Jälkimies Capo

Julkaistu , kirjoittanut .

Kuvat: Mira Kakko

Eilen käytiin herra Kapteenin kanssa piiiitkästä aikaa jäljellä. Heinäkuun lopussa pääsimme erääseen mejä-ryhmään mukaan, yleensä kaikille kursseille ja vastaaviin on hirveän vaikea päästä jollei ole esimerkiksi noutajaa, mutta tuonne meidät toivotettiin heti tervetulleeksi. Eilen koittivat ensimmäiset paljon odotetut treenit, ja kyllä kannatti odottaa. Vasta jäljestäessä tajusin kuinka ikävä on ollut sitä hommaa, ja Capohan meni kuin vanha tekijä vaikka jälkilaji vaihtui. Ensimmäiseltä makaukselta lähti samantien hyvin jäljelle, ja jäljesti ekat 15m aika sujuvasti. Sitten se alkoi yhtäkkiä syödä hulluna heinää (?) ja hetken päästä siitä kävi kakalla. Sitten jatkoi jäljestystä tehden kunnolla töitä ja hirveällä tarmolla. Ja joo, oli se päässyt ennen jäljelle lähtöä tarpeilleen. No, toiselta makaukselta jossa oli myös yhdeksänkymmenen asteen kulma, lähti sitten hillitöntä vauhtia ihan suoraan jäljestämään tosi hyvin, ja sitä tahtia mentiin sitten seuraavalle kulmalle ja makaukselle asti. Tämä kulma oli vaikeampi sen selvittää, tosin jälkeenpäin kun ajattelen niin luulen että se johtui siitä että pysäytin sen siihen ja näytin kunnolla makausta, mikä ehkä häiritsi koiran työskentelyä. Lopulta kuitenkin lähdettiin taas oikeaan suuntaan ja jälki kaadolle asti sujui kuin vanhalta tekijältä. Ja sitähän se kyllä tietyllä tapaa jäljellä kyllä onkin, mutta onhan tässä ollut tosi pitkä tauko.

Mukana ollut ”tuomari”, kokenut jälkiryhmämme vetäjä oli sitä mieltä että siitä saa vähällä treenillä erittäin hyvän, ainoastaan jatkossa täytyy pitää vauhti hiljaisempana. Nyt annoin ihan tarkoituksellakin sen mennä minkä menee jotta saa vahvistusta sille että tekee oikein, Capo on melko ohjaajapehmeä ja sille mun pienikin tuki on tärkeä. Nyt me odotellaan innolla ensi kertaa, seuraavan kuvan ilmeet sekä koiran että ohjaajan kasvoilla tiivistävät fiiliksen:

 

Ja sitten se arvonta! Olen arponut voittajan jo aikapäiviä sitten, mutta odotin että olis jotain muutakin kirjoitettavaa tänne samalla… Toki ollaan käyty vaikka ja missä tällä viikolla treenaamassa ties mitä, mutta ne on olleet vähän sitä samaa kuin aiemminkin eikä ole ollut kuvia tai videoita. Mut nyt!

Voitokas osallistuja oli tättärää: Emma!   Jos laitat mulle osoitteesi niin pistän kirjaa tulemaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *