseen lenkit ihan vain harjoitellen tätä luoksetulohommaa koska haluan sen erittäin vahvaksi ja hyväksi sille. Ongelmia ei ole ollut, ei olla häiriköity tai oltu vammaisia muutenkaan, mutta koska minulla on kaksi ”isoa” koiraa ja kaksi koiraa joiden ensireaktio on yleensä haukku vaikka ne sitten käskystä heti tulisivat luokse ja hiljenisivät, jotenkin minua aina jännittää että pahastuiko vastaantulija. Ja täsmennän vielä, että koirani lenkkeilevät vapaana vain taajaman ulkopuolella alueilla joissa niiden vapaana lenkittäminen on luvallista.

2. Muiden ihmisten huomioiminen ns. erityistilanteissa

Tämä kohta koskee omalta osaltani vain Lunaa. Luna on aina hiukan pelännyt vieraita ihmisiä, ja vaikka tämä ei normaalissa arkielämässä näy enää millään tavalla, ”erityistilanteissa” se näkyy. Erityistilanteilla tarkoitan esimerkiksi eläinlääkärikäyntiä tai tottelevaisuuskokeen kehätarkastusta. Mielestäni omistajalla on vastuu siitä, millaisiin tilanteisiin hän koiransa vie. Luna olisi tokossa voinut päästä pitkällekin, mutta yksi koekerta riitti. Kyseisestä kokeesta on pidempi selostus täällä, mutta näin lyhyesti selostettuna Luna reagoi tuomariin kehätarkastuksessa hyvin epäluuloisesti, enkä missään tapauksessa halua että koirani esimerkiksi purisi tuomaria tuossa tilanteessa. Samoin Luna käy rokotuksia lukuunottamatta eläinlääkärissä aina kuonokoppa tai -side päässä. Olenkin ollut hyvin ymmälläni, kun eläinlääkärit monesti aivan erikseen kiittävät siitä, että sanon heti ensimmäiseksi ettei Lunaan kannata koskea ennenkuin sillä on koppa päässä. Lunahan ei ole ns. sekopäinen eikä se käy kiinni suorilta, varoittamatta, tai niin ettei se antaisi kenenkään koskea itseensä. Lunalle vaikeuksia tuottaa tilanne, jossa sen pitää olla paikallaan ja sen takapäätä tutkitaan niin ettei se pääse tilanteesta pois. Itse toki osaan lukea koiraani yhteisten vuosien jälkeen niin että näen pelkästään sen silmistä  että milloin ollaan vaarallisilla vesillä, mutta koska kopeloija ei sitä samalla tavalla tunne ja Lunan reaktio ahdistumisen jälkeen voi olla melko nopea, ei minusta ole mitään järkeä leikkiä kenenkään turvallisuudella. Ja sitten ihmiset tuovat pelko- tai muuten vaan aggressiivisia eläimiään lääkäriin eivätkä varoita että tällaista taipumusta voi olla? Ketä se palvelee?

Toinen tapaus josta olen kuullut ja joka liittyy tähän, on kun eräs tietämäni henkilö vei koiransa tokokokeeseen. Kokeen jälkeen hän oli iloinen kokeessakäynnistä koska ”ei me juurikaan pisteitä saatu mutta koira ei purrut tuomaria eikä käynyt paikallaanmakuussa kenenkään kimppuun”. MIKSI tuollainen koira on viety kokeeseen, kysyn vaan? Sillähän ei ole minulle minkään valtakunnan väliä jos joku haluaa hakea koiralleen nollatuloksia, ihan rauhassa vaan. Mutta toisten turvallisuuden vaarantaminen on jo liian törkeää. Sekä se, että oli olemassa mahdollisuus että koira puree tuomaria, että se, että se olisi voinut käydä toisen koiran päälle paikallaanmakuussa. Lisäksi ihmiset onnittelivat kyseistä henkilöä tämän tulospäivityksen alla? Ja itsellä oli jo siinä vaiheessa leuka lattiassa että miten kukaan kehtaa.

3.  Muiden koirien kohtaaminen. 

Laitoin nyt tämän erilliseksi osiokseen koska tuntuu olevan HIRVEÄN vaikea asia TODELLA monille. Onko pakko viedä se tappeleva elukka koirapuistoon? Onko pakko tunkea se oma räksä toisten koirien nokkaan? Onko PAKKO? Ai kuin niin vähän hermostuttaa. Luna pistää pataan ihan takuulla tasan jokaista koiraa joka tyrkätään mun laumani keskelle kun ne ovat hihnoissa. En halua yhtään koiraa iholle kun olen omien koirieni kanssa liikenteessä ja ne ovat hihnoissa. Ne eivät halua leikkiä. Ne eivät halua haistella. Ne haluavat ohittaa toisen koiran kuin ilmaa ja sitten saada mutsilta kehuja. Niin ja tähän vielä tähdennän ennen kuin joku luulee minun kuuluvan parhaillaan parjaamaani joukkoon, me ei käydä koirapuistoissa. Ei olla käyty vuosikausiin enkä usko että tullaan koskaan käymään.

Mutta tuskin tätä kukaan niistä lukee, jotka tuota harrastavat, mutta jos olisin jättänyt tämän kohdan pois, joku olisi maininnut siitä, ja sitäpaitsi olipa hauska kevyesti räyhätä. Höhö.

4. Vastuu omalle koiralle

Sitten kun minä oon kaiken aikani, rahani, kärsivällisyyteni, hermoni, ruuminvoimani ja sieluni urhannut noille elikoille, olen niille vielä jostain vastuussakin. Mutta mistä? No joo, siitä että ne saa vettä ja ruokaa ja pysyy elossa. Siitä että ne pääsee ulos pissalle ja kakalle jos olen päättänyt ettei sisälle saa kyseisiä tarpeita tehdä. Mutta siitäpä onkin sitten tajuton määrä mielipiteitä että mistä olen niille vastuussa noin yksityiskohtaisemmin? Voinko mä syöttää niille Pedigreetä koska siinä pussissa on kuitenkin koiran kuva, eli se on koiranruokaa? Tarviiko niiden nyt välttämättä päästä juoksemaan joka päivä vapaana? Tarviiko niiden kanssa harrastaa?

Nämä onkin ehkä mielenkiintoisimpia kysymyksiä eniten ehkä siksi, että mielipiteitä on niin paljon. Eikä ne ehkä ole niin päivänselviä kuin se, että kenenkään ei ehkä pitäisi syöttää ihmisiä koiralleen. Mielestäni näissä asioissa tulevaa vastuutaan voi ehkä siinä mielessä vähän määritellä, että ottaa koiran jonka tarpeisiin jaksaa vastata. Tai pystyy. Omasta mielestäni on kolme asiaa joiden täytyy omilla koirillani olla aina hyvin, muista voi sitten tarpeen vaatiessa vähän karsia jos on tarve. Ensinnäkin, se hyvälaatuinen ruoka. Oli se sitten raakaa, nappulaa tai jotain muuta. Toiseksi tarpeellinen määrä liikuntaa. Mikä se sitten kullakin koiralla on. Itse arvostan myös sitä, että liikunnassa on jonkin verran vaihteluakin, sitä vapaana juoksemista, erilaista haisteltavaa, tutkittavaa ja muuta virikettä. Mitä esimerkiksi metsä tarjoaa hirvittävän helposti. No nyt meillä on sitten koirat ruokittu ja liikutettu, mitä vielä? En osaa sanoa onko tämä sellainen vastuualue joka mielestäni pitäisi olla kunnossa kaikilla. Ehkä kaikki koirat eivät tarvitse tätä. Meillä se on kuitenkin tavattoman tärkeää, ehkä enemmänkin minulle, mutta kuitenkin. Olen opettanut kaikki koirani sellaisiksi vähän tissinvälikoiriksi niinkuin ystäväni sanovat. Meillä loikoillaan tosi paljon yhdessä kasassa. Sohvalla, sängyllä, lattialla. Ei tarvitse kuin katsoa sohvaa kohti niin koirat alkavat samantien käynnistellä moottoreitaan, koska jos päädyn kävelemään kohti sohvaa, on kolmella koiralla heti hurja kilpa siitä kuka kerkeää lähimmäksi minua nukkumaan. En voi istua muualla kuin tietokonejakkaralla niin ettei minulla olisi yhtään koiraa kiinni jossain. Kai sitä voi sitten nimittää huomioksi, joka meillä on sen pyhän kolminaisuuden viimeinen tarve.

Harrastaminen taas on mielestäni sellainen asia, että aivan sama harrastaako joku. Harrastaa jos tykkää ja tuntuu kivalta. Jos ei harrasta mitään mutta omistaa silti aktiivisen koiran, voihan tuota keksiä muutakin tekemistä sen koiran kanssa. Ei se koira varmaan suutu ja ala nalkuttaa siitä että hänelle ei oo nyt kyllä katottu sopivia treeniryhmiä tähän ja tähän lajiin. Meillä harrastukset on erinomaista, todella erinomaista aktivointia ja virikkeistämistä lievästi hulluuttakin välillä hipovalle junnuosastolle. Mutta eiköhän nuo pikku pässinpäät pärjäisi ilmankin jos en itse haluaisi harrastaa vaikka mitään. HAHAHA, jännittävä ajatus.

5. Vastuu luovuttamisesta

Niin. Se kaikkein inhottavin vastuu. Vastuu siitä, milloin koiran on lähdettävä, joko uuteen kotiin tai monttuun. Tässä minua eniten mietityttää ns. ”ongelmakoirat”. Millaisessa tilanteessa ja millaisista ongelmista kärsivä koira on oikein antaa uuteen kotiin? Kuinka usein se on parempi ratkaisu koiralle kuin se, että se saisi sen viimeisen piikin? Entä sitten se jo vanha koira, jolta löytyy jokin vakava sairaus, miksi se pitää pumpata täyteen pillereitä sen sijaan että antaisi sen mennä? Minun on aina ollut hyvin vaikea ymmärtää sitä koirien eliniän pidentämistä väkisin ihan vain siksi että ne eläisivät pidempään. En tietysti ole sitäkään mieltä että jos palaa käämi remmirähjään tai loppuu ”hankalan” koiran kanssa taidot niin ei muuta kun kaikki monttuun vaan. Joskus vaan ihmetyttää se, että pitää kaikki nekin koirat joilla on kolme jalkaa ja kaksi päätä muttei hermoja ollenkaan, ”pelastaa”, ja jos vaan millään mahdollista niin pelastetaan ne nyt vielä sitten jostain hevon kuusesta ja tuodaan kaiken maailman rabiekset ja muut mukana. En ole vielä koskaan törmännyt koiraan joka olisi kärsinyt lopetuksesta. En tarkoita, että jos koira on terve mutta omistaja ei syystä tai toisesta voi sitä enää pitää, sen uudelleen sijoittaminen olisi väärin. On kuitenkin hurjan paljon koiria, joilla on esimerkiksi hermojensa kanssa vaikeitakin ongelmia, ja sitten kun niin kovasti rakastetaan eläimiä niin ei viitsitä lopettaa vaan laitetaan ne eteenpäin jollekin joka sitten kivasti koiran rakkaudellaan parantaa. Meiltä kaikki on saaneet lähteä saappaat jalassa ja saavat lähteä jatkossakin. Myös Lunan kohdalla olen jo pitkään miettinyt sitä rajaa, minkä ylitettyään Lunakin saa mennä. Jos arkielämä käy sille liian stressaavaksi, sen paikka ei ole enää täällä. Toistaiseksi tuo raja ei tunnu olevan missään näköpiirissäkään, mutta eipä noista koskaan tiedä. Parempi että on tehnyt ajoissa säännöt itselleen selväksi.