Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2013

Hyvää ja parannettavaa

Julkaistu , kirjoittanut .

Ei oo mitään hienoja tuloksia kerrottavana eikä edes mitään kuvia otettuna että sais tätä postausta vähän piristettyä, mutta nyt on pakko kirjoittaa. Ensimmäistä kertaa varmaan koko syksylle tuntuu että nyt muuten sujuu. En tiedä mitä on tapahtunut, ehkä ohjaaja on vaan enemmän perillä tekemisistään (lue: keskittyneempi) tai jotain, mutta jopa on tänään tehty hyvää tottista. Käytiin parin treenikaverin kanssa aamulla hallilla ja joo, Xena kävi alkuun ylläripylläri aika kuumana, mutta tasoittui huomattavasti nopeammin kuin viime aikoina muilla treenikerroilla. Työn alla oli käännökset jotka on jostain syystä levinneet ihan täysin vaikka olivat vielä pari kuukautta sitten oikein hyvässä kondiksessa, ja lisäksi jäävät. Alkuun treenailin merkkiä ja luoksetulon pysäytystä ihan vaan siksi että enemmän tarkkuutta vaativia liikkeitä on vaan parempi ottaa treenin loppupuolella kun pahimmat höyryt on jo ulkona. Itse treeni meni oikein hyvin, ja anti etenkin oman työskentelyn kannalta todella suuri. Olen treenaillut parisen kuukautta hakua lukuunottamatta pääosin yksikseni, eikä kukaan ole siis ollut katsomassa oman työskentelyni perään. Lisäksi toki tämä erikoistilanne elämässä vaikuttaa myös minuunkin, ja kun ei ole alunperinkään kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä juuri jaettu niin tässä tilanteessa olo on suurimman osan aikaa hyvin levoton. Niin myös treeneissä. Ja kappas kummaa että etenkin Xenaan se vaikuttaa treeneissä ihan mielettömästi.

Huomasin asian myös itse tällä kertaa, mutta vielä suuremmaksi avuksi olivat treenikaverit joiden kanssa asiaa pääsi miettimään ja jotka näkevät toki paremmin minun virheeni. Ja aivan epäilemättä on totta, että niinä hetkinä kun itse keskityin ihan satasella tekemiseen niin koirakin keskittyi. Sitten kun multa hajoaa pakka, koiraltakin hajoaa. Jännä juttu…
Etenkin Xenan kaltaisen koiran kanssa mukana pitäisi aina olla äänen ja eleiden lisäksi myös mieli. Siinäpä sitä on itselle mietittävää että miten sitä saa joka kerta itsensä treeniin siihen moodiin että nyt tehään tätä eikä mitään muuta ole olemassa. Se jo sovittiin että mulle ei saa treenin aikana puhua vaan sitten puhutaan kun koira on viety autoon. Toinen minkä ajattelin itse tehdä on se, että kaikki on kyllä kirjoitettava lapulle ja mietittävä tarkkaan että mitä teen, miksi teen ja miten teen. Mietin kyllä aina ennen treenejä valmiiksi että mitä treenaan ja miten, mutta sitten se saattaa vähän lipsua ja hei nyt kun tää meni hyvin niin tehään vielä tota ja hitto tää ei nyt suju ja sitten menee hinkkaamiseksi ja ja ja. Ei. Tästä lähtien kirjoitan lapulle ja sitten me tehdään ne asiat mitä siinä lapulla on.

Mutta hyvin ne treenit kyllä meni, on se Xena kyllä hieno elukka. Välillä harmittaa että sillä on niin huono ohjaaja. : D

Capon kanssa otin agilityjuttuja, lähinnä keppejä eri kulmista. Se on jotenkin muuten niin varma että piti vaan tarkistaa että sujuuhan nuo kepit, jos meinaa kisoihin mennä. Sujuihan ne ilman ongelmia, ja nyt on pariin starttiin koira ilmoitettu.

Tänään on kyllä taas yksi niistä päivistä kun koiraharrastus vaan palkitsee ja ois kamala into treenata vaan. Mut on mulle osunut kyllä hillittömän hyviä koiriakin!

 

Capo 4v.

Julkaistu , kirjoittanut .

Capo täytti neljä vuotta lauantaina. Ja hänel tuntuu olevan tällanen joka toisen synttärin traditio että ne vietetään evakossa. Ni että täällä ollaan, koko porukka. Ei tiietä kuinka kauan ja miten se elämä sitten jatkuu, mut nyt tilanne on tällanen. Ja koska tilanne ei suinkaan ole niin yksinkertainen että oltais vaan paikassa b normaalin paikan a sijasta, on toi treenaaminenkin ollut vähän hankalaa. Niinpä tällä hetkellä meillä on kaikki muu jäissä paitsi haku ja tottis. Ensinnäkin siksi, että kun ei nyt tiedä mitä kaikkea tää elämä meidän tielle heittää niin oon pistänyt säästöön jokaisen pikku penninpyörylän, ja toisekseen siksi että on ollut pakko vähän rauhoittaa tätä elämää. Luna ja Capo vanhoina kettuina ei oo niinkään reagoineet pikku evakkoretkiin ensimmäisten päivien jälkeen, onhan evakkopaikka niille entuudestaan tuttukin. Xenalle taas ei niinkään, pari kertaa ollaan käyty täällä sen aikana kylässä mutta ei juur muuta. Kolme viikkoa tais mennä evakoitumisesta siihen, että sain Xenan täällä ensi kertaa rauhoittumaan muulloin kuin yöllä. Viiden viikon kohdilla tais rauhoittua ensi kertaa kunnolla muualle kuin syliin.

Ni ollaan sit otettu ihan iisisti. Ollaan lenkkeilty, syöty luita ja tehty kaikkea muuta rauhallista kivaa. Tai lenkkeilyhän nyt ei oo Xenan kanssa rauhallista nähnytkään, mutta noin sisätiloissa ollaan pyritty olemaan melko rauhassa. Haku- ja partiointitreeneihin ollaan menty aina kun ollaan päästy koska en usko että siitä on kamalasti hyötyä että yhtäkkiä jätän tuolta kaiken tuollaisen pois missä sen juoksentelun lisäksi on vähän aivotyötäkin. Capon kanssa himottais kauheesti ilmottautua taas kisoihin, mutta en oo nyt saanut sen kanssa treenattua keppejä lainkaan. Omat kepit on Vihdissä enkä saa niitä sieltä lähiaikoina (ja nyt täällä kyllä sataa jo luntakin) eikä olla oikein muuallekaan päästy agiliitelemään kun kaikki kentät on olleet jotenkin vammasen liukkaita. Tosin nyt on kyllä hallivuoro pari kertaa viikossa, täytyy katella jos ehtis vielä katsastaa keppihommien kunnon tässä joulukuun puolella ja ehkä nykästä parit startitkin tälle vuodelle. Saas nähä.

Lunasta ja Caposta sitä on kyllä taas ollut niin onnellinen siinä(kin) mielessä että mikä tahansa tilanne tuleekin eteen niin noi toimii. Ei tarvii ressata et kuin käy vaikka elämä heittelis. Kyllä Lumppari ja Kapteeni hoitaa homman kotiin. Ja kyllä se Xenakin vielä siitä oppii.

Mut, hyvää synttäriä rakas Capo neljä vuatta <3