Kaikki on ryssittävissä

Julkaistu , kirjoittanut .


Nemi-koiralta ei olla kysytty saako sen kuvaa julkaista internetissä joten Silakka ystävällisesti sensuroi kuvaa.

Voi perkele mä sanon.
Voi perkele.

Viime syksynä Xenan nouto oli viittä vaille täydellinen. Ainoa mitä piti hioa oli se, että sen asento kapulaa tuodessa ja irti-käskyä odottaessa olisi suora. Sitäpä lähdettiin sitten pikkuisen treenailemaan, tammikuussa treenattiin jonkun verran ja nyt tässä ollaan muutaman viikon aikana treenattu taas joitakin kertoja. Käytännössä se meillä käy niin että heitän kapulan melko lähelle itseäni ja Xenan tulee siitä sitten hakeutua kapulan kanssa oikealle paikalla. Toki niin, että myös samalla pyrin ohjaamaan sen oikealle paikalle. Tähän ongelmaan vielä yhdistettynä se, että tuli viime syksynä yksissä treeneissä tehtyä kaksi (2) vauhtinoutoa, koirani ei enää tuo mulle käteen mitään. Koira, joka aiemmin toi mielellään kaiken, käskyllä tahi ilman, suoraan käteen. Ja piti siitä. Ei tuo enää muuten mitään.
Minä olen ryssinyt sen viittä vaille täydellisen noudon.

Oon ilmeisesti luonut liikaa painetta tuohon kohtaan kun pitäisi tulla kapulan (tai esineruudun esineen) kanssa mun eteen istumaan, ja niinpä Silakka on päättänyt että paljon on kivempaa tulla niiden kanssa lällättämään siihen lähelle muttei tuoda ihan mulle asti. Vaihtoehtoisesti hyppää esineen kanssa mua päin, tiputtaa esineen ja tulee suoraan sivulle tai tiputtaa esineen ja menee haistelemaan asiaa x noin metrin päähän. Ainiin ja sitten vielä se kapulan hillitön rouskutus niin että sälettä vaan lensi.

No, kun tajusin sunnuntaina esineruutua tehdessä mistä se kenkä oikeasti puristaa (niin että kyllä se sen esineruudun muistaa ja hyvin muistaakin, mutta kun vältteli tuomista), lopetettiin sitten ne typerät noutotreenit ihan sitten siihen ja pakitettiin oikein reilulla kädellä. Tällä viikolla ei olla siis tehty asian eteen yhtikäs mitään muuta kuin leikitty kahden pallon leikkiä jossa ei vaadita muuta kuin että pallo tuodaan käteen. Eli sitä samaa mistä aloitettiin kun pikkuämmä oli nykyistäkin pienempi, elikäs noin suunnilleen luovutusikäinen.
No eilen kyllä jo vaadin myös istumisen mun eteen, mutta en lähtenyt hinkkaamaan vaikka ois jonakin kertana pikkusen jäänyt vinoon tai aavistuksen kauas. Pääasia että saadaan se järetön paine pois siitä tuomisesta. Näyttää toimivan tämä taktiikka oikein hyvin, jospa jatketaan tällä linjalla ja tehdään tuomisesta taas kivaa (koska se on oikeasti Xenan mielestä yks parhaimpia asioita elämässä kun saa roudata mutsille asioita. Varastettuja tahi luvallisia, sama se kuhan saa viedä mutsille) ja sitten siirrytään takaperin ketjuttamalla kohti sitä meidän nyt jo menneisyyteen kadonnutta hyvää noutoa.

Tekstin kaksi ekaa kappaletta on kirjoitettu sunnuntai-iltana kun mulle oli vain hieman aiemmin valjennut mitä olen mennyt tekemään, ja kaksi viimeistä kappaletta tänään, kun ollaan jo vähän sitä palloa heitelty. Aavistuksenomainen sävyero ehkä näkyy, ehkä tää asia ei ookaan enää perkele vaan ehkä vaan pikkusen nolottaa?

No paskamutsina olemisen lisäksi olen kyllä vähän hyvittänytkin tekojani ja vienyt Silakan uimaan, perin onnellinen pieni moulinex kun ulkovesikausi on taas täällä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *