Ehkä meistä tulee vielä joskus jotain

Julkaistu , kirjoittanut .

Treeniuutisia!

Lauantaina sovimme Lindan ja Suvin kanssa lähtevämme sunnuntaina Ojankoon treenaamaan agilitya kun Linda ja Suvi tulivat koirineen Lahdesta Helsinkiin näyttelyyn. Sunnuntaiaamuna jo myhäilin tyytyväisenä viileää säätä, joka kyllä jatkuikin viileänä juuri niin kauan kunnes lähdettiin treenaamaan… Siellä tietenkin aurinko paistoi ja kuumuus yllätti. Viileys palasi heti kun mekin palasimme kotiin.. No, tein silti Capon kanssa vähän agitreeniä, lyhyitä pätkiä tosin vain koska tiesin että lämpö väsyttää sen melko nopeasti. Ensin otettiin keppejä, ja ne alkaa kyllä jo sujua aika mallikkaasti. Heti kun Capolla vain on vire kohdallaan niin löytyy se vauhtikin sieltä ja pujottelu menee nätisti. Eilen Capo myös ensi kertaa alkoi näyttää merkkejä siitä että se osaa hakea ensimmäisen keppivälin jo itse, se on ollut meillä tässä vähän haasteena. Nyt kun vain minä uskaltaisin sen viedä johonkin kisoihin koettamaan niin josko tästä saataisiin jotain tuloksiakin joskus aikaiseksi. Ehkä.

Keppien treenaamisen jälkeen otin Capon kanssa pientä vauhtipätkää (hyppyjä suorilla ja mutkiin keinua ja putkia) ja vauhtia kyllä löytyi ja Capo luki hyvin ohjausta. Sen huomion tein kuitenkin että täytyy olla tosi tarkkana hyppyjen korkeuksien kanssa, yksi rima oli jäänyt vähän ylemmäs kuin muut (alimpaan medikorkeuteen) ja sitä Capo ei mielellään olisi hypännyt. Meni se sen sillä kertaa kun huomasin asian vasta vauhdissa kohdalla, mutta täytyy jatkossa kiinnittää erityistä huomiota asiaan. Tämän ratapätkän jälkeen Capo alkoi jo vähän väsähtää kun alkoi oikeasti olla suorassa auringonpaisteessa kuuma, ja lisäksi se oli välillä vuoroa odotellessamme kiljunut katsoessaan muiden liitämistä. Kiva treeni kuitenkin, toivotaan että huomenna olisi viileää kun Oreniuksen treenit taas alkavat, jos saataisiin tehtyä jo kunnolla hommia kesätauon jälkeen. 🙂

Lopuksi tehtiin vielä A:ta, A:lla Capo on vähän alkanut epävarmaksi sen suhteen missä kohtaa pitää pysähtyä ja pysähtyi ensin jo kontaktin yläpuolelle. Voi toki olla että minäkin olen hätäillyt ”koske”-käskyn kanssa heti kun koira on päässyt lähtemään estettä alaspäin ja johtuu siitä, joten tarkkana täytyy taas olla. Otin esteen sitten toiseen kertaan ja tällä kertaa pysähtyminen kontaktille sujui niinkuin pitääkin.

Luna pääsi tokoilemaan, tauolla se on kerännyt siinä määrin intoa että meinaa vähän edistää välillä seuratessa, samoin jäävissä liikkeissä täsmällisyys on vähän kärsinyt. Näitä treenailin sen kanssa ja nyt alkoi taas mennä jo vähän paremmin kun pari tehotreenikertaa noiden liikkeiden osalta on takana. Lisäksi tein sen kanssa paikallamakuuta kun kaikilla ympäröivillä kentillä oli menossa agi-tai tokotreeniä ja saatiin vähän häiriötäkin siihen mukaan, Luna katseli välillä ympärilleen jos kuului ääniä tai jollekin koiralle heitettiin lelua, mutta ei ollut aikomustakaan nousta ylös. On se niin kiva, katsoin sille epäviralliset tokokisat syyskuulle ja nyt tässä arvon vielä että ilmoitanko. Jospa treenataan vielä pari kertaa ja ilmoitan jos näyttää siltä että olisi valmista. Lunasta ei valitettavasti tullut kuvia kun Linda treenasi viereisellä kentällä ja kuvaaja oli siellä, mutta toisaalta eivät ne kuvat varmaan olisi paljon aiemmista Lunan tokokuvista poikenneet muutenkaan.

2 vastausta artikkeliin ”Ehkä meistä tulee vielä joskus jotain

  • Jonna

    Kiva lukea Onnin velipojan kuulumisia. Nauratti tuo Capon kiljuminen omaa vuoroa odottaessaan. Onni harrastaa ihan samaa kiljumista…

    Jonna

    Vastaa
  • biitti Artikkelin kirjoittaja

    Olisi hirmu kiva kuulla myös Onnin kuulumisia ja nähdä jotain kuviakin siitä, harmittavan vähän olen kuullut Capon veljistä. Olisi kiva tietää kuinka paljon ne muistuttavat toisiaan ja ylipäätään tietää millaisia niistä on tullut. 🙂

    Ilmeisesti kiljuminen kuitenkin ainakin yhdistää!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *