Agilitylätinää

Julkaistu , kirjoittanut .

Pitkästä aikaa agilityjuttuja. Alkuvuosi on agilityn suhteen mennyt vähän miten kuten, kun ensin olen joutunut työvuorojen ja muuttohärdellin takia jäämään aika suurestakin osasta treenejä pois, ja siihen yhdistettynä pitkän treenitauon aiheuttama tahmeus ohjaajassa ei ole ollut ihan toimiva juttu. Capohan toimii paremmin kuin ikinä, sille tauko on tehnyt selkeästi vain hyvää. Tuntuu olevan vaan parempi koko ajan ihan kaikin puolin. Mulla alkoi kuitenkin iskeä jo epätoivo koko lajin suhteen, koska tuntui että ei vaan kulje, ei onnistu eikä  toimi. Treeneissä kun käyn radan läpi, tuntuu hyvältä, tiedän mitä teen, kaikki ohjauskuviot menee kuten kuuluu ihan miettimättä. Mutta kun otan siihen koiran mukaan, niin jäädyn, kääntyilen vääriin suuntiin, en vaan saa niitä asioita toimimaan. Koira menee aina niinkuin ohjaan, mutta kun se ohjaus ei toimi. Tuntuu edelleen siltä kuin neliraajahalvaantunutkin ohjaisi minua huimasti paremmin tuota koiraa. Ihan kuin motoriikka ei toimisi ja kroppa ja pää olisi ihan epätahdissa, ihan yksinkertaisimmissakin jutuissa.

No, eipä siihen auta kuin harjoittelu. Kuitenkin kun treenikerta toisensa jälkeen on yhtä tahmea olo (no okei, nyt ollaan päästy vähän useammin treeneihin mutta silti koko vuodelta 2013 on vain kolmet agilitytreenit takana), niin tuntuu ettei tästä enää nousta, ja tää laji ei vaan oo mun juttu enkä osaa sitä. Tän tiistain treeneissä oli kuitenkin niin helppoja juttuja että minäkin osasin (:-D), saatiin sieltä se onnistumisen tunne esiin ja into siihen että kyllä me vielä jatketaan ja kyllä mä vielä tästä toivun ja opin joskus ohjaamaan. Sitä tunnetta ei ole ollut enää aikoihin, ja oli niin hyvä että oli siksi pakko laittaa nuo pätkät ylös ja kirjoittaa tänne vaikka tehtiinkin ihan pilipalijuttuja.

Ensin treenailtiin irtoamista ja leijeröintiä, ja pitkälle irtoaminenhan ei varsinaisesti ole koskaan ollut Capon vahvuus joten tämä treeni oli etenkin siltä kantilta hyvä että näin vähän mitä se tekee kun huomaakin joutuneensa aika kauas musta ja miten mun täytyy siihen omalla ohjauksellani reagoida. Tässä harjoituksessa siis koira lähetettiin putkeen jonka jälkeen koira tuli takaisinpäin nuo neljä hyppyestettä, ja tätä tehtiin molempiin suuntiin, siksi esteet oli molemmilla puolilla. Sinne sitä leijeröintiä siis ennen putkea. Olin melko varma että Capo ryysää ohi ensimmäisen hypyn takaspäin, mutta eikä mitään, hyvin se haki hyppyjä ja tää harjotus meni meillä ihan putkeen! Ja hypyillekin. Höhöhöh.

Toisessa harjoituksessa oli edelleen vähän teemana leijeröinti tuolla putkilla, ja toiseksi sitten puomin ja putken erotteleminen. Tämäkin harjoitus meni meiltä tosi hyvin, vaikka mulle ei ole tullut ikinä edes mieleenkään että voisi olla kaksi putkea tuolla lailla peräkkäin.  Yllätyin myös siitä kuinka tarkkaan Capo erottelee putken ja puomin, siis olisin kuvitellut että se paljon helpommin hakee putkelle tossa, mutta kyllä se vaan meni just sinne mihin oli tarkoituskin. Näissä kahdessa harjoituksessa ei tainnut olla ongelmia just siksi koska ne oli niin helppoja ohjattavia, Capo kun tuntuu tätä nykyä olevan hyvinkin virhevarma. Ei kontaktiongelmia, ei niitä ongelmia että se menis syötteihin ja kaiken se tekee minkä sanoo että tekis.

Että jospa sitä nyt itse sitten opettelisi ohjaamaan niin saatettais joskus saada joku tuloskin jostain.

 

 

Yksi vastaus artikkeliin ”Agilitylätinää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *