Agitreenit

Julkaistu , kirjoittanut .

Syksyn ensimmäiset ohjatut agilitytreenit ovat takana, tiistaina aloitimme uudessa valmennusryhmässä. Ratojen taso vaihtui aika paljon haastavammaksi, mutta oikeastaan pidän sitä vain hyvänä asiana sillä liian haastavia ne eivät olleet, lähinnä tuottivat minulle uudenlaista päänvaivaa ohjauksen suunnittelun suhteen. Lisäksi ryhmämme koirat ovat hyvn erilaisia ja toisia katsomalla sai hirmu hyviä uusia ideoita nyt ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Oli myös hieno huomata, kuinka Capo kyllä tekee vaikka kuinka makeita asioita kun vaan uskallan siltä pyytää. Emme ole aiemmin tehneet näin pitkää rataa (ja ensin teinkin sitä kahdessa pätkässä jottei Capo väsähdä), Capo ei ole kovin paljoa aiemmin tehnyt puomia niin että putki on heti vieressä plus että Capon mielestä putki on kaikista kivoin este, ja lisäksi sillä on aiemmin vähän tökkinyt hyppääminen niin että se kääntyy jo hypätessään. Viimeisimmästä tulin kuitenkin siihen tulokseen että todennäköisesti en vain itse ole osannut ohjata sitä tarpeeksi selkeästi, sillä nyt kun keskityin ja oikein panostin ohjaamisen selkeyteen etenkin noissa kohdissa, ei ollut mitään ongelmia. Puomille mentäessä Capo ei edes kahta kertaa katsonut putkeen päin kun sille kiipeämiskäskyn huusin, ja samaten se irtosi putkelle ihan mielettömän hyvin kaukaa ilman että olisi lähtenyt haahuilemaan puomille vaikka puomikin on sen mielestä tosi nasta este. Kaiken kaikkiaan ihan mieletön fiilis tämän treenin jälkeen.

Vireongelma meillä on edelleen. Capo leikkii ja taistelee innolla ennenkuin menemme itse radalle, ja ennen radalle menoa se saa katsoa muiden koirien menoa joka kiihdyttää sitä. Yleensä ensimmäisen radanpätkän jälkeen se vielä taistelee, toisen radanpätkän (tai kokonaisen radan jos niikseen tulee) se hakee patukan muttei taistele ja kolmannella kerralla se ei enää suostu leikkimään millään lailla. Kuten Juha sanoi, Capo ottaa agilityn vähän vakavasti…

Uskon kuitenkin että tähän ongelmaan on kolme syytä, 1) Kuumuus. Vireongelma on alkanut kun ilmat alkoivat lämmetä. 2) Kipeys, Capollahan oli ristivääntöä kropassa kun kävimme osteopaatilla kesäkuussa, ja todennäköisesti tämä on vaikuttanut viretilaan eniten. Capo ei ehkä vielä ole ihan oppinut ettei agiliitäminen satu (nyt olemme käyneet kolmesti osteopaatilla ja viime kerralla osteopaatti totesi ettei jumeja löydy) ja sehän on hyvin tarkka siitä että rimat ja pituuseste ovat oikeassa korkeudessa ja pituudessa. Toki minäkin olen niistä tarkka enkä missään tapauksessa hyppyytä Capoa liian korkeilla esteillä, mutta pari kertaa on saattanut jokin rima jäädä vähän korkeammalle kuin muut ja Caposta sen kyllä huomaa heti ettei se halua hypätä. 3) Minä! Minulla ei ole aiemmin ollut samanlaista koiraa kuin Capo, Capo on hyvin ohjaajaherkkä ja se menee vähän puihin jos esimerkiksi kepeillä jokin keppiväli menee suoraksi jonka jälkeen keskeytän keppien tekemisen enkä sano Capolle mitään. Tajusin tämän vasta keväällä, ja samoin sen että Capon kanssa kaikkineen täytyy olla todella tarkka palkkaamisen kanssa. Talvella treeneissä aina radan lopussa heitin sille lelun ja otin palautteen vastaan kouluttajalta, ja Capo jäi siinä vähän taka-alalle kun en tajunnut että sen kanssa pitää muistaa myös leikkiä radan jälkeen kunnolla. Nyt olen lähtenyt panostamaan siihen kunnolla, ja vapaavuoroilla siihen että teemme lyhyitä ratoja joissa on vauhtipätkiä ja leikitään paljon.

Kyllä tämä tästä, Capo on teknisesti jo aika taitava, esteiden suorittamisessa ja ohjautuvuudessa ei ole mitään ongelmia, kun sen vireen vaan sieltä saisi kaivettua esiin. Täytyy vielä vähän käydä vapaavuoroilla treenailemassa keppejä radan osana koska sitä emme hirveästi ole tehneet, ja sitten yritän potkia itseni kisoihin Capon kanssa. Mutta kun pelkkä ajatuskin hirvittää, voi sitä jännityksen määrää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *