Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2016

Hetken on viel aurinkoo mut huolia ei oo

Julkaistu , kirjoittanut .

Tänään Lorusta tuli kokonaista yhdeksän kuukautta vanha, sen kunniaksi käytiin päivällä treenailemassa perinteikkäästi (jos sama toistuu kaks kertaa niin voi sanoa perinteeksi, eikö!) siskon kanssa agilitya. Tai oikeasti sisko treenasi agilitya, ja minä tein omien koirieni kanssa tottikset. Siskolla on siis Capon Salsa-tyttö, ja ainakin into aksaan on kuin isällään, samoin kuin taistelutahto ja saalisvietti. Patukka ja narupallot saa kyytiä ja esteitä meinataan lähteä suorittamaan ihan ominpäin heti kentälle päästyä.

Capo oli ottanut tänään aivan oman pikku ruutitynnyrin mukaan kentälle ja piilottanut sen ehkä partaansa, sellasella innolla se oli hommia tekemässä. Capon kanssa nykyään lähinnä höntsäillään, mut on se kiva että virtaa ja ennenkaikkea iloa tekemiseen löytyy. Capo teki seuraamista ja estehyppyä, ei tehty kyllä ihan kaikkien tokon sääntöjen mukaan koska ei oo tarkoitus kisata, vaan siten että on hauskaa. Tavoite saavutettu!

Lorppis teki tottista. Eipä juuri uutta sanottavaa. Pysyi paikkamakuussa vaikka ohjaaja teki kärrynpyöriä, teki hienot seuraamiset. Hieman parannettavaa täyskäännöksissä.

Ja tokihan se oli otettava 9kk-kuva! Sisko on joutunut tähän hommaan vuosien varrella niin lukemattomia kertoja et homma käy kun leikki, ite puljaat koiran hyvin niin sieltä tulee hyvä kuva. Pentujen kanssa erinomaista, vaikka olisivat hyvin puoli sekuntia niin sisko sen hyvän hetken tallentaa.
Ja olihan hyvä hetki tällä kertaa (joskin paljon pidempi kuin se puoli sekuntia), jessus miten nätti mun pikku tytöstä on kasvanut <3

7pvä/1060km

Julkaistu , kirjoittanut .

Kyllä ihminen on onnellisimmillaan kun ajelee pitkin poikin Suomea treenien perässä. Tai ei se ajaminen onnelliseksi tee, mutta monipuoliset treenit eri maastoissa ja kaiken sen uuden oppiminen! Viikon sisään siis 1060km ajoa. Mielisairasta hommaa.

Viime viikolla aloitettiin ihan tässä kotikulmilla vesipelastustreenit, ja no, Loruhan oli ihan liekeissä. Siis se koira, joka oppi just viikkoa aiemmin vasta uimaan. Veneen haku on aivan yllättäen sen(kin) lempipuuhaa, ja köysi oli niin ihana asia että hetken jopa mietin köyden ostamista ja pätkimistä paloihin, niistähän sais oivat treenilelut.
Kaikki muutkin kokeillut liikkeet sujui oikein mallikkaasti, vielä siitä hyvä tulee. Viennin aion tällä kertaa opettaa asteittain ja huolellisesti, kun aikaa nyt kuitenkin on. Koekausi nimittäin on jo ohi kun Lorulla olisi niihin iän puolesta asiaa.

Gallerian kuviin automaattisesti lätkäisemistä vesileimoista huolimatta vesipelastuskuvat otti Suvi Virtala. Kaikki pikkukuvat nimittäin aukeavat isommiksi klikkaamalla jos tekee mieli syynätä tarkemmin.

Torstaiaamuna lähdettiin leireilemään Jämijärvelle pekoleirille. Siellä uusia juttuja Lorulle olikin paljon, ihan jo siitä lähtien että nukutaan isossa talossa jossa yhtäkkiä on paljon ihmisiä ja koiria ja siten kaikenlaisia ääniä. Ensimmäinen yö oli hieman levoton mutta loppuaika menikin oikein mainiosti.
Leirillä valitsin Lorulle hakupainotteisen ohjelman ja ehdittiinkin tehdä sen kanssa haun ratatreeniä, tottista, ilmaisuja ja risteilytreeniä. Ohjaajalle näiden lisäksi oli partioinnin kartturointia sekä suunnistusta ”muuten vaan”.

Käytöksessä maalimiehen luona Lorulla on edelleen petrattavaa kun 25 kiloa innokkaasti pussailevaa malinoisia (tässä vaiheessa, lihasmassaahan se saa vielä iän myötä lisää) ei ole kovin kiva sylissä. Pääpiirteittäin se jo malttaa itsensä hyvin mutta ilmaistessa sikailua on kyllä ilmassa. Itselläni ajatus on se, että maalimiehen ei koskaan tarvitsisi alkaa kouluttaa koiraa siellä piilolla, joten haluan ratkaista tämän asian muilla keinoin. Sikailu onkin hyvin pysynyt tähän asti kurissa, mutta ilmaisun kohdalla pientä ongelmantynkää on olemassa. Minulle itselleni se haukkuu korrektisti, mutta sit kun on joku ihana muu tyyppi…

Tottiksen tasoon olen nyt erittäin tyytyväinen. Seuraaminen on sellaista kuin toivonkin sen olevan, paikkamakuussa pysyy hyvin. Jäävissä ja eteentulossa näkyy lähinnä se että ohjaaja on ahkerasti harjoitellut joitakin asioita mutta vähän unohtanut toisia.. No, ne saadaan kyllä hyvään kuntoon kun pohjat on olemassa.

Leiriltä kotiuduttiin sunnuntai-iltana, maanantain pidin lepopäivänä ja tiistaina lähdimme siskoni kanssa kohti agilitykenttää jossa Capon tyttö Salsa sai aloittaa ensimmäistä kertaa aksan parissa ja Capo höntsäili. (Juu kyllä, Capo pääsi suoraan trimmiin kentältä kotiin tultua)

Loru teki pekohommiin kuuluvaa pussia. Ketteryysesteenä pussista ulos tultua koiran tulee käydä maahan, ja tätä harjoiteltiin myös. Voimakkaat avut tässä siksi että haluan sen käyvän sinne maahan salamana.

Keskiviikkona illalla ja torstaina aamupäivästä taas vesipelastettiin, mutta torstai-iltana päästiin sitten kauan odottamalleni ensimmäiselle kerralle raunioradalle Lorun kanssa. Rata oli muuttunut paljonkin siitä kun Capo ja Xena treenasivat siellä, mielestäni parempaan suuntaan. Nyt olosuhteet olivat hieman paremmin oikeaa raunioetsintää vastaavat kuin aiemmin. Autenttista fiilistä sinne tietysti on mahdoton tehdä, mutta nyt se oli jo paljon paremmin hyödynnettävissä.
Treenikerran aiheena oli tunkeutuminen, ja noh, Lorun MÄ MEEN LÄPI -mentaliteetilla se ei ollut sille kovin vaikea haaste. Maalimiesmotivaatiokin on enemmän kuin kohdallaan.

Nyt taas lepäillään päivän verran ja viikonloppuna on luvassa taas uusia haasteita ja treenipaikkoja!

Lurun uimakoulu

Julkaistu , kirjoittanut .

Tässä kun on kesä ja hyvät säät tulleet, ollaan taas alettu viettää aikaa veden äärellä yhä enenevissä määrin. Loruhan kävi uimassa talvella koirakylpylässä kerran, mutta en kokenut sitä oikein mukavaksi tavaksi aloittaa uinti, ainakaan meidän kohdalla. Lorun mielestä koko touhu oli tyhmää kun sinne veteen vaan väkisin laitettiin ja sit oli uitava jos ei halunnut kuolla. Noh, jätimme tuolloin uimaharjoitukset tauolle ja odoteltiin kevättä ja luonnonvesien sulamista (ja lämpenemistä..).
Toukokuun alkupuolella käytiin ensimmäisiä kertoja sitten ulkona lotraamassa. Lorun mielestä uiminen oli edelleen epäilyttävää, joitakin kertoja se kyllä kepin perässä meni aivan pienen matkaa niin että jalat ei osuneet enää pohjaan, mutta vähän näytti hätä tulevan ja sitä myöden uintitekniikkakin oli aivan väärä, enemmän se ui ylös kuin eteenpäin.

Koska uiminen ei ole asia jota mun mielestä tarvii nuorella koiralla kiirehtiä, se ui jos haluaa uida eikä sen elämänlaatuun radikaalisti vaikuta jos ei uisi, niin en lähtenyt tätä asiaa mitenkään erityisesti stressaamaan. Mutsin elämänlaatuun ehkä hieman, koska silloin olisi haaveet vesipelastusharrastuksesta kyllä hävinneet kuin pieru saharaan : D
Plus että tiesin, et kyllä belgialaiset yleensä kuitenkin tykkää uida, ja Loru on nuori joten eiköhän se siitä. Kaikki jotka ovat osallistuneet koulun liikuntatunneille tietävät että mukavasta asiasta voidaan tehdä ikävä pakottamalla (allekirjoittaneen mielestä tosin koululiikunta oli parasta, mutta en tiedä kovin montaa jotka olis samaa mieltä :D) ja päätin jo talvella että se ui sit kun se haluaa uida. Siihen asti lotratkoon miten parhaaksi näkee. Heittelin sille ensin keppiä siten että sai hakea juosten vedessä ilman että tarvitsi uida, ja sitten pikkuhiljaa hieman syvemmälle. Lopulta tiistaina keppi lensi paikkaan jossa oli vähän äkkisyvää, ja Lorun piti käydä uimasille se saadakseen. Ei tarvinnut pitkää matkaa uida, mut kuitenkin. Siitä se sitten lähti. Nyt se polskii just sinne asti mihin keppi lentää!

Tässä vielä video tiistailta jolloin KukkuLuru ui ensimmäisen kerran! Edelleen uintitekniikka ei ole ihan paras mahdollinen, mutta muutaman kepin kun on hakenut, alkaa se rauhoittua ja ui paremmin. Tämä viskaisu oli tuon päivän viimeinen ja siinä se jo uikin ihan nätisti.