Tiedät et Elvis oli vaaleetukkainen, se vaan värjäs sen

Julkaistu , kirjoittanut .

   
    
 

Yleensä olen aivan hillittömän laiska ottamaan nk. seisotuskuvia koiristani. Jos sellaista joku lenkkikaveri tjsp ehdottaa, mulla menee yleensä heti naama ruttuun koska niiden ottaminen on yleensä tosi aikaavievää ja hirvittävän tylsää. Joten! Julistan historiallisen merkkipäivän tähän päivään koska kerta kaikkiaan KUUKAUDEN sisään kahdesta koirastani on otettu seisotuskuvat minun aloitteestani. Aikaisemmin tahti on ollut ehkä enemmänkin että yhdestä koirasta yksi seisotuskuva noin kolmessa vuodessa.  Ja olen ollut jopa vähän innoissani niistä kuvista. Ehkä se lopullinen sekoaminen on jo kulman takana.

Pikkumimmihän täytti sen maagisen vuoden, ja siitä syystä vesileimasta huolimatta Linda otti siitä tällaisen poseerauskuvan pari päivää synttäripäivän jälkeen. Jotta voi nyt ihastella sen kauneutta ja myöhemmin ehkä nähdä jotain kehitystä. Ehkä.

Tänään taas tuli otettua Caposta kuva, ja kun kuva oli otettu, nimettiin se ”3,5v-kuvaksi”.  Onhan se tuulen vuoksi ja muutenkin tuossa karvoineen miten sattuu, mutta niin oman itsensä näköinen. Meidän perheen pieni muru ja ahkera viihdyttäjäpoika.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *