Rairai

Julkaistu , kirjoittanut .

Pieni herra Rai oli meillä taas kylässä pitkän viikonlopun. Capon mielestä se oli mainio asia, koska Capolla on ollut kovasti puuhaa omantasoisessaan seurassa. Kaksi viikkoa sitten Capoa oli ilahduttamassa Rain sisko Lilo jonka kanssa painiminen oli myös hauskaa, mutta Rain kanssa kuitenkin ihan toista luokkaa. Painiähinä alkoi kuulua kahdeksan aikoihin aamulla ja vielä miltei puoliltaöin se jatkui.

Vetoleikki oli myös suuri hitti, vetoleikkejä Capo ja Luna eivät voi keskenään leikkiä koska Capo ei uskalla Lunan tiukan katseen alla repiä siltä lelua. Nyt sai repiä oikein olan takaa, tosin Capoa aavistuksen otti pannuun ettei pentua saanut irtoamaan lelusta ei sitten millään, vaikka kuinka olisi ravistanut. Lilolta kun lelun sai pois tekemällä vaan vähän ärhäkämmän ravistuksen.

Rain lähdettyä Capo nukahti heti, tosin varmaan toivoen että sille tajuttaisiin hankkia oma kääpiösnautseri.. Toinen oli niin onnellinen pikkuveikankorvikkeen kanssa.

Yllättävää kyllä, Luna ei juurikaan puuttunut poikien leikkeihin vaikka ne välillä painivat menemään sohvalla Lunan vieressä sen nukkuessa. Yleensä Lunan mielestä meillä sisällä ei saa muut riehua muuta kuin Lunan kanssa painiessa, mutta nyt ei neitiä haitannut. Toki valvontaa oli silti tarpeen pitää yllä.

5 vastausta artikkeliin ”Rairai

    • biitti Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos!

      Pitäs kyl varmaan hankkia sisäkuvaukseen joku 30mm prime, toi 50mm on sellanen et joutuu koko ajan miettii mistä niitä kuvia ottaa niin että ei rajaa mitenkään tyhmästi, kun tässä pienessä kämpässä ei oikein pääse tarpeeksi kauas että kaksi koiraa mahtuis hyvin kuvaan jos eivät oo vierekkäin.

      Mut hyvä jos kelpaa : D

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *