5 vastausta artikkeliin ”Juokse villi lapsi

  • Pekka

    Otan osaa menetykseen. Minä jouduin lopettamaan samaan pentueeseen kuuluneen kaverini kesäkuussa 2014 luonnehäiriön vuoksi (pelkäsi pennusta lähtien kaikkia paitsi minua ja kanavoi sitten pelkonsa agressiivuutena) ja oli aivan hirveä homma. Kipuili myös takapäätään. En ole ilmoittanut lopettamisesta koira.nettiin tai käyttöbelgiin. Mutta katsoin sieltä että ainakin puolet pentueesta on lopetettu ennen kolmea vuotta!

    Vastaa
    • admin Artikkelin kirjoittaja

      Tosiaan pentueesta suuri osa on jo lopetettu, ja koska ilmeisesti joillakin elossa olevilla nartuilla kaavaillaan jalostuskäyttöä, olisi hirveän hyvä että kirjaisi käyttöbelgi.infoon lopettamiseen johtaneet syyt jotta joku muu ehkä välttyisi tällaiselta tulevaisuudessa mikäli sukua vielä jatketaan. Näkisi sukua tarkastellessaan että ongelmia on ollut jos pentua tästä linjasta harkitsee.
      Itse en ainakaan toivo kenellekään samanlaista surua osakseen, josta ainakaan itse en ole vielä toipunut lainkaan, niin koville Xenan lopettaminen noin nuorella iällä otti.

      Xenallahan siis oli spondyloosi ja välilevyn rappeuma sekä sakralioosi tai lumbalioosi. Oireili myöskin voimakkaana aggressiivisuutena muita kuin perheenjäseniä kohtaan ja oli selkeästi loppuaikoina hyvin kivulias vaikka ei sitä mielellään näyttänytkään.

      Vastaa
  • Pekka

    Hyvin samankaltaiselta kuulostaa kuin Sulolla (Tammikallion Sun ny). Tosin Sulo oli aivan mielettömän pelokas jo pennusta lähtien, pelkäsi kaikkia uusia paikkoja ja ihmisiä aivan hirveästi jo pikku pennusta lähtien vaikka sille ei mitään ollut sattunut mikä olisi sellaiset pelot aiheuttaneet, jota sitten kanavoi agressiivisuutena, kävi sitten minun päälle ja puri pahasti, kun keittiön pöydältä tippui minun kipulääke enkä sitä halunnut antaa sille, niin kävi ensiksi jalkaan, siitä sitten käteen ja kainaloon. Oli aivan kauhea paikka viedä se sitten vielä lopetettavaksi kun se pelkäsi tosiaan kaikkia uusia paikkoja ja eläinlääkäriinkin se piti vetää, kuonokoppa tietenkin koko ajan päällä, koko tilanne oli aivan hirveä, kun kaveri oli kuitenkin todella rakas, minuun luotti kuin vuoreen ja oli muuten todella nöyrä kaveri jne. Mutta tosiaan hermorakenne oli pilalla ja varmaan sillä oli noita takapään kipujakin kun se joskus makuulta lähtiessä ontui takastaan voimakkaasti, luulin silloin että se oli vain puutumista, mutta kun luin käyttöbelgistä noista muiden ongelmista niin sekin asia valkeni minulle. Eläinlääkäriinhän sitä ei voinut viedä, kun se ei antanut muiden kuin minun koskea itseensä, todellakin kävelevä pommi, kansankielellä seinähullu! Ei missään nimessä tuosta pentueesta yhtään jalostuskäyttöön,kuka sellaista suunnittelee? Ei missään tapauksessa! Minä ilmoitan tuonne käyttöbelgiin Sulon osalta tuon lopettamisasian. Täysin edesvastuutonta pennuttaa noin sairaasta pentueesta!

    Vastaa
  • Pekka

    En ole minäkään vielä toipunut tuosta Sulon tapauksesta, enkä varmaan koskaan toivukkaan, kyllä se sen verran traumaattinen tapaus oli. Ensiksi ambulanssilla sairalaan ja seuraavan päivänä tuo hirveä lopetusepisodi.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *