Avainsana-arkisto: koulutus

Kaikki on ryssittävissä

Julkaistu , kirjoittanut .


Nemi-koiralta ei olla kysytty saako sen kuvaa julkaista internetissä joten Silakka ystävällisesti sensuroi kuvaa.

Voi perkele mä sanon.
Voi perkele.

Viime syksynä Xenan nouto oli viittä vaille täydellinen. Ainoa mitä piti hioa oli se, että sen asento kapulaa tuodessa ja irti-käskyä odottaessa olisi suora. Sitäpä lähdettiin sitten pikkuisen treenailemaan, tammikuussa treenattiin jonkun verran ja nyt tässä ollaan muutaman viikon aikana treenattu taas joitakin kertoja. Käytännössä se meillä käy niin että heitän kapulan melko lähelle itseäni ja Xenan tulee siitä sitten hakeutua kapulan kanssa oikealle paikalla. Toki niin, että myös samalla pyrin ohjaamaan sen oikealle paikalle. Tähän ongelmaan vielä yhdistettynä se, että tuli viime syksynä yksissä treeneissä tehtyä kaksi (2) vauhtinoutoa, koirani ei enää tuo mulle käteen mitään. Koira, joka aiemmin toi mielellään kaiken, käskyllä tahi ilman, suoraan käteen. Ja piti siitä. Ei tuo enää muuten mitään.
Minä olen ryssinyt sen viittä vaille täydellisen noudon.

Oon ilmeisesti luonut liikaa painetta tuohon kohtaan kun pitäisi tulla kapulan (tai esineruudun esineen) kanssa mun eteen istumaan, ja niinpä Silakka on päättänyt että paljon on kivempaa tulla niiden kanssa lällättämään siihen lähelle muttei tuoda ihan mulle asti. Vaihtoehtoisesti hyppää esineen kanssa mua päin, tiputtaa esineen ja tulee suoraan sivulle tai tiputtaa esineen ja menee haistelemaan asiaa x noin metrin päähän. Ainiin ja sitten vielä se kapulan hillitön rouskutus niin että sälettä vaan lensi.

No, kun tajusin sunnuntaina esineruutua tehdessä mistä se kenkä oikeasti puristaa (niin että kyllä se sen esineruudun muistaa ja hyvin muistaakin, mutta kun vältteli tuomista), lopetettiin sitten ne typerät noutotreenit ihan sitten siihen ja pakitettiin oikein reilulla kädellä. Tällä viikolla ei olla siis tehty asian eteen yhtikäs mitään muuta kuin leikitty kahden pallon leikkiä jossa ei vaadita muuta kuin että pallo tuodaan käteen. Eli sitä samaa mistä aloitettiin kun pikkuämmä oli nykyistäkin pienempi, elikäs noin suunnilleen luovutusikäinen.
No eilen kyllä jo vaadin myös istumisen mun eteen, mutta en lähtenyt hinkkaamaan vaikka ois jonakin kertana pikkusen jäänyt vinoon tai aavistuksen kauas. Pääasia että saadaan se järetön paine pois siitä tuomisesta. Näyttää toimivan tämä taktiikka oikein hyvin, jospa jatketaan tällä linjalla ja tehdään tuomisesta taas kivaa (koska se on oikeasti Xenan mielestä yks parhaimpia asioita elämässä kun saa roudata mutsille asioita. Varastettuja tahi luvallisia, sama se kuhan saa viedä mutsille) ja sitten siirrytään takaperin ketjuttamalla kohti sitä meidän nyt jo menneisyyteen kadonnutta hyvää noutoa.

Tekstin kaksi ekaa kappaletta on kirjoitettu sunnuntai-iltana kun mulle oli vain hieman aiemmin valjennut mitä olen mennyt tekemään, ja kaksi viimeistä kappaletta tänään, kun ollaan jo vähän sitä palloa heitelty. Aavistuksenomainen sävyero ehkä näkyy, ehkä tää asia ei ookaan enää perkele vaan ehkä vaan pikkusen nolottaa?

No paskamutsina olemisen lisäksi olen kyllä vähän hyvittänytkin tekojani ja vienyt Silakan uimaan, perin onnellinen pieni moulinex kun ulkovesikausi on taas täällä!

Leikkiä ikä kaikki

Julkaistu , kirjoittanut .

Viime aikojen suosikkiaiheeni; lelut. On tullut mietittyä tätä paljon, selattua nettiä ja hipelöityä koiratarvikeliikkeissä erilaisia leluja. Syy on yksinkertainen; harrastetaan montaa lajia joiden sisälläkin on ehkä monenlaisia asioita joihin tarvitsee erilaisia leluja. Esimerkiksi ilmaisulelun on oltava selkeästi tietty lelu jota ei käytetä muualla. En halua että koira alkaa haukkua minua kun kyseinen lelu on kädessä jos ollaan tekemässä vaikka tottista tai agilitya. Niinpä ilmaisulelu on meillä tennispallo, sitä ei käytetä missään muualla eikä millään muulla lelulla harjoitella ilmaisua. Ilmaisulelun löytäminen tai ehkä enemmänkin keksiminen oli kaikkein vaikeinta.

Agilityssa käytössä on tällä hetkellä narupallot, ja sopivan narupallonkin löytäminen tuntui olevan työn ja tuskan takana. Lähinnä siksi, etten halunnut sellaista normaalia kovaa palloa johon koiran on vaikeampi purra kiinni (Xenalla kun ei oo kovin iso suukaan) mutta myöskään kuvassa näkyvän vihreän pallon kaltaiset pehmeät pallot eivät käyneet, koska se on meidän tottislelu. Jos pallo oli sellainen johon Xenan on vaikea purra kiinni, ei leikkiminen ollutkaan enää meidän yhteinen juttu vaan Xena mielummin pallon saatuaan rallitti se suussa ympäri kenttää itsekseen. Aika kauan sain etsiä jotta löysin edes hieman pehmeämmän narupallon joka ei kuitenkaan mene heti rikki. Kyseinen pallo oli muuten samanlainen kuin narupallot yleisimminkin, mutta sen pohjassa olikin reikä, joka tekee pallosta hieman joustavamman ja pehmeämmän.

Syy, miksei tottiksessa ja agilityssa voi olla samaa lelua on se, että Xenalle tottiksessa käytettävä lelu tarkoittaa hyvin selkeästi sitä että nyt tehdään tottista ja se välittömästi menee oikeanlaiseen moodiin. Kun on olemassa jo lelu joka virittää sen heti oikealle taajuudelle, on tottiksen aloittamiseen helppoa myös lisätä jokin virityssana joka pysyy kun lelua sitten häivytetäänkin vähän tekemisestä.

     

     

Patukkaa käytän aika paljon eri jutuissa koska siihen on kätevä antaa koiran vähän purkaa jolloin treenaaminen on vähän helpompaa. Patukka myös on Xenan ehdoton lemppari, enkä halunnut ns. jäädyttää sitä vain ilmaisun harjoitteluun. Agilityssa en voinut Xenan patukkaa kuitenkaan käyttää, koska se on hankala kaivaa treeniliivin taskusta, olin aina auttamatta myöhässä lelun kanssa ja niinpä palkkaussuunta suurimmaksi osaksi oli väärä koska koira ehti kääntyä viimeisen esteen jälkeen katsomaan minua jolloin usein palkkasin sen vaan nopeasti johonkin suuntaan, kun palkan pitäisi aina lentää jo eteenpäin kun koira suorittaa viimeistä estettä. Pallolla tämä onnistuu helpommin.

Patukoista suosin nykyään Berran kaksikahvaista täytettyä nahkapatukkaa tai sen kaltaisia muiden valmistajien tuotteita. Joskus pääsiäisen tienoilla kisoissa suuntasin Berran ständille ostamaan Capolle toista ilmaisupatukkaa ja samalla ajattelin ostaa Xenalle uuden patukan jos löytäisin sopivan. Sillä oli tuolloin ollut käytössä kuvassa näkyvä Julius K9 -patukka, mutta kuten näkyy niin siitä on syöty kahvanaru poikki eikä tuo patukka tuntunut sille muutenkaan sopivalta. Löysin ständiltä juuttipatukan jota Xena sai kokeilla ja totesin että me otetaan tämä. Myyjä yritti suositella tuota nahkapatukkaa mutta olin sitä mieltä että se on samantien tuhannen päreinä ja itsepintaisesti pysyin juuttipatukassa. Koska ostin tuon juuttipatukan ja lisäksi patukan Capolle, saatiin kuitenkin kaupan päälle se suositeltu nahkapatukka. Ja taas muut tiesivät minua paremmin, nykyään tuo nahkapatukka on sekä mun että Xenan ehdoton lemppari. Siitä on hyvä tarttua kiinni, repiä ja se mahtuu vielä hyvin treeniliivin takataskuunkin. Juuttipatukka sen sijaan on jo iät ja ajat sitten ollut entinen ja jouduttu heittämään pois.

Capolla palkkaus on helpompaa, patukkaa käytetään ilmaisupalkkana, narupalloa agilityssa ja tottiksessa tehdään toistaiseksi nameilla koska se menee helposti ylivireiseksi lelupalkasta ja alkaa sählätä. Kuvassa näkyvät narulelut olen todennut olevan ihan yhtä tyhjän kanssa meillä, sekä pienemmät että tuon isomman sinimustan. Punaiset muovikapulat taas on meillä uimaleluina ja jostain voitettua vinkulelua en muista koskaan käyttäneeni.

Tällaisia leluja meillä, mites teillä?

Kun ei liekki oo hiipumas

Julkaistu , kirjoittanut .

Kuinka paljon treeniä on liikaa? Kuinka saada aika riittämään kaikelle treenille? Mistä saada itseasiassa aika riittämään kaikelle mitä koirien kanssa haluaa tehdä? Miten keksiä mitä treenata seuraavaksi? Hinkkaanko liikaa? Kyllästyyköhän se nyt? Treenaankohan liian vähän?

Siinä joitakin ajatuksiani viime viikoilta. Olen miettinyt hurjan paljon sitä, miten rytmitän junnuosaston treenit. Lunahan osallistuu enää alku- ja loppuverkkoihin ja käy joskus höntsäämässä jos molemmat junnut huilii. Suurimmaksi osaksi nämä vaikeudet johtuvat siitä, että Capon kanssa saa olla aika tarkkana siitä kuinka usein treenaa, sekä pidemmällä että lyhyemmillä ajanjaksoilla (kuinka monta kertaa viikossa, päivässä, kuukaudessa, yhden treenin aikana jne.), ja koska olen Capon kanssa pari vuotta säätänyt meille sopivaa treenitahtia, nyt minulle tulee helposti Xenan kanssa pelko siitä että treenaan sitä liikaa vaikka se on aivan erilainen koira. Capon kanssa käyn tällä hetkellä treenaamassa maksimissaan kahdesti viikossa ja päälle tehdään muutamana päivänä viikossa jotain pikkujuttuja himassa muutama minuutti päivässä, mutta Xenan kanssa tulee välillä treenattua joka päivä useamman kerran. Mutta huomaanko mä Xenasta että liikaa on treenattu vasta sitten kun olen jo saanut aikaan jotain damagea? Mulla ei koskaan aiemmin ole ollut minkään koiran kanssa näin kova treenitahti eikä sen puoleen lähellekään tällaiset tavoitteetkaan.

Tosiaankin nyt olin juhannuksen aikaan huimat viisi perättäistä päivää vapaalla, jotka on kulutettu ahkerasti treenien merkeissä. Perjantaina heti aamusta hakutreeneihin, sitten esineruutua, sitten uimaan ja kotiin väsäämään keppejä pihalle, joita vielä treenattiin illalla. Lauantaina oltiin koko päivä mökillä ja siihen päivään sisältyi myös treeniä uimisen, hillittömän rundaamisen ja muun lisäksi. Sunnuntaina suunnattiin Tamperetta kohti Monni-veljen luokse, retkellä viihdyttiin aamusta lähestulkoon puoleen yöhön, treenattiin agilitya, kahteen eri kertaan tottista ja tavattiin paljon uusia ihmisiä. Maanantaina kävin taas treenaamassa molempien junnujen kanssa sekä tottista että aksaa, ja tänään iski treenikentällä pelko persiiseen että onko nyt treenattu liikaa.

Toinen asia mitä olen miettinyt nimenomaan Xenan kanssa, on se, milloin ottaa uusia asioita mukaan treeniin. Se edistyy tietyllä tavalla melko nopeasti, ja siksi pelkään taas että etenen liian nopeasti jolloin hajotan siltä pakan. Lisäksi meillä on aika monta lajia joita treenataan, joten uusia asioita tulee väkisinkin paljon. Oikeastaan nyt kun tässä mietiskelen niin ainoa laji jossa mietin sitä uusien asioiden mukaan ottamista on tottis. Enkä tiedä edes miksi nyt kun mietin tarkemmin. Ehkä treenaamista voisi helpottaa jos miettisi joskus etukäteen että mitä tekee ja miksi? Ja ehkä myös mitä tekee jos plan a ei skulaa. Jännittävä ajatus! MUTTA sitä kuitenkin voin nyt pohtia kun tuokin asia tuossa selvisi, kuinka paljon toistoja on liikaa ja tuleeko samaa asiaa hinkattua liikaa? Käyn agilityn ryhmätreeneissä Xenan kanssa kerran viikkoon, raunio- ja hakutreeneissä useimmiten kerran viikkoon per laji. Tottista teen oikeastaan pelkästään itsekseni (päivittäin) ja näin ollen ulkopuolista näkökulmaa ei oikein ole. Esimerkiksi nyt ollaan tehty seuraamista painottuen eri asioihin (tällä viikolla ollaan otettu mukaan käännökset) joka päivä yli viikon, ja mielestäni Xenan seuraaminen on nyt parantunut huimasti ja itse olen siihen tyytyväinen, mutta olen huomannut että tänäänkin mietin sitä, ollaanko nyt tehty liikaa? Hajoaako pakka huomenna? Näyttääkö koira kyllästyneeltä? Miten mä näen Xenasta jos treenaan sitä liikaa? Caposta tiedän tasan tarkkaan millon tehdään mitäkin ja kuinka paljon. Mutta entä Xena? Joo, huomenna me ei treenata tottista. Treenataan aksaa. Torstaina treenataan rauniohommia, eikä silloinkaan oteta tottista, joten toki myös kuuntelen tätä omaa sisäistä ääntäni ja nyt pidetään siitä tottiksesta pien paussi. Ilmaisuja treenataan päivittäin mutta se menee kyllä enemmän vain leikin puolelle, joten sitä ei tähän lasketa.

Huhhu, onpa vaikiaa! Kaikkein vaikeinta on kuitenkin se, miten saada aika riittämään kaikelle mitä haluaisi tehdä. Työt vievät päivästä normaalisti 8h, työmatkat kesäaikaan 2h päivässä. Rauniotreenipäivinä ei ehdi muuta kuin käydä pikkulenkin ennen töitä, samoin hakutreenipäivinä jos sattuu olemaan silloinkin duunia. Aksatreenipäivinä ehtii käydä treenien lisäksi yleensä kunnon lenkin jos menee sitten suoraan nukkumaan. Muina päivinä ehtii yleensä kunnon lenkin, vähän tottista, ilmaisuja ja lisäksi ehtii mahdollisesti olla kotona nukkumatta noin 45min. Vapaapäivinä käydään useimmiten lenkkeilemässä jossain muissa maisemissa kuin omissa. Ja vissiin pitää välillä tehdä muitakin kuin koirahommia, kuten tehdä ruokaa, siivota tai käydä kaupassa. Jos ehtii. Niin että mitäs nyt kun minä vepeäkin haluaisin harrastaa, ja Capon kanssa pitäisi jäljelle ehtiä? Suojelu kiinnostaa myös kovin, ja ollaan vähän käyty Xenan kanssa niitä purujakin ottamassa, mutta siihen en saa aikaani riittämään, en millään ikinä.

Että lottovoittoa tässä nyt kovasti odotellaan, jos ei tarvis käydä töissä vaan voisi keskittyä olennaiseen.

Tähtäin eteen ja yläviistoon

Julkaistu , kirjoittanut .

Huhhuh. Viime aikoina on ollut hulluna tapahtumaa, ja kun blogikirjoittelun jatkaminenkin on mietityttänyt niin nyt ollaan kyllä pahasti jäljessä kaikesta. En vieläkään tiedä mitä blogin suhteen teen, mutta ehkä kirjoittelen hissuksiin ja katellaan sitten pidänkö taukoa koko touhusta vai kuinpäin.
No, aloitetaan tuolta toukokuun alkupuolelta! Käytiin Xenan kanssa Liljegrenin Hannun tottiskoulutuksessa, ja sieltäpä saatiinkin hirmu hyvät opit matkaan jatkoa ajatellen. Tuon tottispäivän suurin anti oli kuitenkin se, että mulla on jotenkin ollut koko ajan treenaamisen kanssa päällä sellanen että ”no tää on vielä pentu” -asenne, ja tietysti mulle on monet sitä sanoneetkin että se on nuori koira, älä hätäile. Mikä on tietyllä tapaa ihan totta, mutta nyt ne silmät aukes sen kanssa et kyllä siltä kuitenkin voi oikeasti jo vaatia asioita ja alkaa tehdä uusiakin juttuja… Ja, no, ollaan edistytty. Seuraaminen on edennyt huimaa tahtia (siis ihan oikeasti todella nopeasti), ja tänään aloiteltiin vähän jäävien opetteluakin kun kävin ennen Capon aksatreenejä tottistelemassa. Kokonaisuudessaan sain ihan hirvittävän määrän hyviä uusia vinkkejä, ja ollaan menossa Hannun luona käymään uudelleen heti kun taas päästään. Tottispäivästä lisää kuvia täällä.

 

Samaten ihan muutamassa viikossa Xena on saanut jostain malttia ja ollaan edistytty todella huimaa vauhtia paikallaan istumisessa ja seisomisessa, saan liikkua jo melko pitkiäkin matkoja koirasta poispäin ja se jaksaa silti kauniisti odottaa. Viimeisen pari viikkoa oon ollut ihan todella usein ällistynyt siitä mikä kaikki onnistuu niin hyvin, vaikka aiemmin ei ole onnistunut niin ollenkaan. Siis todella muutama viikko sitten Xena malttoi istua paikallaan niin kauan että otin yhden askeleen taakse ja yhden takaisin eteen. Maassa se ei malttanut odottaa ollenkaan, vaan pongasi sieltä ylös melkein jo silloin jos suoristin itseni. Ja sitten yhtäkkiä ollaan siinä tilanteessa että koira vaan odottaa treeneissä kivasti ja nätisti. o.O

Katsokaa nyt vaikka tätä! Kuten videosta huomaa, ensimmäisellä pätkällä Xenaa pidettiin lähdössä kaulapannasta kiinni koska se ei ole koskaan jaksanut odottaa siinä ja ollaan harjoiteltu sitä erikseen. Sitten kun toinen koirakko suoritti niin mä harjoittelin tuota odottamista ja totesin että koira pysyy niin hyvin, ja videon lopussa se sitten näkyykin että kauniisti istuu ja odottaa. Ja kyllä, palkka on abt koko ajan myöhässä ja palkkaussuuntakin on ihan viturallaan – siinäpä asia jota näemmä mun on harjoiteltava kun on nopeampi koira yhtäkkiä. Ja patukka on niin liian vaikea kaivaa, joten täytynee vaihtaa aksalelu narupalloon vaikka niitä varmaan sit tuhotaankin viis per treeni.

 

No sitten me ollaan käyty mätsärissä. Pääasiallinen tarkoitus tässä oli se, että halusin viedä Xenan vieraan ihmisen kopeloitavaksi, kun kaikki treenikaveritkin alkaa olla sille niin tuttuja ettei treeneissä kopelointi oikein aja tarkoitusta. Kaikenlaista tämmöstä pientä nuoren koiran kanssa häsäämistä. Se reissu menikin sitten ihan yli odotusten, ajattelin että me käydään siellä kehässä vähän pomppimassa ja riekkumassa ja turhaumahaukkumassa mutta mitä vielä. Mulikka se kauniisti ravaili ja seisoi kehässä vaikka ikänä ei olla semmosta harjoiteltu. Tuloksena PUN4, eli ihan hillittömän paljon parempi kuin mitä odotin. Mä ajattelin että jos kopeloinnit menee hyvin niin lähdetään kotio eikä edes jäädä mihinkään sijoitusskaboihin, kun ei sillä nyt oo niin merkitystä. Mutta jäätiin nyt sit kuitenkin (vaikka kopeloinnitkin meni oikein hyvin) ja näin kävi! Kuvat aukeaa isommiksi klikkaamalla.

      
Capo on hionut tokohommia vähän kerrallaan, en oikein vielä tiedä millä aikataululla taas mennään kokeeseen mutta vähän olen kelaillut sellaista että hiljaksiin treenailisin sen kanssa liikkeitä kuntoon stressaamatta mistään, ihan vaan siksi että Capon kanssa on hauska tehdä. Aksassa ollaan siinä pisteessä että kisoihin pitäis ilmottautua, kun mäkin oon saanut vähän jotain ryhtiä tohon ohjaamiseen. Eilen treeneissä Kapteeni oli melko vaisu, joten ens viikolla täytyy varmaan laittaa ilmoa menemään jos silloin on taas treeneissä normaali.

Mutta lauantaina Capo kävi Hamina KV:ssa hakemassa erinomaisen ja sunnuntaina käytiin Tuomarinkylässä hakemassa EH koska oli kuulemma liian lyhyessä karvassa. On se silti niin rakas muru, ja oli ihanaa saada se kotiin kokonaisen kahden päivän erossaolon jälkeen. Ja on noi koirat kyllä niin hitsautuneet yhteen, Kun Capo tuli kotiin niin tytöt muikeana parveili sen ympärillä ja pussaili varmaan vartin verran.

 

Pikakelaus vuodesta 2012 ja tavoitteita ensi vuodelle.

Julkaistu , kirjoittanut .

Tällainen postaus mun käskettiin kirjoittaa joten kirjoitan.

Meidän kulunut vuosi noin saavutusten osalta oli aika hissua. Ensin muutto ja remontti vei alkuvuodesta monta kuukautta jolloin emme päässeet treenaamaan saati kisaamaan. Sitten ehdimme kaksi kuukautta treenailla ja vähän kisatakin, kun kesäloman jälkeen Capon jalka vaurioitui ja sitten ollaankin oltu enemmän tai vähemmän sairaslomalla ihan tähän vuoden loppuun asti. Agistartteja tuli käytyä ihan minimaalinen määrä, ja tosiaan treenatakin ehdimme tälle vuodelle sen pari kuukautta. Onneksi raunioilla ollaan kuitenkin saatu käydä melko normaalisti sitä neljän viikon täyslepoa lukuunottamatta. Lunahan eläköityi vuodenvaihteessa tavoitteellisesta harrastamisesta kun sen kyynärnivelet alkoivat oireilla.

Mutta ollaan me jotain saatu aikaan! Mm.

– Capon luonnetestaus, tulos 182p. +++ 
Tämä oli mulle yksi hienoimpia asioita tältä vuodelta. Olin niin tyytyväinen Capon toimintaan luonnetestissa, ettei voisi tyytyväisempi ollakaan. Eihän se testi kaikkea kerro, mutta aika osuvasti kuitenkin.

Capon viettitestaus
Vaikka tämä testi ei ole virallinen, olin silti hurjan tyytyväinen moken lausuntoihin Caposta. Capo ilmensi testissä täydellisesti omaa itseään, ja  oltiin kaikki hurjan ylpeitä meidän pikkupojasta.

EE & FI MVA.

Haukkuilmaisu kuntoon raunioille.
Tässä alku oli tosi hankala, ja mä meinasin jo luovuttaakin kertaalleen. Koska ollaan Capon kanssa aiemmin sovittu että haukkuminen on epäkohteliasta, oli tosi vaikea saada se hoksaamaan että nyt sitten pitäiskin haukkua. Meni ihan törkeän kauan ennenkuin sain Caposta ensimmäisen haukun ulos, ja kun sitä olin ensin vahvistanut,  seuraavaksi meni melko kauan että sain sen tajuamaan ettei pelkkä yksi haukahdus enää riitäkään. Aloitin opettamisen huhtikuun viimeisinä päivinä ja syyskuussa Capo haukkui kolme haukkua putkeen (…). No, siinä kohti oli sitten jo ikäänkuin lukko auki, ja kun sain muitakin haukuttamaan Capoa (Capo haukkuu paremmin muille kuin minulle) niin edistyminen olikin jo melko nopeaa. Ensin Capo haukkui eräässä treenissä suorilta kymmenen putkeen, ja seuraavalla kerralla jo 15 putkeen. Edistyminen oli siis hyvin nopeaa sen jälkeen kun saatiin korkki auki! Ilmaisuharjoituksia jatketaan edelleen koska se ei vieläkään ole sellainen kuin haluan, mutta tämän vuoden tavoite eli 30 haukkua jouluun mennessä on saavutettu.

– Seuraaminen kuntoon
Tästä olen kirjoittanut aiemmin jo niin paljon ettei jäädä siihen jumiin sen enempää. Tämä syksy ollaan joka tapauksessa keskitytty enimmäkseen mielentilatreeniin tottista tehdessä ja viime valmennuksessa viikko sitten Capon seuraaminen oli ihan kuin toiselta planeetalta. Niinpä siis voin todeta myös tämän tavoitteen saavutetuksi.

– Kettikset kuntoon
Ketteryysesteet otin viime kesän projektiksi saada opeteltua jotta niitä ei enää ensi kesänä tarvitsisi kauheasti hinkata ennen kokeeseen menoa. Tämä tavoite on saavutettu, Capo osaa esteet lukuunottamatta pituusestettä joka on sille niin älyttömän pitkä että olen oikeastaan ajatellut antaa sen olla ja otetaan siitä sitten virhepisteitä melummin kuin että alan ottaa stressiä ja rikkoa koiraa sen esteen kanssa. Pöytiä ei olla vielä ehditty kauheasti harjoitella (niitäkin olisi tarkoitus talven aikana katsella kuntoon kun hallilta pöytiä kuitenkin löytyy, muita kettisesteitä kun ei ole muualla kuin ulkotiloissa eli lumen alla) mutta kaikki muut esteet ovatkin kondiksessa meidän osalta.

Muuta me ei ollakaan varmaan tehty. Lumpparilla on ollut koko vuoden mukavaa ja Xena on syönyt paljon tavaroita rikki.

Mutta sitten ne tavoitteet vuodelle 2013.

Capo

– BH
– Raunio a-koe
– Agilityssa nousu kakkosiin

Luna

– Elää onnellinen ja terve vuosi

Xena

– Syödä vähemmän tavaroita
– Aloittaa agilityssa ratatreenit (tämä ehkä koskien enemmän aikaa yksivuotissynttäreiden jälkeen)
– Tehdä pikkuhiljaa valmiiksi tottista BH-koetta varten
– Yhdistää haukkuilmaisu hakumetsään
– Katsella kesällä vähän puruhommia

 

Kerron myös että perheemme julkimot Luna ja Capo, ovat taas häslänneet siellä ja täällä. Uusimmassa Koirapostissa on Pompan mainos varustettuna niiden kuvalla, ja kävimme ko. lehden eilen kotiuttamassa samalla kun käytiin Xenan kanssa jouluostoksilla.