Kiukusta iloon

Julkaistu , kirjoittanut .

Olen melkein sanaton hämmästyksestä. Mutta vain melkein, joten ehkä saan kirjoitettua tästä meidän elämän pienestä mutta sitäkin iloisemmasta ihmeestä.

Pari viikkoa sitten oloni oli toivoton ja voimaton. Lunalla ei ole kovin hyvät hermot, sehän on paukkuarka ja pelkää vieraita ihmisiä. Se on myös hyvin tarkka resursseistaan, kuten ruoasta. Tämä ei ole aiemmin tuottanut ongelmia, sillä Capo ei kovin pienestä hätkähdä ja oppi nopeasti ettei Lunan ruoille kannata mennä.

Muutama viikko sitten se alkoi yhtäkkiä kiukutella Capolle kaikesta. Kirjoitin silloin muutamille Lunan elämää jo pidempään tunteneille näin:

 Nyt Luna on monta päivää rähissyt Capolle autossa ja sisällä ihan yhtäkkiä syyttä niin ettei Capo uskalla olla autossa sen vieressä (mikä on melko lailla pakko, koska mun auton takaosa on nyt jo sen verran viileä etten voi enää pitää koiria häkissä takana ja etuosassa on vierekkäin kaks penkkiä) eikä rentoutua kotona muualla kuin mun sylissä tai välittömässä läheisyydessä. Tänään kun sitä on väsyttänyt mutta Luna on ollut idiootti, se on kerran änkenyt väkisin mun tietokonepöydälle jotta se sais nukkua rauhassa ja sen jälkeen mun jalkoihin lattialle tietokonepöydän alle. Ja siis Luna rähisee sille välillä niin että Capo kiljuu, ja Capo ei kyllä helposti ota itseensä. Lisäksi mun täytyy ruokkia noi eri huoneissa jotta Capo uskaltaa syödä ja vartioida ettei Luna tuu sen lähelle mulkoilemaan sen syödessä ja Capo on suurimman osan lenkeistä vapaana koska Luna rähisee sille jos Capo vahingossakaan edes haistelee samaa paikkaa kuin Luna.

Luna ei ole myöskään tänä aikana leikkinyt Capon kanssa lainkaan, ja se suuttuu jos Capo haistelee sitä eikä lähde ensimmäisestä murahduksesta pois.

Mietin sitä että onko se jostain kipeä kun se ei halua leikkiä ja rähisee Capolle, mutta kun se rähisee semmosistakin asioista mitä ei oikein voi yhdistää kipuun. Enkä mä sitä paitsi löydä tosta koirasta mitään kohtaa mikä vois olla kipeä. Lisäksi se liikkuu ja käyttää kroppaansa muuten normaalisti. Ja vaikka se oiskin kipeä niin mitä mä voisin sille tehdä, koska todennäköisesti kipu olisi sellaista johon tarvitaan osteopaatin tai hierojan apua, eikä Luna anna vieraiden koskea itseensä.

Huoh. Masentaa tää voimattomuus, ja masentaa se että Capo joutuu kärsimään tästä. Ja toki myös se, että ei Lunakaan tästä nauti. Enkä mä ole lähellekään valmis luopumaan siitä vielä.
Oon tehnyt ton koiran eteen niin perkeleesti töitä ja nyt tuntuu että sillä ei oo ollu mitään väliä.

Aloin tietysti heti toimiin tilanteen muuttamiseksi. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota sen ruokavalioon, muutaman kuukauden näiden muuttopuuhien sun muiden takia Luna ei ole syönyt oluthiivaa (joka siis on b-vitamiinipitoista ja vaikuttaa pääkoppaan, tosin en tiedä kuinka paljon se siihen voi lopulta vaikuttaa) ja samoin Nutrolin meiltä loppui vähän ennen muuttoa enkä ole muistanut käydä ostamassa lisää. Niinpä aloin ensimmäiseksi lisätä ruokaan oluthiivaa ja kipaisin eläinkaupasta pullon Nutrolinia jota aloin myös lisätä koirien ruokaan. Toinen mihin kiinnitin heti huomiota oli se, että kun Luna on nyt lopettanut tavoitteellisemman treenaamisen ja käy enää jäljellä, meidän kahdenkeskinen aika on vähentynyt. Sisällä Luna ei juuri hae huomiota vaan yleensä makoilee itsekseen jossain, toisin kuin esimerkiksi Capo joka puuhastelee milloin mitäkin ja on kanssani koko ajan mukana kaikissa omissa puuhissani. Aloin käydä kerran päivässä Lunan kanssa ulkona pienen hetken kaksin, noin vartin-parikymmentä minuuttia, jolloin tehdään mitä milloinkin sattuu huvittamaan, yleensä jotain pieniä temppujuttuja, leikitään ja heitellään keppiä tai sitten käydään ihan vaan kävelyllä ja tehdään paljon iloisia luoksetuloharjoituksia. Tämä tekee Capollekin hyvää, sillä se ei ole koskaan oikein ollut kotona ihan yksin ilman toista koiraa seuranaan. Ja toki myös puutuin välittömästi tilanteisiin jotka näyttivät siltä että kohta Luna jyrähtää Capolle.

Ilmeisesti siis tämä kaikki on auttanut. Kaikki ärähteleminen on loppunut, autossa Luna on pari kertaa murahtanut Capolle mutta yhdellä kiellolle molemmat ovat rauhoittuneet olemaan omalla paikallaan. Murahteleminen autossa tosin on luultavasti johtunut siitä että kerran takkini taskusta tippui nameja koirien penkille ja käsijarrun lähistölle, ja Lunahan tosiaan on niistä nameista melko tarkkana. Namit tietysti siivosin tarkasti pois autosta.

Joka tapauksessa, kaikki alkaa näyttää nyt paremmalta. Itse asiassa tänään koin Lunan kanssa hetken jota en ole moneen vuoteen sen kanssa enää kokenut. Tietokonepöytäni on vasten sohvan selkänojaa, ja Luna nousi selkänojalle huitomaan minua tassullaan. Yleensä se kertoo minulle mitä haluaa kun nousen ylös – jos sillä on nälkä, se menee keittiöön, jos on päästävä ulos, se menee eteiseen. Olimme juuri käyneet ulkona joten luulin että se pinkaisee keittiöön ja olin valmistautunut olemaan reagoimatta koska koirat olivat kyllä pari tuntia sitten jo syöneetkin. Nyt Luna kuitenkin meni kyljelleen makaamaan ja tuijottamaan minua sohvalle kun nousin ylös. Kun menin sohvalle, se suorastaan hyökkäsi syliini möyrimään, ja siinä sitten maattiin kaikki kolme vierekkäin sohvalla minun rapsutellessa koiria, ja Luna nautti silminnähden.

Monena päivänä Capolla ja Lunalla on myös ollut kivat leikit ulkona kaksin, ovat leikkineet pitkään ja hartaasti.

Sanalla sanoen, ihana muutos!

2 vastausta artikkeliin ”Kiukusta iloon

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *