Kuvaoksennus

Julkaistu , kirjoittanut .

Nyt kun on selitetty ahkerasti kaikenmoista ihme kakkaa, tänään voidaankin oksentaa hirveä määrä kuvia vailla mitään sen suurempaa tarkoitusta.

Sen jälkeen kun pari viikkoa sitten muutettiin ihan uusille tienoille, olen yrittänyt ahkerasti löytää uusia lenkkireittejä koirien kanssa. Maita, mantuja, metsää, peltoa, niittyä ja kaikkea muuta löytyy ihan älytön määrä, mutta kun se lumi. Lumikengät ovat ostoslistalla, mutta koska muutto ei ollut mitään maailman halvinta puuhaa, lykkääntyi lumikenkien hankinta vähän myöhemmäksi.

Muutama päivä sitten löysin kuitenkin tosi kivan lenkkireitin, sisältäen metsää, peltoa, hakkuuaukeaa ja mitä kaikkea siellä onkaan. Tänään sattui paistamaan lenkkiaikaan sopivasti aurinkokin, joten kamerakin oli otettava mukaan ulkoilemaan. Kaikki kuvat löytyvät täältä. Aijoo! Yksi uutinenkin on kerrottavana. Tai on ollut ehkä monta, mutta oon unohtanut ne. Joka tapauksessa, Capo kävi silmäpeilattavana 27.2. ja Per Axelson totesi sen silmät jälleen terveiksi. : )

Näistä kuvista päätellen meillä ei todella olla ihan kauheen normaaleja. Kaikilla joku härö päässä.

Vaikka koirilla on nyt enemmän tilaa kuin ennen ja olen ollut vielä vapaallakin eilen ja ollaan puuhattu kaikenlaista, koirat vaikutti puolet lenkistä siltä kuin olisin pitänyt niitä vuoden purkissa ja juokseminen ois joku tosi uusi ja ihmeellinen asia. Mutta ihanat, nauttivat koirat on aina iloinen asia. Ja se, kun ne lenkin jälkeen tyytyväisinä käy päiväunille.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *