Vapautta elää voi kutsua yhtälailla juhlinnaksi

Julkaistu , kirjoittanut .

Nythän on niin että kevät on vihdoin oikeasti täällä! Kun tietyökausi alkaa niin sillon on KEVÄT.
Ei meillä oikeesti mitään asiaa ole paitsi että komppaniaan on liittynyt yksi kappale viisikuisia vahvistuksia. Se on pyörinyt tässä toki jo jokusen kuukauden mutta nyt alkaa olla sekä omastaan että mun koirien mielestä melkolailla jäsen. Ei nyt täysivaltainen sellainen mutta jäsen kuitenkin. Näkeehän sen tuosta ylläolevasta kuvasta ettei nyt vielä mihkään edustuspotretteihin pääse. Ja vaikka pääsis niin ei osaa kyllä vielä paikkamakuuta järin hyvin, sohvakoira kun on. Ja ei, se ei ole minun koira. Asuupahan vaan meillä.

No täs hän. Melko vauhdikas yksilö.

Auringosta ja keväästä innostuneena ollaan lenkkeilty meidän lempparipelloilla ja -metsissä ku pienet siat. Elikäs hulluna. Tää talvi oli niin märkä ja sitä myöten myös jäinen (metsässä) että vaan parina pakkaspäivänä päästiin tuonne mut nyt aurinko alkaa olla sulattanut ja kuivattanut ne ja päästiin rallaamaan oikein kuulkaa ihan tuntikaupalla siellä.

Se on kyllä tässä ollut jännittävää kertakaikkiaan että vaikka yks tuollanen melkolailla tynnyrissäkasvanut pikkuriiviökin on liittynyt seuraan, niin kyl nuo toimii komppaniana hirmuisen hyvin. Tänään lenkille lähtiessä unohdin hihnatkin tyystin kotiin ja sitten vaan mentiin. Mut kun ei nuo välitä. Jos on koiria tai ihmisiä tai jottain ni entä sitte. Nää kulkee nokat pystyssä ohitse että sori, ette kuulu MEIÄ JENGIIN. Sydänkohtausten estämiseksi mainitsen taas heti tässä ennen raivokkaita kommentteja että juu, kyllä ne on hihnoissa taajamassa. Hurautan näet paremmille lenkkimestoille autolla, kun noissa kävelymatkan päässä olevissa ei pääse kiertämään kovin pitkää lenkkiä niin käydään niissä sitten remmilenkkien ohessa. Mut toimii, piru vie.



2 vastausta artikkeliin ”Vapautta elää voi kutsua yhtälailla juhlinnaksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *