Tallinna KR

Julkaistu , kirjoittanut .

Käväistiin Räkiksen kanssa Tallinnassa missikisailemassa viikonloppuna, ja mukaamme lähti myös Capon kasvattajan toinen uros Penni. Penni oli lauantaina ROP VET ja näin ollen tuli Eestin Veteraanivalioksi, Capusiiniapina taas oli molempina päivinä ERI3 joten tavoittelemamme viimeinen Eestin junnuserti jäi vielä uupumaan. Olen kuitenkin erinomaisen ylpeä pikkumiehestä ja vielä entistä rakastuneempi siihen. Miten voi pieni koira ilahduttaa pelkällä olemisellaan niin paljon? Capselin mielestä hotellin pyöröovet olivat mitä mielenkiintoisimpia kapistuksia ja mikäpä voisi olla sen hauskempaa kun tepastella pyöröovessa ja riemuita siitä kun yhtäkkiä eteen tulee aukko josta pääsee ulos o/

Muutenkin herrat käyttäytyivät oikein fiksusti ja filmaattisesti koko reissun,  heidän kanssaan oli ilo matkustaa. Ylpeä olen myös siitä kuinka kauniisti Capo esiintyi näyttelyssä. Capon sunnuntain arvostelu kuulosti tältä, tuomarina Zorica Salijevic:

Typical head with good pigment, well developed strong muscular body, good pigment & fur quality, nice temperament & presentation in ring.

 

Penni otti rennosti kun titteli oli plakkarissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *