Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2014

Dreaming about the things that we could be

Julkaistu , kirjoittanut .

Ihan tähän ensi alkuun (kato niin näkee tän vaikkei jaksaisi lukea postausta loppuun asti) voisin sellaisen kysymyksen laittaa kun kiinnostais tietää mitä meidän blogin lukijat haluaisi täältä lukea? Tiiän että teitä on siellä.

Suikkeloisen ”pää”lajihan on haku ja nyt ollaan keskitytty hakuhommien treenaamiseen kaikista eniten tänä keväänä kun treeniaikaa on ollut rajallisesti. Ilmaisuja on ränkytetty eniten, muutama kerta viikossa kun on ollut kaveri jonka nakata maalimieheksi. Aivan hyvin se jo paukuttaa, ja oonkin voinut todeta että ois paukuttanut paljon pidempiä sarjoja jo aiemmin jos ohjaajansa olis kiinnittänyt tähän asiaan enemmän huomiota. Ongelmiahan sillä ei niinkään ole ilmaisussa ollut, mutta parinkymmenen haukun jälkeen on alkanut tulla taukoja ja vähän epävarmoja katseita minua kohti että ”vieläkö?”. Ny menee se nelikymmentä tauotta aivan suvereenisti eikä millään kovin monella treenillä. Jatkossa saa sitten jatkaa ilmaisutreenejä niin että maalimies on aina laatikossa/pressun alla ja ainakin viidenkympin syvyydessä jottei jäädä jumiin tähän miten ollaan nyt treenattu.

Ilmaisutreeniä 14.4.

Itse pistoissa, nenänkäytössä tai muussa ei ole mitään sanottavaa, kulkee ku rasvattu. Sinne se lähtee mihin lähetetään, jumalattomalla vauhdilla (sen mä vaan sanon että en yllättyis jos tuon koiran kuolintavaksi aikanaan merkattais esim. Puuta päin juokseminen) ja nenä on hyvin auki. Keskilinjalla malttaa hyvin odotellakin jo, mokelta keskilinjalle tulo on edelleen vähän harjoituksen alla kun ei innokas pikkunulikka malttais odottaa että mutsikin saa sen ruhonsa roudattua keskilinjalle. Ne etsittäväthän voi ehtiä karkuun jos ei pian lähde seuraavaa hakemaan!

Esineruutua otettiin ensi kertaa reippaasti yli puoleen vuoteen viime viikolla, ja ei kyllä ollut malikalla ei niin pienintä käryä siitä mitä piti tehdä. Hän se vaan meni lähellä seisseitä ihmisiä haukkumaan et tätähän sä pyysit? Kyllä se lopulta neljä esinettä toi mutta ei se nyt mikään mallisuoritus ollut, selkeesti ei vaan tiennyt mitä tehdään kun ilmaisuja on melko samalla tapaa niin paljon treenattu. Mutta niin hyvin tuo kyllä noin yleensä kaikkea tuo että en usko että kovin montaa kertaa tarvii niitä esineitä roudata metsiin kun muistuu tämäkin mieleen. : )

It’s on again

Julkaistu , kirjoittanut .

No mitäs mitäs. Ollaan starttailtu tässä vähän treenihommia pitkästä aikaa niinkun oikeesti. Tai en tiiä oikeesti mutta silleen että ollaan… treenattu?

Tänään oli hurjan kiva sää ja Xenan rakennusetsintätreenien jälkeen hurautin hakemaan loppukomppaniaa ja kameraa kotoa, pikkusiskokin tarttui matkalta mukaan ja suunta kohti Ojankoa. Koska edelleen olen itse urheilukiellossa ja oikeastaan vähän siksikin ettei tässä ole nyt tarkoitus treenata koiria kertalaakista kyllästymiseen asti, Capolle ja Xenalle oli molemmille tarjolla yksi hassu agilitypähkinä purtavaksi per nenä. Capon kanssa tehtiin ylläripylläri keppejä, kun ei sen kanssa nyt ole muuta sellaista kovin suurta haastetta ilmaantunut. Kepitkin halusin lähinnä tsekkailla kuntoon ennenkuin mennään kisoihin toteamaan että juu, kyllä se muuten edelleen jättää välejä pujottelematta. Ehkä mennään mielummin kisoihin toteamaan että kas, meillä on uusi asia jota täytyy vähän hioa. Ja kyllähän se oli ihan hyvä käydä ne kepit tsekkailemassa. Vähän roiskien meni, mikä ei Capolle ole kyllä ollenkaan ominaista mistä syystä ei otettu kovin vakavasti tällaista. Tietty vaadin tekemään niinkuin tehtävä on, mutta en mä sen kummemmin sitä käynyt äkseeraamaan. Pääasia että fiilis pysyi hyvänä!

Ensin sitä ei ollenkaan haettu oikeaa sisäänmenoa vaan mentiin justiinsa muuten siitä välistä sisään mitä kohti mutsin käsi eniten sojotti (eli tässä tapauksessa tokasta keppivälistä) ja ei kai nyt tarvii muka loppuun asti pujotella jos mutsi kehuu jo siinä loppuvaiheilla että sehän tarkottaa vaan että pallon perään ja ÄKKIÄ?! Harmillinen juttu ettei pallo vielä lentänyt ja sittenpä piti ottaa uusiksi.
Vaan menihän ne lopulta niinkuin kuuluu, vaikka treenit meinaskin loppua lyhyeen kun ei palloaan raivokkaasti rakastava Järvenpään kovin kolli suostunut millään päästämään pallostaan irti. Ainoastaan juksaamalla sain pallon pöllittyä ja niin jatkui reenihommat ennenkuin loppuivat.

Solakka Silakka sen sijaan opiskeli ihan tuota noinniin suoraan menemistä ja esteiden ylitystä siinä samassa. Nohevana näet aloitin sen kanssa kaikenmaailman hienot vääntelykääntelytreenit ihan samointein kun mitään agilitya ylipäätään alettiin harjoitella, jotenka puikkomaisen nokkansa ohjastamana Silakka ei osaakaan ollenkaan hypähdellä suoraan. Tai no, nyt osaa jo aika hyvin jollen lähde kovasti pitkälle siitä noin niinkuin sivusuunnassa. Mutta kun en mä ehdi sen mukana juosta enkä juurikaan paljon edellekään varsinkaan jollain ykkösten melko suorilla radoilla niin nythän se ois sitten harjoiteltava. Xena siis teki kolmen hypyn ja siihen päälle hassutteluputken sarjaa. Koska putki on parasta.

Meni kyllä jo oikein hyvin ja oon neitikoiraan totisesti tyytyväinen, ehkä tauko tässäkin on tehnyt poikaa koska sillä muotoa hienosti irtosi putkelle pidempääkin ja vain kerran meinasi juosta esteestä ohi ylittämisen sijaan, kun heti aluksi otin enemmän välimatkaa sivusuunnassa jotta näkisin et missä se taso nyt on. Ei se vieläkään ihan hillittömän ponnekkaasti itse hyppyjä hae, mutta paremmin kuin vielä syksyllä.

Auringon ja lämpimän sään kunniaksi käytiin korkkaamassa treenien perään varsinainen uintikausi, tytöthän on lätränneet jo iät ja ajat kaikenmaailman ojissa ja vähän pulahtaneet ihan uimasillekin, mutta ihan oikeasti uimaan mentiin nyt ensimmäistä kertaa. Eniten kakarakoira Dana pulahti myös (ilmeestä päätellen tosin ilmeisesti vahingossa) veteen ja näin koki ensimmäisen uintireissunsa, muttei sen kummemmin ainakaan vielä välittänyt vedestä. Ja Capollahan vanha linja edelleen pitää, kahlata voi mutta jumankekka jos ei jalat osu pohjaan niin siinä on kuulkaa kärsimystä liikaa pienelle koiralle!

Vapautta elää voi kutsua yhtälailla juhlinnaksi

Julkaistu , kirjoittanut .

Nythän on niin että kevät on vihdoin oikeasti täällä! Kun tietyökausi alkaa niin sillon on KEVÄT.
Ei meillä oikeesti mitään asiaa ole paitsi että komppaniaan on liittynyt yksi kappale viisikuisia vahvistuksia. Se on pyörinyt tässä toki jo jokusen kuukauden mutta nyt alkaa olla sekä omastaan että mun koirien mielestä melkolailla jäsen. Ei nyt täysivaltainen sellainen mutta jäsen kuitenkin. Näkeehän sen tuosta ylläolevasta kuvasta ettei nyt vielä mihkään edustuspotretteihin pääse. Ja vaikka pääsis niin ei osaa kyllä vielä paikkamakuuta järin hyvin, sohvakoira kun on. Ja ei, se ei ole minun koira. Asuupahan vaan meillä.

No täs hän. Melko vauhdikas yksilö.

Auringosta ja keväästä innostuneena ollaan lenkkeilty meidän lempparipelloilla ja -metsissä ku pienet siat. Elikäs hulluna. Tää talvi oli niin märkä ja sitä myöten myös jäinen (metsässä) että vaan parina pakkaspäivänä päästiin tuonne mut nyt aurinko alkaa olla sulattanut ja kuivattanut ne ja päästiin rallaamaan oikein kuulkaa ihan tuntikaupalla siellä.

Se on kyllä tässä ollut jännittävää kertakaikkiaan että vaikka yks tuollanen melkolailla tynnyrissäkasvanut pikkuriiviökin on liittynyt seuraan, niin kyl nuo toimii komppaniana hirmuisen hyvin. Tänään lenkille lähtiessä unohdin hihnatkin tyystin kotiin ja sitten vaan mentiin. Mut kun ei nuo välitä. Jos on koiria tai ihmisiä tai jottain ni entä sitte. Nää kulkee nokat pystyssä ohitse että sori, ette kuulu MEIÄ JENGIIN. Sydänkohtausten estämiseksi mainitsen taas heti tässä ennen raivokkaita kommentteja että juu, kyllä ne on hihnoissa taajamassa. Hurautan näet paremmille lenkkimestoille autolla, kun noissa kävelymatkan päässä olevissa ei pääse kiertämään kovin pitkää lenkkiä niin käydään niissä sitten remmilenkkien ohessa. Mut toimii, piru vie.