Kuka tässä johtaa ja ketä

Julkaistu , kirjoittanut .

Henkeni on minulle kallis – mutta siitä huolimatta aion kirjoittaa aiheesta joka on yksi koiramaailman suurimmista kahtiajakajista, ja joka yleensä aiheuttaa aikamoisen polemiikin koiraihmisten keskuudessa missä vain. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole varsinaisesti käännyttää ketään eikä varsinkaan muuttaa meidän blogia sotatantereeksi. Nytkin asiasta on niin paljon ajatuksia päässä, että pahoittelen jos teksti on osin sekavaa tai rönsyilevää. Yritän tiivistää kuitenkin suht sopivaksi paketiksi. Jos jollakulla kuitenkin viriää tämän myötä joku uusi ajatus päässä, on tavoite saavutettu. Tämä kirjoitus tulee myös olemaan aika pintaraapaisu aiheesta, jos jotakuta asiaan aiemmin perehtymätöntä kiinnostaa enemmän, suosittelen luettavaksi alkuun seuraavia kirjoja: Raymond & Lorna Coppinger: Dogs. A New Understanding of Canine Origin, Behavior and Evolution (samalta pariskunnalta on suomennettu artikkeleista koostettu kirjanen ”Koira?” joka on myös hyvä) ja Barry Eaton: Dominanssi – totta vai tarua?


Kyseessä siis johtajuusteoria. Oppi, joka on iät ja ajat periytynyt eteenpäin äideiltä, isiltä, vaareilta, vanhemmilta harrastajilta.. Käsitys siitä että ihmisen on oltava koiran johtaja, on ollut vallalla niin pitkään, että vasta viime vuosina sitä on enemmissä määrin alettu kyseenalaistaa. Näin allekirjoittaneenkin kohdalla, koska äiti opetti kotona parhaan tietonsa mukaan että koira tarvitsee johtajan, en tullut ikinä ajatelleeksi että ehkä se onkin vähän puppua. Tai esimerkiksi täyttä puppua. En ole koskaan käyttänyt johtajuusteorian oppeja perustana koirieni koulutukselle tai muutenkaan huomioinut sitä erityisesti, mutta tottakai olin sitä mieltä että koska koirani toimii hyvin kanssani, olen ilman muuta sen johtaja. Muutamia vuosia sitten asia tuli yhtäkkiä puheeksi toisen koiraharrastajan kanssa, ja olin vähän ymmälläni että siis miten niin koira ei tarvitse johtajaa? Koko pienen elämäni kaikki lukuisat koiraihmiset ympärilläni olivat pitäneet sitä koko koiranpidon perustana. Ja yhtäkkiä tulee joku ja sanoo että asiaa olisi syytä tarkastella kokonaan uudesta näkövinkkelistä. Tuolloin väitin vielä vastaan, mutta muistan valvoneeni seuraavana yönä miettien asiaa. Eniten minua häiritsi se, että asia oli perusteltu minulle niin hyvin, että oma kantani alkoi mielessäni rakoilla, ja sehän on kamalaa huomata olleensa itse väärässä!

Aloin siis ottaa paremmin selvää asiasta. Luin kirjoja, keskustelin asiasta, tarkkailin omia koiriani. Lopputulema oli se, että koin ahaa-elämyksen ja mielipiteeni asiasta muuttui täysin päinvastaiseksi. Aikaa siihen meni jonkin verran, koska pinttyneitä mielipiteitä on välillä vaikea muuttaa, mutta lopulta olin siis siinä pisteessä että hylkäsin ajatuksen johtajuudesta kokonaan.

Tähän vaikuttivat mm. seuraavat asiat:

Voiko koira muodostaa lauman ihmisen kanssa?

Laumoja voivat muodostaa vain keskenään lisääntymiskykyiset lajit. Toistaiseksi en luojan kiitos ole kuullut ihmisen ja koiran risteymästä, enkä ymmärrä miksi ne tekisivät asiassa poikkeuksen. Jos ne eivät voi muodostaa laumaa keskenään, miten ihminen voisi olla tämän lauman johtaja? Kyseenalaista on myös se, onko koira ylipäätään laumaeläin. En ole koskaan törmännyt koirajoukkioon (eli kahteen tai useampaan koiraan jotka asuvat samassa perheessä) jonka jäsenet todella käyttäytyisivät niin kuin olisivat yhteneväistä laumaa selkeine hierarkioineen. Ja ei, en halua nyt kuulla lukuisia tai edes muutamia esimerkkejä siitä miten jonkun muun mielestä heidän koiransa kyllä ovat kovasti laumaa keskenään ja joilla on selkeä hierarkia. Haluan itse nähdä ja havainnoida, en kuulla toisten mielipidettä omista koiristaan. On totta, että on dominoivampia ja vähemmän dominoivia koiria, ja on koiria jotka tarkemmin vartioivat resursseja. Kyse ei kuitenkaan ole välttämättä siitä, että ne nyt olisivat lauma joista joillain olisi korkeampi asema kuin toisella vaikka niistä joku aina jyräisikin muiden yli. Lisää aiheesta täällä .

Mihin johtajuusteoria pohjautuu?

Johtajuusteoria pohjautuu vanhoihin susitutkimuksiin, jotka on tehty tutkimalla vangittuja susia. Tässä ongelmiksi muodostuvat se, että ensinnäkin vangittu susilauma toimii täysin eri tavoin kuin vapaana elävä lauma. Siksi toiseksi vapaana elävät susilaumat muodostuvat lisääntyvästä parista ja sen jälkeläisistä, vangitut taas kootaan eri ikäisistä, molempia sukupuolia edustavista toisilleen vieraista yksilöistä. Jännitteet siis ovat eri luokkaa, eritoten lisääntymiskaudella. Sen lisäksi, että koira on koira eikä susi.

Johtajuusteorian pohjalta koirien ongelmakäytöstä korjaavat usein kiinnittävät ensimmäisenä huomiota sellaisiin seikkoihin  kuten siihen, kuka saa syödä ensin ja kuka saa kulkea ovesta ensin. Näissä tavoissa on montakin ongelmakohtaa. Ruokinta-asiassa ensinnäkin perusteet ovat jo sikäli huonot, että jos susilaumalla on rajallisesti ruokaa, pennut, eli hierarkiassa alempana olevat, syövät ensin. Jos taas ruokaa on tarpeeksi, kaikki ruokailevat yhtä aikaa. Siksi toiseksi tätä on vaikea toteuttaa. Käykö aina koiran koko perhe syömässä ensin ennen kuin koira saa ruokansa? Vaikkapa kun koiranpentu syö neljästi päivässä ruoan?

Ote Barry Eatonin kirjasta Dominanssi – totta vai tarua?

Kunnon perheenisä on täyttänyt 12-viikkoisen Vilman ruokakupin valmiiksi ja pannut sen keittiönpöydälle odottamaan. Hän kutsuu keittiöön pihalla nurmikkoa leikkaavan äidin ja hiuksiaan föönaavan ja stereoita kuuntelevan teinityttären sekä autotallissa autoa purkavan teinipojan. He kokoontuvat kaikki keittiöön syömään keksejä. Kun keksit on popsittu, he palaavat kukin omiin touhuihinsa ja Vilma saa ruokansa. Ja mitä Vilma oppi tuosta kaikesta? Varmaankin sen, että ihmiset ovat pähkähulluja! Tosiasiassa voimme aiheuttaa pennulle stressiä tekemällä näin, sillä se ei voi ymmärtää, miksi se ei saa ruokaansa. Voi olla, että itse asiassa kannustammekin sitä hyppimään ylös, jotta se saisi ruokansa. Aiheutamme siis pahimmassa tapauksessa enemmän hankaluuksia kuin saamme mitään hyvää aikaan.

Otetaanpa esimerkiksi luonnossa elävän susilauman toiminta. Jos ruokaa on riittävästi, laumassa ei esiinny ”nokkimisjärjestystä” ja koko lauma ruokailee samanaikaisesti. Jos ruoasta sen sijaan on pulaa, pennut ruokailevat ensin, mikä on täysin vastoin ”laumasääntöjen” ajatusta. Susinaaras on luovuttanut 50 prosenttia geeneistään pennuille. Sille on kaikkein tärkeintä varmistaa pentujen henkiinjääminen, ja se on tarvittaessa valmis luopumaan omasta osuudestaan. Tässäkään ei siis ole kyse dominanssista vaan resursseista ja lauman pienimpien ja samalla koko lajin eloonjäämisestä.

Lisäksi käyttäytymisemme on koiran näkökulmasta aivan käsittämätöntä, sillä kuten jo aiemmin mainitsin, emme ole koiria. Emme kykene elehtimään ja ilmehtimään kuten koira, joka haluaa osoittaa dominanssiaan toista koiraa kohtaan.

Samoin ovesta kulkeminen. Juokseeko koko perhe kaikista ovista aina ennen koiraa, jos koira haluaa liikkua? Kun koira menee juomaan keittiöön, täytyykö koko perheen rynnätä sinne äkkiä ennen koiraa? Jos taas tämä toiminta kohdistuu vain ulko-oveen, miksi niin?  Koira varmasti haluaa yhtä paljon ruokaa ja juotavaa keittiöstä kuin ulos ovesta lenkille. Entäs jos on myös vaikkapa terassin ovi, eikö koiraa voi päästää itsekseen ulos, vaan aina pitää koko perheen rampata sisään ja ulos kerta koirakin menee? Minä en ainakaan jaksa, tyydyn avaamaan koirille oven ulos ja sillä selvä.

Siinä siis muutamia esimerkkejä siitä, miksi jo pelkästään perusteet johtajuusteorialle ovat erittäin huterat. Lisäksi on kysymyksiä joihin en koskaan ole saanut vastausta. Jos nyt olisi niin, että oletettaisiin koirani olevan minun johtajani, mistä tietäisin varmasti että näin on? Mitä kaikkea koiran pitää tehdä jotta voin sanoa sen olevan johtajani? Riittääkö se, että se haluaa nukkua sohvalla, kulkea ovesta ensin tai se vetää hihnassa? Miten tämä johtajuus sitten saadaan, edellämainituilla ihmeellisillä harjoituksilla? Entä mistä tietää, milloin johtajuus on saatu takaisin koiralta?

Lisäksi olen kuullut ristiriitaisia lausuntoja etenkin minun ja Lunan keskinäisestä suhteesta. Luna on kuulemma johtaja, koska se nukkuu sohvalla, kulkee ovesta minua ennen, hyppii minua vasten kun tulen kotiin ja puolustaa minua. Toisaalta Luna ei kuulemma ole johtaja, koska lenkeillä se pysyy oma-aloitteisesti koko ajan tietyn matkan päässä minusta, odottaa minua jos menee pidemmälle polkua pitkin, tulee luokseni automaattisesti jos se pelästyy esimerkiksi pauketta. Että kuka tässä nyt on se johtaja? Minusta ei kukaan. Asiat nyt vain ovat niin, että meillä ei ole opetettu ettei koirat saisi nukkua sohvalla tai sängyssä, meillä ei ole opetettu ettei ovesta saa kulkea ennen minua. Sen sijaan meillä on opetettu että minun lähelläni on kannattavaa pysyä, että jos pelkää niin minulta saa namiskaa ja pääsee ”turvaan” ( = kotiin tai autoon) ja että kun tulen kotiin, on suotavaa nousta takajaloilleen ja tervehtiä ”halaten” (tämä johtuen siitä, että Lunalla noin vuoden ikäisenä tuli vielä ”ilopissat” lattialle minun tullessa kotiin, ja se loppui kun se alkoi nousta ”halaamaan” tullessani kotiin). Kaikki on siis kiinni siitä, mitä olen koirilleni opettanut ja mitä en, ja mitkä säännöt meillä vallitsevat. Koirat menevät tarvittaessa niin sohvalta kuin sängystäkin alas käskystä, mutta lähtökohtaisesti en näe mitään estettä sille että ne saisivat niillä nukkua, kun kerta tilaa on.Koirat ovat opportunisteja, ne tekevät sitä mikä niitä kannattaa. Ja onhan sohvalla hirveän mukava makoilla, ei kai meillä muuten sellaista ylipäätään olisi!

Sitten ihmetellään, että mikä muka voisi olla syy koiran muille koirille räyhäämiseen, jos ei kerta se, että johtajuusasiat on pielessä. No, se, että koira on epävarma eikä tiedä miten muutenkaan reagoida. Se ei mitä ilmeisimmin halua toista lähelleen, ja myös kertoo sen. Tälloinkin niille tulisi vain osoittaa parempi reagointitapa.

Koirat kun eivät saa syntymälahjaksi koira-ihminen-koira -sanakirjaa (tai ehkä enemmänkin käytöskirjaa…), eivätkä ne tiedä mitä niiltä odotetaan jos ei joku sitä niille näytä. Hihnassa vetäminen ei siis ole dominointia, mutta mistäs se koira voisi tietää että niin ei saa tehdä, jos ei joku kerro sitä. Koirien luonnollinen liikkumistempo kun on yleensä nopeampi kuin ihmisten.

Ihmeellistä on myös se, miten johtajuusteorian oppien mukaan aletaan korjata ongelmia. Ensin tehdään jotain omituista ja epäloogista jotta saataisiin johtajuus takaisin, sitten korjataan itse ongelma. Kun yleensä paremmin toimii se, että mennään suoraan korjaamaan ongelmaa. Miksi sekoittaa väliin kaikkia hämmentäviä johtajuusjuttuja? Olisi vain helpompaa miettiä oikeita syitä koiran käytöksen takana ja pureutua suoraan niihin täsmäiskuin, kuin hapuilla vähän mitä sattuu ja toivoa että se auttaa.

En siis ole lässynlässyn-halihali-pusipusi -namiautomaatti vaikka en johtajuusteoriaa kannatakaan, koirilla on säännöt ja rajat siitä huolimatta, enkä syötä niille joka välissä namiskaa. Johtajuus-sanasta toki on monia tulkintoja, jotkut pitävät sitä synonyymina kumppanuudelle. Ja kumppanuus onkin sana, jota itse tykkään käyttää. Lopputulemana otsikon kysymykseen siis totean, että minusta minä ja koirani olemme kumppaneita, ja minun tehtäväni vain on opastaa niitä toimimaan ”oikein” meidän ihmisten maailmassa ja järjestää niille ohjelmaa (ts. harrastukset, lenkkeily ja muu hassunhauska puuhastelu). Johtajuutta ei välillämme ole.

Jos jotakuta jäi vielä kiinnostamaan niin että haluaisi lukea lisää mutta kirjoja ei ole heti saatavilla, tässä muutama linkki, osa valitettavasti englanniksi.

The Dominance Controversy

The Dangers of ”Dog Whispering”

Koirasi on pentususi

4 vastausta artikkeliin ”Kuka tässä johtaa ja ketä

  • Miau

    ”Lisäksi käyttäytymisemme on koiran näkökulmasta aivan käsittämätöntä, sillä kuten jo aiemmin mainitsin, emme ole koiria. Emme kykene elehtimään ja ilmehtimään kuten koira, joka haluaa osoittaa dominanssiaan toista koiraa kohtaan.”

    Tossa mä olen ainakin ihan samaa mieltä, ja tota olen ajatellut aina kun joku tonttu sanoo että koira pitää vaikkapa alistaa painamalla sen kuono maahan jos se ei tottele ”koska sudetkin tekee niin”. Koirilta koirien eleet tulee luonnostaan, ihmisiltä ei, sen takia ihmisen on järkevää kouluttaa koiraa ihan jollain omalla tyylillä, kunhan se toimii.

    ”Namiskaa.” 😉

    Vastaa
  • Juulia

    Hei ihan mahtavaa saada tällainen ihan tiivistetty paketti sulta tähän johtajuusteoriaan liittyen! 🙂

    Itse en koe koirani koulutuksessa käyttäneeni johtajuusteoriaa, tosin kun sen hankin, johtajuusteoria oli koirakirjojen, -”gurujen” jne kautta takaraivossa. Tällä ei kuitenkaan ollut periaatteessa väliä, sillä en sitä koulutuksessa millään tavoin käyttänyt. Vaikka johtajuusteoria ehkä on ollut mielessäni, koirani on tosiaan pienestä asti vain oppinut, mikä on kannattavaa, mikä ei. Ei mitään ennen ovesta kulkemisia – joo, menen ensin ulos ovesta, koska olen opettanut sen koiralle. Ihan vaan sen takia, että se on kannattavaa: se menee usein vapaana pihaan, ja haluan mennä ensin tarkistaakseni, ettei ole esimerkiksi autoa pihassa. Eli ihan puhtaasti siinä mielessä, että se on helpompa – tai vastaavaa. Ja hyvin on pärjätty.

    Viimeisen vuoden aikana käsitykseni on muuttunut ihan täysin, kiitos pääasiassa sun, muuten en todennäköisesti olisi alkanut koko asiaa sen pahemmin tutkimaan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *