Let the good times roll

Julkaistu , kirjoittanut .

Terveisiä meidän uudesta kodista (ps. ei asuta tos kuvassa näkyvässä metässä sammalen alla). Komppania sanoo et tää on kiva, me asutaan täällä aina. Niinkun ne sanoo kaikista paikoista missä me asutaan. Ei olla asuttu. Mut täällä on kiva asua.
Ja nyt kun me ollaan kivasti asetuttu tänne meidän uuteen kotiin ja lähes kaikki asiat alkaa olla niinkuin normaaleilla ihmisillä, seuraavaksi me aiotaan jatkaa säännöllistä treenaamista. Huhhu! Onpa hieno tavoite. Toiset ne tähtää johonkin SM-kisoihin. Me kelattiin jos treenattais joskus. Höhöh. Puikkonokkahan tässä nyt on käynytkin tottistelemassa ja ilmaisutreeneissä ja sen semmosissa pikku hauskuuksissa aina välillä, mut aika epäsäännölliseksi on mennyt muuttojen ja auton remontin ja ties minkä takia. Viimeisimpänä itse sairastuin johonkin kuolemantautiin josta kuitenkin selvisin koska hei, kuolleena on huono treenaa.

Treenikuume siis on kova mutta ongelmia ovat seuraavat: 1. Juokseminen ei onnistu. Hinku ois nyt vihdoinkin saada se Capo kolmosiin aksassa, ja viimeistään maaliskuun alkuun oli kisoja kuulkaa katottu. No ei paljon mennä kisoihin kun ohjaaja liikkuu hitaammin kuin rollaattorin avulla kulkeva mummo. True story, se mummo ohitti meidät eilen remmilenkillä kun minä siinä puuskutin keuhkoahtaumatautisen kuuloisena menemään.
2. Treenipaikkojen puute. Meillä on pari kertaa viikossa varattu halli tottistelua varten porukalla, mutta vuorotyön takia sinne ei pääse kuin joka toinen viikko. Maastotreenit mulla on nyt toistaiseksi pannassa näin kuolemantaudin jälkimainingeissa. Pimeäpartiointia ois kyllä yhdelle päivälle tällä viikolla luvassa mutta ne onkin erikseen rukatut poikkeustreenit niin etten kuole sinne.
Että voisko toi jääkakka kohta lähtee niin vois hyödyntää ulkokenttiä? En mä jaksa enää mitään hallikorttia ostaa maaliskuun alussa.

No mutta ollaan me kuitenkin vähän tehty jotain pikku juttui. Mm. Mietitty sitä et onko OIKEESTI niin jännää jos meidän pihan ohi kulkee IHMINEN. Vaikka se oiskin ihkaelävä. Ekalla viikolla tässä uudessa kodissa koirat oli ihan silmät hedelmäpelinä et HERRAVARJELE ASUUKO TÄÄLLÄ MUITAKIN. Asuu, kyllä. Ei ne sisällä mihinkään reagoi mutta pihalla. Xenan kanssa ollaan otettu paikkista niin paljon että kohta se koira varmaan maatuu johonkin kiinni vatsastaan. Jokaisella lenkillä, ihan missä sattuu ihan mihin asentoon sattuu (tosin useimmiten maahan, mut joskus olen jonkun kuvan halunnut ottaa missä koiran pitää seistä, älkääpä nyt saako sydänkohtausta siellä) ja sitten se on ollut siinä x-ajan paikallaan. Kyä sujuu nähkääs. Ehkä me sittenkin päästään joskus vielä niihin kokeisiin joihin paikkis on ollut ainoa Xenan heikko kohta.

Mut että ei tässä nyt oikein kattokaas oo mitään mitä päivittää, kun ei me olla tehty kovin kummoisia asioita. Ootellaan että tulis kesä, ei ois liukasta, pääsis uimaan ja kaikkea muuta mukavaa. Tykätään me talvestakin mut vaan sillä ehdolla että joko on kunnolla lunta tai ei lunta lainkaan eli kentät ois auki.

En tiä muuten näyttääkö nää kuvat ihan kamalilta, olen laiska possu enkä jaksa kuvien laittamiseksi vaihtaa varsinaiseen näyttöön tätä telkkaria joka nyt toimii näyttönä, ja tää näyttää vähän eri tavalla noi kuvat kuin ”norminäyttö”. Niin että vähän tunteella tässä on nyt säädetty, jos on yliterävyyttä tai jottain ni minä en oo siitä tietonen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *