Arkistot vuoden mukaan: 2014

Kaikki on ryssittävissä

Julkaistu , kirjoittanut .


Nemi-koiralta ei olla kysytty saako sen kuvaa julkaista internetissä joten Silakka ystävällisesti sensuroi kuvaa.

Voi perkele mä sanon.
Voi perkele.

Viime syksynä Xenan nouto oli viittä vaille täydellinen. Ainoa mitä piti hioa oli se, että sen asento kapulaa tuodessa ja irti-käskyä odottaessa olisi suora. Sitäpä lähdettiin sitten pikkuisen treenailemaan, tammikuussa treenattiin jonkun verran ja nyt tässä ollaan muutaman viikon aikana treenattu taas joitakin kertoja. Käytännössä se meillä käy niin että heitän kapulan melko lähelle itseäni ja Xenan tulee siitä sitten hakeutua kapulan kanssa oikealle paikalla. Toki niin, että myös samalla pyrin ohjaamaan sen oikealle paikalle. Tähän ongelmaan vielä yhdistettynä se, että tuli viime syksynä yksissä treeneissä tehtyä kaksi (2) vauhtinoutoa, koirani ei enää tuo mulle käteen mitään. Koira, joka aiemmin toi mielellään kaiken, käskyllä tahi ilman, suoraan käteen. Ja piti siitä. Ei tuo enää muuten mitään.
Minä olen ryssinyt sen viittä vaille täydellisen noudon.

Oon ilmeisesti luonut liikaa painetta tuohon kohtaan kun pitäisi tulla kapulan (tai esineruudun esineen) kanssa mun eteen istumaan, ja niinpä Silakka on päättänyt että paljon on kivempaa tulla niiden kanssa lällättämään siihen lähelle muttei tuoda ihan mulle asti. Vaihtoehtoisesti hyppää esineen kanssa mua päin, tiputtaa esineen ja tulee suoraan sivulle tai tiputtaa esineen ja menee haistelemaan asiaa x noin metrin päähän. Ainiin ja sitten vielä se kapulan hillitön rouskutus niin että sälettä vaan lensi.

No, kun tajusin sunnuntaina esineruutua tehdessä mistä se kenkä oikeasti puristaa (niin että kyllä se sen esineruudun muistaa ja hyvin muistaakin, mutta kun vältteli tuomista), lopetettiin sitten ne typerät noutotreenit ihan sitten siihen ja pakitettiin oikein reilulla kädellä. Tällä viikolla ei olla siis tehty asian eteen yhtikäs mitään muuta kuin leikitty kahden pallon leikkiä jossa ei vaadita muuta kuin että pallo tuodaan käteen. Eli sitä samaa mistä aloitettiin kun pikkuämmä oli nykyistäkin pienempi, elikäs noin suunnilleen luovutusikäinen.
No eilen kyllä jo vaadin myös istumisen mun eteen, mutta en lähtenyt hinkkaamaan vaikka ois jonakin kertana pikkusen jäänyt vinoon tai aavistuksen kauas. Pääasia että saadaan se järetön paine pois siitä tuomisesta. Näyttää toimivan tämä taktiikka oikein hyvin, jospa jatketaan tällä linjalla ja tehdään tuomisesta taas kivaa (koska se on oikeasti Xenan mielestä yks parhaimpia asioita elämässä kun saa roudata mutsille asioita. Varastettuja tahi luvallisia, sama se kuhan saa viedä mutsille) ja sitten siirrytään takaperin ketjuttamalla kohti sitä meidän nyt jo menneisyyteen kadonnutta hyvää noutoa.

Tekstin kaksi ekaa kappaletta on kirjoitettu sunnuntai-iltana kun mulle oli vain hieman aiemmin valjennut mitä olen mennyt tekemään, ja kaksi viimeistä kappaletta tänään, kun ollaan jo vähän sitä palloa heitelty. Aavistuksenomainen sävyero ehkä näkyy, ehkä tää asia ei ookaan enää perkele vaan ehkä vaan pikkusen nolottaa?

No paskamutsina olemisen lisäksi olen kyllä vähän hyvittänytkin tekojani ja vienyt Silakan uimaan, perin onnellinen pieni moulinex kun ulkovesikausi on taas täällä!

Dreaming about the things that we could be

Julkaistu , kirjoittanut .

Ihan tähän ensi alkuun (kato niin näkee tän vaikkei jaksaisi lukea postausta loppuun asti) voisin sellaisen kysymyksen laittaa kun kiinnostais tietää mitä meidän blogin lukijat haluaisi täältä lukea? Tiiän että teitä on siellä.

Suikkeloisen ”pää”lajihan on haku ja nyt ollaan keskitytty hakuhommien treenaamiseen kaikista eniten tänä keväänä kun treeniaikaa on ollut rajallisesti. Ilmaisuja on ränkytetty eniten, muutama kerta viikossa kun on ollut kaveri jonka nakata maalimieheksi. Aivan hyvin se jo paukuttaa, ja oonkin voinut todeta että ois paukuttanut paljon pidempiä sarjoja jo aiemmin jos ohjaajansa olis kiinnittänyt tähän asiaan enemmän huomiota. Ongelmiahan sillä ei niinkään ole ilmaisussa ollut, mutta parinkymmenen haukun jälkeen on alkanut tulla taukoja ja vähän epävarmoja katseita minua kohti että ”vieläkö?”. Ny menee se nelikymmentä tauotta aivan suvereenisti eikä millään kovin monella treenillä. Jatkossa saa sitten jatkaa ilmaisutreenejä niin että maalimies on aina laatikossa/pressun alla ja ainakin viidenkympin syvyydessä jottei jäädä jumiin tähän miten ollaan nyt treenattu.

Ilmaisutreeniä 14.4.

Itse pistoissa, nenänkäytössä tai muussa ei ole mitään sanottavaa, kulkee ku rasvattu. Sinne se lähtee mihin lähetetään, jumalattomalla vauhdilla (sen mä vaan sanon että en yllättyis jos tuon koiran kuolintavaksi aikanaan merkattais esim. Puuta päin juokseminen) ja nenä on hyvin auki. Keskilinjalla malttaa hyvin odotellakin jo, mokelta keskilinjalle tulo on edelleen vähän harjoituksen alla kun ei innokas pikkunulikka malttais odottaa että mutsikin saa sen ruhonsa roudattua keskilinjalle. Ne etsittäväthän voi ehtiä karkuun jos ei pian lähde seuraavaa hakemaan!

Esineruutua otettiin ensi kertaa reippaasti yli puoleen vuoteen viime viikolla, ja ei kyllä ollut malikalla ei niin pienintä käryä siitä mitä piti tehdä. Hän se vaan meni lähellä seisseitä ihmisiä haukkumaan et tätähän sä pyysit? Kyllä se lopulta neljä esinettä toi mutta ei se nyt mikään mallisuoritus ollut, selkeesti ei vaan tiennyt mitä tehdään kun ilmaisuja on melko samalla tapaa niin paljon treenattu. Mutta niin hyvin tuo kyllä noin yleensä kaikkea tuo että en usko että kovin montaa kertaa tarvii niitä esineitä roudata metsiin kun muistuu tämäkin mieleen. : )

It’s on again

Julkaistu , kirjoittanut .

No mitäs mitäs. Ollaan starttailtu tässä vähän treenihommia pitkästä aikaa niinkun oikeesti. Tai en tiiä oikeesti mutta silleen että ollaan… treenattu?

Tänään oli hurjan kiva sää ja Xenan rakennusetsintätreenien jälkeen hurautin hakemaan loppukomppaniaa ja kameraa kotoa, pikkusiskokin tarttui matkalta mukaan ja suunta kohti Ojankoa. Koska edelleen olen itse urheilukiellossa ja oikeastaan vähän siksikin ettei tässä ole nyt tarkoitus treenata koiria kertalaakista kyllästymiseen asti, Capolle ja Xenalle oli molemmille tarjolla yksi hassu agilitypähkinä purtavaksi per nenä. Capon kanssa tehtiin ylläripylläri keppejä, kun ei sen kanssa nyt ole muuta sellaista kovin suurta haastetta ilmaantunut. Kepitkin halusin lähinnä tsekkailla kuntoon ennenkuin mennään kisoihin toteamaan että juu, kyllä se muuten edelleen jättää välejä pujottelematta. Ehkä mennään mielummin kisoihin toteamaan että kas, meillä on uusi asia jota täytyy vähän hioa. Ja kyllähän se oli ihan hyvä käydä ne kepit tsekkailemassa. Vähän roiskien meni, mikä ei Capolle ole kyllä ollenkaan ominaista mistä syystä ei otettu kovin vakavasti tällaista. Tietty vaadin tekemään niinkuin tehtävä on, mutta en mä sen kummemmin sitä käynyt äkseeraamaan. Pääasia että fiilis pysyi hyvänä!

Ensin sitä ei ollenkaan haettu oikeaa sisäänmenoa vaan mentiin justiinsa muuten siitä välistä sisään mitä kohti mutsin käsi eniten sojotti (eli tässä tapauksessa tokasta keppivälistä) ja ei kai nyt tarvii muka loppuun asti pujotella jos mutsi kehuu jo siinä loppuvaiheilla että sehän tarkottaa vaan että pallon perään ja ÄKKIÄ?! Harmillinen juttu ettei pallo vielä lentänyt ja sittenpä piti ottaa uusiksi.
Vaan menihän ne lopulta niinkuin kuuluu, vaikka treenit meinaskin loppua lyhyeen kun ei palloaan raivokkaasti rakastava Järvenpään kovin kolli suostunut millään päästämään pallostaan irti. Ainoastaan juksaamalla sain pallon pöllittyä ja niin jatkui reenihommat ennenkuin loppuivat.

Solakka Silakka sen sijaan opiskeli ihan tuota noinniin suoraan menemistä ja esteiden ylitystä siinä samassa. Nohevana näet aloitin sen kanssa kaikenmaailman hienot vääntelykääntelytreenit ihan samointein kun mitään agilitya ylipäätään alettiin harjoitella, jotenka puikkomaisen nokkansa ohjastamana Silakka ei osaakaan ollenkaan hypähdellä suoraan. Tai no, nyt osaa jo aika hyvin jollen lähde kovasti pitkälle siitä noin niinkuin sivusuunnassa. Mutta kun en mä ehdi sen mukana juosta enkä juurikaan paljon edellekään varsinkaan jollain ykkösten melko suorilla radoilla niin nythän se ois sitten harjoiteltava. Xena siis teki kolmen hypyn ja siihen päälle hassutteluputken sarjaa. Koska putki on parasta.

Meni kyllä jo oikein hyvin ja oon neitikoiraan totisesti tyytyväinen, ehkä tauko tässäkin on tehnyt poikaa koska sillä muotoa hienosti irtosi putkelle pidempääkin ja vain kerran meinasi juosta esteestä ohi ylittämisen sijaan, kun heti aluksi otin enemmän välimatkaa sivusuunnassa jotta näkisin et missä se taso nyt on. Ei se vieläkään ihan hillittömän ponnekkaasti itse hyppyjä hae, mutta paremmin kuin vielä syksyllä.

Auringon ja lämpimän sään kunniaksi käytiin korkkaamassa treenien perään varsinainen uintikausi, tytöthän on lätränneet jo iät ja ajat kaikenmaailman ojissa ja vähän pulahtaneet ihan uimasillekin, mutta ihan oikeasti uimaan mentiin nyt ensimmäistä kertaa. Eniten kakarakoira Dana pulahti myös (ilmeestä päätellen tosin ilmeisesti vahingossa) veteen ja näin koki ensimmäisen uintireissunsa, muttei sen kummemmin ainakaan vielä välittänyt vedestä. Ja Capollahan vanha linja edelleen pitää, kahlata voi mutta jumankekka jos ei jalat osu pohjaan niin siinä on kuulkaa kärsimystä liikaa pienelle koiralle!