Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2016

Reeniä horot siin on ämmille läksyy

Julkaistu , kirjoittanut .

Voi jessus että ihmisellä voi olla pää täynnä ajatuksia. Oon oppinut ja oivaltanut hirveän määrän asioita lyhyessä ajassa – pääosin siksi että Loru on niin erilainen koira kuin kukaan aiemmista. Se toimii hyvin eri tavalla. Ja sehän on parasta, että se uusi ystävä opettaa huikeasti uutta. Täytyy jäsennellä ajatuksia tänne pikkuhiljaa asia kerrallaan ettei pääse unohtumaan.

Tärkeimpänä asiana olen miettinyt viime aikoina siirtoja treeneissä. Loru ei jaksa keskittyä intensiiviseen tekemiseen kovin pitkään tietenkään, mutta sen kanssa onkin paljastunut hyvin tärkeäksi se, että treenituokio on hyvin suunniteltu, ei lähdetä yhtäkkiä tekemään ”vielä vähän”, ”tehään viel tota juttua”. Nämä pätevät tietysti jokaisen koiran treenaukseen – tai pitäisi päteä. Useinhan se houkutus kuitenkin tulee että vähän vielä… Mutta ne siirrot. Asia jota en ole yhdenkään koiran kanssa miettinyt sen kummemmin aiemmin. Muut asiat toki on päteneet muihinkin koiriini, mutta korostuneesti Loruun. Jos se kyllästyy, se menee puuhaamaan jotain muuta itsekseen. Ei sillä ole tarvetta roikkua ja pörrätä mun jaloissa. Hän lähtee tutkimaan.

Joten nyt olen suunnitellut treenin niin että koira menee hihnassa sisään halliin, sitten me tehdään x-määrä (yleensä 6-8) toistoja jotakin yhtä ennalta määrättyä asiaa, ja koira takaisin hihnaan. Saatetaan siirtyä toiseen kohtaan tai jotain muuta, hihna irti, taas 6-8 toistoa ja se on siinä, hihna kiinni. Yleensä vielä kolmannen kerran ja sitten koira autoon. Usein treenaan Capon välissä ja otan uudelleen Lorun kanssa sen jälkeen saman satsin.

Joillekin tämä saattaa olla ihan perussettiä. Mulle ei, mun koirat on aina saaneet olla treenatessa vapaana koko ajan, koska ne on pörränneet mun kanssa siinä muutenkin. Lorun kanssa tää siirtojuttu taas on tullut tärkeäksi osaksi treeniä, jotta se oppii että hauskaa on sillon kun se tekee mun kanssa, eikä halli ole tarkoitettu yksinään rallatteluun. Samaten se saa tavallaan tauon itselleen välissä, kun on hihna kiinni niin ei tarvii killittää mua tai tehdä mun kanssa täysillä. Sillon se voi vaan hengata jos vaikka satun juttelemaan jonkun kanssa ”siirron” aikana. Tai sitten me siirrytään vaan tekemään jotain muuta. Joka tapauksessa, hihnaan laittaminen katkaisee aktiivisen tekemisen ja kun se otetaan pois, keskitytään kunnolla sen lyhyen ajan.

Kaikkea sitä oppii. Ja toivottavasti opin vielä paljon ja pitkään!

Jos sää näyttää harmaalt niin se on harhaa

Julkaistu , kirjoittanut .

Tänään päästiin viimein Caponaattorin kanssa hallille aloittamaan treenihommat. Koska alla on pitkä tauko, päätin ainoastaan kartoittaa missä mennään jotta voin sen perusteella miettiä jatkoa.

Aloitettiin tokolla ja nyt on kyllä mielentila koiralla aivan väärä. Uskoakseni nää elämänmuutokset on kuitenkin vaikuttaneet Capoon jossain määrin ja näytti että toko ei ole se mitä nyt on hyvä treenata, koska Capo ottaa minusta normaalistikin painetta kun oon semmonen rautakanki hanurissa -tyyppinen treenaaja tokon suhteen.
Otin hieman seuraamista, kyllähän se siinä vieressä kulki mutta miten kuten. Kontakti tipahteli, paikka vaihteli eikä se ollut itselleen tyypillisesti innokas. Sivulletulot olivat kyllä hyviä ja innokkaita. Noh, ajattelin että tehdään vähän vaan pikkujuttuja eli alokkaan uusia liikkeitä. Kapulan pitoa ja kaukoja. Kapulaa ei halunnut ottaa suuhun ja maasta ei nouse. Vaikka avustin kädellä maasta istumaannousua ja pelkkä kapulan ottaminen suuhun riitti, se näytti siltä kun ois saanut turpaansa. Ei ole koskaan saanut. En edes ikinä puhu sille rumasti trrenatessa.
Joten antaa olla. Pitää saada ensin mielentila oikeaksi ja katsotaan sitten uudelleen.

Jatkettiin siis aksan parissa, ensin otettiin pieni leikkihetki, sitten puomia kun katsoin onko kontaktit kunnossa, pari hyppyjuttua takaakiertoineen ja vähän putkea väliin koska Caposta kivaa. Capo näyttää muistavan kaiken oikein hyvin! Lopuksi uhmasin universumia ja otin vielä kepit. TÄYDELLINEN suoritus. Kaksi toistoa vielä vähän eri kulmista, joka kerralla haki hyvin ja teki hyvin ja tarkasti. Aivan mieletön koira!
Vähän vielä mulle treeniä että muistan taas miten ohjataan ja sitten voidaan varmasti suunnata jo kisoihin.

Lorppalooren mielestä halli oli HAUSKA PAIKKA VOI VITSI MITÄS KAIKKEA TÄÄLLÄ ON OHO TILAA VOIN TÄÄLLÄ JUOSTA KIVASTI JEE joten tehtiin vaan pikkujuttuja kuten vähän ylösnousukontaktia, vähän istumista ja odottamista (eli jätin sen yhden hypyn taakse ja käpsyttelin itse pois ja takaisin) ja imuttamista. Ja leikittiin. Jotta se tajuaisi että vaikka HEI HAUSKAA JUOSTA YKSINÄÄN TÄÄLLÄ JA TUTKIA!!!! niin on myös ihan hauskaa tehdä mun kanssa yhdessä juttuja.

Sunnuntaina aloitellaan Lorun kanssa hakujutut ja Capo jatkaa ensi viikolla agilityn parissa. Ehkä jostain koirasta tulee vielä joskus jotain : D

Uimamaisteri

Julkaistu , kirjoittanut .

Pidän uivista koirista. Koska uiminen on hyvää liikuntaa, hauskaa ja koska vesipelastus on kivaa. Yleensä opetan koirani uimaan ensin luonnonvesissä ja sitten mennään talvella humputtelemaan koirakylpylään niin että opetan niille vain rampit ja sitten voi hillua siellä.
Nyt tätä mahdollisuutta ei ole ja uimaan kuitenkin pitäisi päästä (koska hauskuus!) niin varasin Lorulle ajan Hyvinkään koirakylpylän pentu-uintiin jotta sillä olisi uimaopettaja mukana alkuun eikä ensimmäisistä vesikokemuksista tulisi huonoja kun onhan se nyt ihan eri asia kipata penikka altaaseen kuin antaa ryskätä jossain rannalla omaan tahtiin sinne veteen.

Uintitekniikka sillä oli ihan hyvä kunhan malttoi vähän rauhoittua, mutta tilanne oli selkeästi outo ja heti laidan viereen päästyä se alkoi räpiköidä ylös. Ei kuitenkaan uinut jatkuvasti ylöspäin joten siitä plussaa, eiköhän tästä hyvä uimari tule. : )

Going back to my roots

Julkaistu , kirjoittanut .

Tältä näyttää pikkumimmi reilu 18vko vanhana. Kuva on siis otettu jo yli viikko sitten, nythän ikää on jo lähempänä 20vko mutta en viitsinyt postata kuvaa yksikseen.

Capo oli viikon verran lomailemassa siskon luona – eli lellittävänä. Mikä tekee äärimmäisen hyvää tolle tissinvälieläimelle, kun nyt ei kotona kaikki huomio kohdistukaan hänen prinssimäiseen olemukseensa. Sisko oli taas panostanut Capoon paljon ja samalla se sai muistutuksen siitä miten vilkkaammassa kaupungissa pitää muistaa käyttäytyä. Kuvaterveisistä ja muista päätellen Capolla oli tosi hauska viikko. Ja myös siitä päätellen että kotiintulopäivänä se mökötti mulle loppuillan eikä suostunut syömään ruokaansa. Aamulla oli onneksi jo toinen ääni kellossa : D

Lorun kanssa käytettiin kyseinen viikko hyväksi taas vahvistaen meidän koira-ohjaaja -suhdetta. Loruhan hyvin mielellään tukee Capoon, ei muhun. Joten tämä Capon lomaviikko tuli kuin kreivin aikaan kun tehtiinkin Lorun kanssa kaikki jutut keskenään. Vaikutus myös näkyi tosi nopeasti siinä että Loru on selkeästi nyt enemmän orientoitunut minuun, ja kotona sillä tulee hätä siitä että eihän nyt voi olla niin että Capo vaan saa maata kainalossa, ja tunkee itse mieluusti vähän vielä mua lähemmäs.

Kaikin puolin orientaatio muhun on parantunut, ja vaikka on tehny vähän mieli niin eipä oo lähtenyt hätyyttelemään muita liikkujia!
Tänään lähdettiin käymään Espoossa Lindan luona leikkimässä Nano- ja Deia -collieiden kanssa, ja tästä samaisesta häiriöhommelisyystä jätin oman kamerani kotiin. Kuvatessahan on ideaalijuttu että koira ei pyöri koko ajan mussa kiinni – ja enhän mä tietenkään sitä nyt halua houkutella kauemmas itsestäni vaan vahvistaa sitä et mun luona on hyvä hengaa. Toki kavereiden kanssa saa juosta menemään eikä tarvii pyöriä jaloissa, mutta koska helposti tulee sitten tilanne jossa oot ottamassa kuvia ja yhtäkkiä se koira vaan pörrää väärässä paikassa ja huomaamatta ohjailet sen kauemmas saadaksesi kuvia. En halunnut että teen niin vahingossakaan.
Joten kamera jäi kotiin ja annoin Lindan hoitaa kuvaushomman.

Näin hauskaa oli, kaikki kuvat on ottanut Linda Toivonen.