Sota haukkumista vastaan

Julkaistu , kirjoittanut .

Työnjohtaja valvomassa remonttihommia.

Niin, kyllä se Luna alkoi sitten kuitenkin haukkua kerrostalossa. Ei paljoa, mutta kuitenkin lähes aina minun ollessa poissa ja jonkun muun liikkuessa rapussa. Tällöinkään ei mitenkään erityisen kiivaasti mutta tarpeeksi se on muutamakin yksittäinen haukahdus. Tietysti halusin tällaisen käytöksen torpata heti alkuunsa ensinnäkin siksi etteivät naapurit häiriinny ja toiseksi siksi ettei Lunan tarvitsisi ollenkaan opettaa tuollaisia tapoja Capolle, joka ei sisällä ääntelyä harrasta.

No, toimenpide numero 1. Laitoin Lunalle haukunestopannan päälle. Luna haukkui, panta suihkutteli ja sihahteli niin maan perkeleesti eikä Luna räpäyttänyt silmäänsäkään, vaan jättäen koko pannan täysin huomiotta jatkoi haukkumista.

Toimenpide numero 2. Tämä on joskus vuosia aiemmin toiminut aiemmilla koirilla, joten päätin ettei kokeileminen mitään maksa sillä välin kun mietin mitä muita toimenpiteitä vielä voisi tehdä. Laitoin koirille siis radion päälle siksi aikaa kun olin poissa. Kaksi päivää sujui ilman haukkuja. Kolmantena päivänä radion äänen teho alkoi hiipua ja sitten oltiinkin jo takaisin lähtöpisteessä.

Sitten makuuhuoneeseeni asennettiin pimennysverhot. Tätä en ollut lainkaan ajatellut toimenpiteeksi haukkumisen estoon, vaan halusin itse kunnolliset verhot makuuhuoneeseen joten sellaiset laitettiin. Makuuhuoneeni ikkuna on koko yhden seinän levyinen ja sen alla on sänkyni, joten koirat näkevät sängyllä ollessaan esteettä ulos tielle kaikki liikkujat. Eivät tosin ole näyttäneet koskaan mitään merkkejä että vahtaisivat siellä, eikä makuuhuoneen oven sulkeminen ole vaikuttanut haukkumiseen ikinä. Mutta nyt pimennysverhot ovat olleet paikallaan ja päivisin alas jätettyinä 1,5 viikkoa eivätkä koirat ole sinä aikana haukkuneet lainkaan. Yksi haukahdus pääsee kun posti tulee, ja yksi tai kaksi kun minä tulen kotiin, mutta nekin vasta kun avain jo kääntyy lukossa. En tiedä mikä yhteys noilla pimennysverhoilla ja rapusta kuuluvien äänien haukkumisen loppumisella on, mutta ehkä koirat nukkuvat rennompina eivätkä ole kärppänä kuuntelemassa kun ei voi makuuhuoneen ikkunoista vahtia menoa ulkona? No, joka tapauksessa, muutoshan oli erittäin positiivinen.

Yksi vastaus artikkeliin ”Sota haukkumista vastaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *