No mitäs mitäs. Ollaan starttailtu tässä vähän treenihommia pitkästä aikaa niinkun oikeesti. Tai en tiiä oikeesti mutta silleen että ollaan… treenattu?
Tänään oli hurjan kiva sää ja Xenan rakennusetsintätreenien jälkeen hurautin hakemaan loppukomppaniaa ja kameraa kotoa, pikkusiskokin tarttui matkalta mukaan ja suunta kohti Ojankoa. Koska edelleen olen itse urheilukiellossa ja oikeastaan vähän siksikin ettei tässä ole nyt tarkoitus treenata koiria kertalaakista kyllästymiseen asti, Capolle ja Xenalle oli molemmille tarjolla yksi hassu agilitypähkinä purtavaksi per nenä. Capon kanssa tehtiin ylläripylläri keppejä, kun ei sen kanssa nyt ole muuta sellaista kovin suurta haastetta ilmaantunut. Kepitkin halusin lähinnä tsekkailla kuntoon ennenkuin mennään kisoihin toteamaan että juu, kyllä se muuten edelleen jättää välejä pujottelematta. Ehkä mennään mielummin kisoihin toteamaan että kas, meillä on uusi asia jota täytyy vähän hioa. Ja kyllähän se oli ihan hyvä käydä ne kepit tsekkailemassa. Vähän roiskien meni, mikä ei Capolle ole kyllä ollenkaan ominaista mistä syystä ei otettu kovin vakavasti tällaista. Tietty vaadin tekemään niinkuin tehtävä on, mutta en mä sen kummemmin sitä käynyt äkseeraamaan. Pääasia että fiilis pysyi hyvänä!
Ensin sitä ei ollenkaan haettu oikeaa sisäänmenoa vaan mentiin justiinsa muuten siitä välistä sisään mitä kohti mutsin käsi eniten sojotti (eli tässä tapauksessa tokasta keppivälistä) ja ei kai nyt tarvii muka loppuun asti pujotella jos mutsi kehuu jo siinä loppuvaiheilla että sehän tarkottaa vaan että pallon perään ja ÄKKIÄ?! Harmillinen juttu ettei pallo vielä lentänyt ja sittenpä piti ottaa uusiksi.
Vaan menihän ne lopulta niinkuin kuuluu, vaikka treenit meinaskin loppua lyhyeen kun ei palloaan raivokkaasti rakastava Järvenpään kovin kolli suostunut millään päästämään pallostaan irti. Ainoastaan juksaamalla sain pallon pöllittyä ja niin jatkui reenihommat ennenkuin loppuivat.
Meni kyllä jo oikein hyvin ja oon neitikoiraan totisesti tyytyväinen, ehkä tauko tässäkin on tehnyt poikaa koska sillä muotoa hienosti irtosi putkelle pidempääkin ja vain kerran meinasi juosta esteestä ohi ylittämisen sijaan, kun heti aluksi otin enemmän välimatkaa sivusuunnassa jotta näkisin et missä se taso nyt on. Ei se vieläkään ihan hillittömän ponnekkaasti itse hyppyjä hae, mutta paremmin kuin vielä syksyllä.
Auringon ja lämpimän sään kunniaksi käytiin korkkaamassa treenien perään varsinainen uintikausi, tytöthän on lätränneet jo iät ja ajat kaikenmaailman ojissa ja vähän pulahtaneet ihan uimasillekin, mutta ihan oikeasti uimaan mentiin nyt ensimmäistä kertaa. Eniten kakarakoira Dana pulahti myös (ilmeestä päätellen tosin ilmeisesti vahingossa) veteen ja näin koki ensimmäisen uintireissunsa, muttei sen kummemmin ainakaan vielä välittänyt vedestä. Ja Capollahan vanha linja edelleen pitää, kahlata voi mutta jumankekka jos ei jalat osu pohjaan niin siinä on kuulkaa kärsimystä liikaa pienelle koiralle!
