Tarvis enemmän duoo ku sooloo

Julkaistu , kirjoittanut .

Käytiin taas vähän kisailemassa Räkiksen kanssa. Kaksi agilityrataa Purinalla, ja eihän ne nyt menneet ihan niinku elokuvissa. Ensimmäisellä radalla oltiin heti toisena starttivuorossa ja Capo kävi aivan ylikierroksilla jo lähdössä. Minun pieni poikani joka yleensä istuu kuin tatti siinä mihin se on istutettu tasan niin kauan kuin vaaditaan, meinasi varastaa lähdössä. Ja kun lähtölupa tuli niin se sitten kanssa lähti, vaikka olin renkaan ja puomin välissä odottelemassa niin kun se oli hypyltä ja renkaalta tullut niin juoksin henkeni hädässä sen perässä kun jäbä syöksy puomia eteenpäin minkä ehti. Tän jälkeen kaikki menikin oikein hyvin kunnes tultiin kepeille ja huidoin kuin pieni variksenpelätin tuulessa eikä Capolla ollut aavistustakaan että mitä se akka tällä kertaa haluaa. Kielto siis kepeiltä, mutta mentiin me ne sitten tyylipuhtaasti heti toisella yrittämällä. Keppien jälkeen taas hönkä päälle ja mun niin kontaktivarma koirani vetäs oikein mallikkaan lentokeinun, aivan jumalatonta vauhtia keinulla  kuin kiitorataa ylös ja eikun hypyllä alas kohti tuntematonta. Ja ennenkuin keinu ehti keikata takaisin oikeaan asentoonsa, hyppäsi Capo maan ja taivaan välissä olevalle keinulle takaisin ja suoritti sen vielä takaisinpäinkin. Hirveen kiva jotenkin se keinu! No, enpä oo ennen nähnyt ikinä Capon harrastelevan lentokeinuja että sinällään koemus se tämäkin. Loppurata menikin sitten ihan sujuvasti. Ja lujaa. Niin lujaa etten oo ennen nähnyt tolta koiralta. Mutta siitähän on hyvä jatkaa kun vauhti on kohdillaan, vielä kun saatais ohjaajakin mukaan puuhailemasta omiaan…

Sitten toinen rata. Koira oli huomattavasti paremmin kuulolla jo lähdössä, ja ratakin tuntui tosi hyvältä sen kanssa. Näytti enemmän siltä Capon tasaisen varmalta työskentelyltä, nyt vaan vähän enemmällä vauhdilla ryyditettynä. Olin kuitenkin suunnitellut valssin sellaiseen väliin jossa se aiemmin olisi toiminut, mutta nykyisen pikakiiturin kanssa ei todellakaan. Olin täysin myöhässä keinulta ja Capo veti siitä hienosti ohi mutta koska kiipeämiskäsky oli jo tullut, hyppäsi se nokkelana poikana sivulta keskelle keinua että täällä ollaan! Koira alas ja uudelleen, mutta ne kepit. Jännitän niin hirveästi keppejä että ryssin ne aina kisaradalla, nytkin lämmittelyssä ei ollut mitään ongelmia mutta radalla Capo näytti selkeästi siltä ettei se ymmärrä mitä mä siltä haluan. Ja loppurata taas kivasti, ensimmäistä kertaa Capo irtosi lujaa eteen, irtoaminen on ollut myös yksi meidän haasteista aiemmin. Tokalla radalla oli tosi hyvä fiilis, koira toimi niin kivasti. Kyllä tästä vielä joskus noustaan jahka saadaan se keppijännitys heivattua johonkin jonkkaan.

Nyt taidetaan pitää kisataukoa hetken aikaa ja miettiä niitä hiton kepukoita. Ensi kuussa aloitamme uudessa agilityryhmässä yhdeksän kuukauden itsekseen treenailun jälkeen, joten toivottavasti joku saa tästä ohjaajasta aikaan ohjaajan niin että se radan suorittaminen tosiaan olisi enemmän duoa kuin sooloa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *