Avainsana-arkisto: rauniot

Kaiken päivää kaikkes annat ja enemmän

Julkaistu , kirjoittanut .

Anteeksi, mulla on varmaan jäänyt levy päälle. Mut voi hitsi että mulla on hieno koira! Xena on treenannut raunioita nyt noin kolme kuukautta kun Capo on ollut polvijuttujen takia sivussa, ja mä en kestä. Ei olla ihan hirveästi vielä otettu sen kanssa häiriötreenejä kun on vähän päässyt unohtumaan… Meidän ryhmässä treenaavista kun kuitenkin suurin osa on Capon kanssa samaan aikaan aloittaneita, ja silloin alkuun tehtiin paljon häiriötreeniä. Nyt on vähän jotenkin ryhmämme muutaman juniorin kanssa päässyt unohtumaan, kaikille on ammuttu kyllä useinkin mutta muutoin on häiriöt jääneet taka-alalle.

Eilen otettiin teemaksi häiriöt, ja niinpä meillä oli radalla sireeni, kuuluttaja, kaksi savuttavaa tulipistettä, ampumista ja lisäksi häiriöhenkilöitä kaivelemassa, paukuttamassa ja tekemässä mitä ikinä siellä nyt voi häiriönä tehdä. Lisävaikeutena Xenalla oli vielä se, että sen kanssa otettiin raunioilla ilmaisua vasta toista kertaa, aiemmin ollaan treenattu ilmaisuja erillään. Mut täytyy sanoa että ei käynyt mielen vieressäkään et oisko tämä kaikki Xenalle liikaa, vaikka oonkin yleensä sitä mieltä ettei kaikkea kande tuupata koiran kestettäväksi kerralla. Ja jatkossa tehdäänkin vähän vähemmillä häiriöillä kerrallaan. Mut hitto! Lyhyestä urastaan ja kaikesta vaikeustasosta riippumatta Xena teki todella hyvää työtä. Se selkeästi hieman hämääntyi savuista ja siitä että ympäriinsä oli paljon ihmisiä joita ei kuitenkaan kuulunut ilmaista, ja tarvitsi siksi mun tukea paljon normaalia enemmän. Ei tarvinnut kuitenkaan ohjata sitä tai mitään, vaan se selviytyi hienosti kaikista haasteista itse. Ylpeä olen myös siitä että vaikka tuo on aika herkkä paukuttamaan päätään, se hienosti malttoi tarkentaa todella hyvin maalimiehen (etenkin kun se näytti vähän siltä et voitko mutsi jeesaa, en oo varma mitä nyt) ennenkuin lähti tulemaan se kunnon ilmaisuhaukku.  Minä oon niin hulluna tuohon koiraan.

Illemmalla onkin sitten Capon syksyn ensimmäinen varsinainen treenipäivä jälkihommien lisäksi, kun käydään kattomassa et milläs mallilla sen tokot on ja otetaan mahdollisesti pieni pätkä aksaakin, kun sen jalat nyt on olleet oireettomat.

 

Aktiivilomailua

Julkaistu , kirjoittanut .

Huhhuijakkaa. Viimeiset kaksi viikkoa olen lomaillut (tai no tarkemmin ottaen lomapäiviä oli kahdeksan ja vinguin siihen kolme palkatonta vapaata perään jotta sain kaksi viikkoa täyteen) mutta lepoa siihen ei ole juuri kuulunut, tosin ihan älyttömän kivaa on ollut. Pari päivää on mennyt koulussa mm. koirien anatomiaa, fysiikkaa ja sen sellaista opiskellessa, ja tuntikaudet harjoitustöitä tehdessä. Mutta mikäpä siinä on tehdessä kun se on kivaa!
Tähän alkuun myös sellainen varoitus että seuraava teksti tulee olemaan pitkä kuin nälkävuosi. Ei kannata edes aloittaa lukemista jos tuntuu että ei millään jaksa, mä laitan tähän kuvia niin kärsimättömimmät voi katsoa vaan ne!

Me ollaan treenattu. Ja treenattu. Ja treenattu. Ja… Älkää pelästykö, on koirat saaneet levätäkin, koulupäivinä ei reenattu. Tai Capo oli yhtenä päivänä mukana koulussa, mutta eipä siellä mitään kummempia tehty, vähän herra oli näytekoirana. Lisäksi oon parina päivänä työllistänyt itseni pihahommilla ja kaappien siivoamisella jotten vahingossa lähde treenaamaan.

Ensin parhaimmat uutiset. Kapteeni oli tosiaan yhtenä päivänä mukana koululla, ja vähän koeluontoisesti tein sille polviin laserhoidot, nehän on tuntuneet vähän kireiltä sillä sen ristisidevaurion jälkeen, eikä mainittavaa hyötyä ole ollut osteopaateista, lääkäreistä tai hierojista. Jos se on sylissä, pitää se polvet koukussa koko ajan. Luulen että polvet ovat olleet myös syy siihen, miksi se on ajoittain ollut haluton hyppäämään. Mitään vikaahan niistä polvista ei löydy, ne on vaan jääneet jäkittämään vaurion jälkeen, toinen polvi vaurion takia ja toinen siksi että se kuormittui niin paljon toisen jalan ollessa kipeä. Ainakin heti laserhoidon jälkeen sylissä ollessa Capo piti vasemman polven täysin rentona ja oikeankin huomattavasti rennompana. Kun päästin sen ulos pissalle, ei se olisi malttanut millään kulkea nätisti vaan ois pitänyt saada juosta täysiä ympyrää ja pomppia. Mikä ei välttämättä kerro muusta kuin koiran luonteenlaadusta, mutta mä pyhästi toivon että päästäisiin nyt eteenpäin tän asian kanssa ja päästäisiin Capon kanssa jatkamaan agikisojen merkeissä kun mun ei tarttis miettiä että onko se nyt kipee vai mikä on.

Xenan kanssa aloitin kettistreenit kun tuli tuossa mieleen viime viikolla että tosiaan talvikaudella ei paljon reenata muuta kuin korkeintaan pöytiä ja merkkiä. Pöydät jätin nytkin vielä talvitreenattavaksi ja pituutta en myöskään hyppyyttänyt, mutta muut esteet tuli käytyä läpi. Ennen kuin ehdittiin edes aloittaa niin siellä se neiti X sitten kökötti tikapuiden ylösmenolla että ”kato kun mä osaan nää kontaktihommat!”. Kauhean iloisena istui ja ylpeänä. Noh, onneksi tikapuilla ei alastullessa ole tuota ramppia joten ei tarvitse miettiä niin kovin ristiriitaisuuksia. Keinullakin koiran tulee pysähtyä käskystä ja jatkaa liikettä ohjaajan neuvomana joten tuskin me siihenkään joudutaan paneutumaan kontaktisöhellyksen vuoksi. Kaikki muut olikin sit ihan helppoa kauraa nohevalle pikku taistelijalle, tiistaina otin uudelleen kaikki esteet ja totesin että katellaan niitä sit taas ens keväänä, kun nyt menee hyvin ja ollaan katottu ne läpi niin mitä turhaan viilaamaan, saan sen vaan tekemään virheitä jos jotain. Eikä noilla kettiksillä ole muutenkaan mikään kiire vielä.

Sitten me ollaan tehty tottista. Oon ottanut nyt seuraamisiin mukaan tiukempia käännöksiä, ja ämmällähän meinaa välillä palaa vallan käpy kun se kiihtyy niin kovin. TOSIN usein oon huomannut että kun sillä alkaa se käpy palaa niin silloin on myös treenattu vähän liian pitkään kerralla. Laittaa koiran hetkeksi autoon huilaamaan ja koittaa sit uusiks, niin on taas ihan eri meininki. Ja tässä nyt puhutaan esimerkiksi siitä että vääntää ensin vartin kettiksiä ja siihen perään vartin tottista ilman taukoa ja alkaa viimeiseksi harjoitella tiukkoja käännöksiä ekaa kertaa. Ei oo voittajan valinta se. Eikä hyvän koirankouluttajan… Mut mistäs sitä oppis jos ei ois niin pirun tyhmä että tekee virheitä! Note to self: Ohjaaja vois muistaa kävellä reippaammin seuruuttaessa.

Tehotreenissä on nyt jäävien erottelut ”erikseen” eli ei seuraamisen yhteydessä, koska oon ollut taas hirmu fiksu ja huomaamattani ottanut eniten liikkeestä maahanmenoa ja niinpä toi tarjoaa hirveen herkästi sitä ensin. Nyt tulee istumisetkin jo ihan hyvin vaikka ottaisin niitä sekaisin maahanmenojen kanssa, mutta liikkeestä seisominen se on kuulkaa vaikea. Mikä johtuu siitä, etten ole opettanut Xenalle semmosta asiaa kuin paikallaan seisominen. Muiden koirien kanssa ”seis” on tullut opetetuksi pentuaikana siinä arjen ohessa, mutta Xenalla se ensinnäkin on ”odota” ja toisekseen se ei toimi treenikentällä niinkuin lenkillä, joten mun on opetettava sille joku sana erikseen treenaamiseen. Mitä pidemmälle kirjoittelen tätä niin sitä tyhmemmäksi itseni tunnen. : D

Kaikkein kovimmassa tehotreenissä on paikallaanmakuu. Xena ei välitä häiriöistä juuri ollenkaan (no okei, jos sen vierestä treenikentällä menis hevonen niin vois välittää, mut en ole viitsinyt testata), viimeksikin treenattiin niin että kentällä oli Xenan tehdessä paikkamakuuta kaksi muuta koiraa jotka tekivät vauhdikkaita luoksetuloja, leikkivät palloilla ja sen sellaista. Ainoa mikä Xenaa kiinnostaa on se, et SAISINKO MÄ  ÄITI TULLA SINNE!?

Vepeä käytiin tekemässä vieraassa rannassa kun käytiin eilen vierailemassa Action Dogsien vepetreeneissä. Nyt onnistui taas vienti ihan tosi hyvin, joten sen lisäksi tehtiin sitten se Xenan mielestä ah-niin-ihana veneen haku. Ää. Mä olin jo vähän päättänyt että vien tuon SOVEen vasta joskus ensi kesänä mutta nyt kokeneempi treenikaverikin oli sitä mieltä että onhan tuo valmis jo. Täytyy ehkä miettiä, ei me mitään menetetä vaikkei kiirehdittäisikään nyt sinne SOVEen. Kisakausi alkaa olla loppusuoralla ja etenkin SOVEpaikat täyttyy nopsaan.

Seuraavissa kuvissa vienti omassa rannassa tehtynä.

     
Sitten aksaa. Capon kanssa oon pyrkinyt tässä viimeisen kuukauden aikana vahvistamaan itsenäisiä keppejä. Että se ei niin herkästi vetäis niitä läskiksi jos kuu on väärässä asennossa tai minä en juuri silloin juokse kuin ballerina kun hän sattuu minua sivusilmällään vilkaisemaan. Tai jos mulle sattuu tulee hikka kesken keppien.  Ollaan päästy jo aika hyvään malliin, mutta joku siinä vaan tökkii. Hyvä sisäänmeno mistä vaan lähetettäessä, sit se pujottelee kaksi keppiä, pysähtyy ja kääntyy kattomaan että APUA. Ja sit kun sanon että mene mene ny niin sit se menee ne ja tahti kiihtyy niin et kaks vikaa keppiä taas pujottelee täysiä. Niin mitä ihmettä? Se osaa aivan hyvin, mut jostain syystä se menee just noiden kriittisten muutamien keppien kohdalla epävarmaksi. Kun alettiin reenaa tätä niin hyvä ettei se näyttänyt parin kepin jälkeen siltä kuin sitä uhattais piestä kun en kävellyt/juossut vieressä sen suorittaessa keppejä. Ja ei, sitä ei todellakaan ole koskaan piesty. Tänään päästiin siihen pisteeseen että saan jo jäädä ensimmäisen kepin kohdalle vaikka seisomaan, mutta se näyttää siltä kuin pyytäisi luvan että saako hän nyt suorittaa nuo keskimmäiset välit. Kääntyy kattomaan ja kun sanon että ”mene, mene” niin hirveällä draivilla loppuun. Jatkamme siis harjoituksia. Ja pidämme hyvän mielen. Xenasta ei muuta raportoitavaa kuin a) se vois hakea kyllä niitä hyppyjä paremmin b) olis suotavaa että kun harjoitellaan päällejuoksua niin sitä ei tehtäis niin et koira juoksee mun päälle ja sitten kierimme kaikki pitkin poikin kenttää c) niin tosiaan meillä alkoi Xenan kanssa toissapäivänä taas ohjatut treenit. Johan oli.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, tänään yhdistin viimeinkin Xenalle ensimmäistä kertaa haukkuilmaisun raunioille. Ämmyli paukutti siellä menemään vaikka kuin, Capon tavoin sekin haukkuu paremmin muita kuin minua. Aijoo muuten! Xempparille tänään myös ammuttiin raunioilla ensi kertaa sen ollessa hommissa. Ei häntä haitannut. Eikä haitannut viime viikolla tottistreeneissäkään. Siistii!

Että semmosta! Lumppari se vaan on yhtä iloinen kuin aiemminkin, ja erityisesti Nuppu on tykännyt semmoisista reissuista kun mennään mustikkaan ja samoillaan rauhalliseen tahtiin metsässä just niin kauan kuin halutaan. Hän on sellainen iloisa rentoilukoira. Meillä on muutenkin arki tän komppanian kanssa niin mukavaa, kaikki tulee hyvin toimeen keskenään eikä pihan vahtimista lukuunottamatta juuri oo tarvinnut keskustellakaan siitä miten missäkin tilanteessa käyttäydytään. Kullanmurut <3

 

Pikakelaus vuodesta 2012 ja tavoitteita ensi vuodelle.

Julkaistu , kirjoittanut .

Tällainen postaus mun käskettiin kirjoittaa joten kirjoitan.

Meidän kulunut vuosi noin saavutusten osalta oli aika hissua. Ensin muutto ja remontti vei alkuvuodesta monta kuukautta jolloin emme päässeet treenaamaan saati kisaamaan. Sitten ehdimme kaksi kuukautta treenailla ja vähän kisatakin, kun kesäloman jälkeen Capon jalka vaurioitui ja sitten ollaankin oltu enemmän tai vähemmän sairaslomalla ihan tähän vuoden loppuun asti. Agistartteja tuli käytyä ihan minimaalinen määrä, ja tosiaan treenatakin ehdimme tälle vuodelle sen pari kuukautta. Onneksi raunioilla ollaan kuitenkin saatu käydä melko normaalisti sitä neljän viikon täyslepoa lukuunottamatta. Lunahan eläköityi vuodenvaihteessa tavoitteellisesta harrastamisesta kun sen kyynärnivelet alkoivat oireilla.

Mutta ollaan me jotain saatu aikaan! Mm.

– Capon luonnetestaus, tulos 182p. +++ 
Tämä oli mulle yksi hienoimpia asioita tältä vuodelta. Olin niin tyytyväinen Capon toimintaan luonnetestissa, ettei voisi tyytyväisempi ollakaan. Eihän se testi kaikkea kerro, mutta aika osuvasti kuitenkin.

Capon viettitestaus
Vaikka tämä testi ei ole virallinen, olin silti hurjan tyytyväinen moken lausuntoihin Caposta. Capo ilmensi testissä täydellisesti omaa itseään, ja  oltiin kaikki hurjan ylpeitä meidän pikkupojasta.

EE & FI MVA.

Haukkuilmaisu kuntoon raunioille.
Tässä alku oli tosi hankala, ja mä meinasin jo luovuttaakin kertaalleen. Koska ollaan Capon kanssa aiemmin sovittu että haukkuminen on epäkohteliasta, oli tosi vaikea saada se hoksaamaan että nyt sitten pitäiskin haukkua. Meni ihan törkeän kauan ennenkuin sain Caposta ensimmäisen haukun ulos, ja kun sitä olin ensin vahvistanut,  seuraavaksi meni melko kauan että sain sen tajuamaan ettei pelkkä yksi haukahdus enää riitäkään. Aloitin opettamisen huhtikuun viimeisinä päivinä ja syyskuussa Capo haukkui kolme haukkua putkeen (…). No, siinä kohti oli sitten jo ikäänkuin lukko auki, ja kun sain muitakin haukuttamaan Capoa (Capo haukkuu paremmin muille kuin minulle) niin edistyminen olikin jo melko nopeaa. Ensin Capo haukkui eräässä treenissä suorilta kymmenen putkeen, ja seuraavalla kerralla jo 15 putkeen. Edistyminen oli siis hyvin nopeaa sen jälkeen kun saatiin korkki auki! Ilmaisuharjoituksia jatketaan edelleen koska se ei vieläkään ole sellainen kuin haluan, mutta tämän vuoden tavoite eli 30 haukkua jouluun mennessä on saavutettu.

– Seuraaminen kuntoon
Tästä olen kirjoittanut aiemmin jo niin paljon ettei jäädä siihen jumiin sen enempää. Tämä syksy ollaan joka tapauksessa keskitytty enimmäkseen mielentilatreeniin tottista tehdessä ja viime valmennuksessa viikko sitten Capon seuraaminen oli ihan kuin toiselta planeetalta. Niinpä siis voin todeta myös tämän tavoitteen saavutetuksi.

– Kettikset kuntoon
Ketteryysesteet otin viime kesän projektiksi saada opeteltua jotta niitä ei enää ensi kesänä tarvitsisi kauheasti hinkata ennen kokeeseen menoa. Tämä tavoite on saavutettu, Capo osaa esteet lukuunottamatta pituusestettä joka on sille niin älyttömän pitkä että olen oikeastaan ajatellut antaa sen olla ja otetaan siitä sitten virhepisteitä melummin kuin että alan ottaa stressiä ja rikkoa koiraa sen esteen kanssa. Pöytiä ei olla vielä ehditty kauheasti harjoitella (niitäkin olisi tarkoitus talven aikana katsella kuntoon kun hallilta pöytiä kuitenkin löytyy, muita kettisesteitä kun ei ole muualla kuin ulkotiloissa eli lumen alla) mutta kaikki muut esteet ovatkin kondiksessa meidän osalta.

Muuta me ei ollakaan varmaan tehty. Lumpparilla on ollut koko vuoden mukavaa ja Xena on syönyt paljon tavaroita rikki.

Mutta sitten ne tavoitteet vuodelle 2013.

Capo

– BH
– Raunio a-koe
– Agilityssa nousu kakkosiin

Luna

– Elää onnellinen ja terve vuosi

Xena

– Syödä vähemmän tavaroita
– Aloittaa agilityssa ratatreenit (tämä ehkä koskien enemmän aikaa yksivuotissynttäreiden jälkeen)
– Tehdä pikkuhiljaa valmiiksi tottista BH-koetta varten
– Yhdistää haukkuilmaisu hakumetsään
– Katsella kesällä vähän puruhommia

 

Kerron myös että perheemme julkimot Luna ja Capo, ovat taas häslänneet siellä ja täällä. Uusimmassa Koirapostissa on Pompan mainos varustettuna niiden kuvalla, ja kävimme ko. lehden eilen kotiuttamassa samalla kun käytiin Xenan kanssa jouluostoksilla.


 

Muistilista

Julkaistu , kirjoittanut .

Tällä viikolla ollaan treenattu melko paljon, lähinnä agility- ja rauniojuttuja. Niin paljon ollaan nyt saatu treeneistä irti ja sitä kautta kotiläksyjä että täytynee vähän merkata asioita ylös niistä treeneistä joissa oltiin porukassa.

Tiistaina aloitettiin uudessa agilityryhmässä, jossa kouluttaja ihmetteli että mikä ihmeen keppiongelma meillä muka on? Meidän piti etukäteen laittaa hänelle tiedoksi asioita jotka ovat meille ongelmallisia tai kaivattaisi erityistä huomiota ja mainitsin myös nuo kepit. Niin, kun me tehtiin sitten treeneissä joka ikisellä kerralla kepit puhtaasti. Mutta selkeästi nykyinen ohjaustyyli kepeillä toimii, koska alettuani käyttämään sitä ei olla kepeiltä virheitä otettu treeneissä eikä kisoissa. Sen sijaan kääntymistä hypyllä ja sen ennakointia (minun osaltani, eli lähinnä että käännyn ajoissa ja kerron koirallekin ajoissa että nyt käännytään) täytyy harjoitella. Toinen näissä treeneissä esiin tullut harjoiteltava juttu oli putkisyötit, Capo hakee putkia sen verran hyvin ja treeniradalle putken väärä pää oli laitettu aika houkuttelevasti esille, että aika tarkasti sai ohjata jotta sinne putkeen mentiin sieltä mistä piti. Erityisen hyvin meni taas ne kepit ja Capo irtosi tosi hyvin hypyillekin putkien ja puomin lisäksi.

Keskiviikkona käytiin käppänä- ja keskariporukassa agiliitelemässä, löytyipä jopa yksi keppikulma joka on Capolle hankalampi, ennen ei ole sellaista keppikulmaa ollutkaan jota Capo ei olisi itsenäisesti selvittänyt. Tosin oltiin tuolloin jo treenattu jonkin aikaa ja sää oli aika lämmin, mutta siitä huolimatta ensi viikolla täytyy vähän katsoa että saataisiinko se keppikulma menemään paremmin. Tärkein opittu asia oli kuitenkin se, että käskyjen pitää tulla paljon aiemmin kuin nyt. Olen sekä Lunan että Capon agilityuran alussa aika vahvasti oppinut sen ”tässätässä”-huutamisen enkä ole aiemmin sitä edes sen kummemmin noteerannut kun se vaan tulee, mutta tällä kerralla meitä seuranneet sanoivat että ei se koira tiedä yhtään mihin sen pitäisi mennä kun huudan ”tässää”, ja paremmin toimisi jos siinä kohti huutaisin jo seuraavan esteen sille. Seuraavalla suorituskerralla yritin huutaa esteet aiemmin ja ylläripylläri että meni paljon paremmin. Näitä treenaamme ensi viikolla lisää, kauheaa kun oppii uusia asioita ja haluaisi jo treenata niitä mutta koira on treenannut niin paljon että on pakko pitää sille välillä vapaapäiviäkin… 😀 Keskiviikon treeneissä muuten ihmettelin sitä että sää oli lämmin ja treenasimme 1,5h ja Capo jaksoi tosi pitkään treenata hyvällä draivilla. Yleensä se vähän väsähtää jo paljon aiemmin varsinkin jos on lämmin, mutta tämä tyyli että koirat tekivät rataa vähän vuorotellen ja pääsivät siis toisten vuorolla lepäämään kentän laidalle ennen uutta vuoroaan, sopi Capolle tosi hyvin. Eihän se noin fyysisesti väsy mutta vire alkaa laskea liiasta toistosta ja kuumuudesta. Siitä myös hieman yllätyin että meillä oli radalla A jonka ylösnousun molemmin puolin oli putken pää eikä Capo kertaakaan vilahtanut putkeen kun piti suorittaa A. Tämä on joskus aiemmin ollut meille myös vähän hankalampi mutta toisaalta Capo kyllä hakee nykyään todella hyvin kontaktiesteitä joten ehkä se putki ei enää houkuta ihan niin paljon siellä sivussa.

Tiistain rataa ja keskiviikon toista rataa en pystynyt enää kokonaisuudessaan palauttamaan mieleeni (pitäis varmaan piirrellä heti treenien jälkeen jos tuntuu että haluaa jotain ko. radalta treenata vielä myöhemminkin…) mutta tässä muistini mukainen keskiviikon ensimmäinen rata:

Ja sitten torstain rauniotreeneihin. Muuten oikein erinomaiset treenit mutta Capo oli hitusen flegmaattisempi kuin normaalisti (eli varmaan vilkkaudessaan normaalin koiran luokkaa), jonka luulen kyllä johtuneen TODELLA hiostavasta säästä. Kaatosade oli alkamassa ja kuumuus oli kyllä sellainen että melkein tuntui liialta vaatetukselta kun oli t-paita ja treeniliivi päällä.  Toinen mikä vähän hämmästytti sitä joskaan ei kauheasti vaikuttanut sen työskentelyyn, oli ihan uudenlainen häiriö. Perässäni kulki häiriöihminen joka raapi metallista lapiota kaikkiin mahdollisiin kivilaattoihin ja muihin mihin sitä nyt voi raapia ja mistä ääntä lähtee. Capo ei noin normaalisti ole kovinkaan herkkä häiriöille, mutta ehkä ihmetteli vähän sitä että lapioihminen se vain pysyi koko ajan messissä ja ihan vieressä, kun esimerkiksi jäljellä häiriöt ovat sellaisia jotka tulevat eteen ja jäävät taakse, tai muissa treeneissä saattavat pysyä paikalla mutta ovat kauempana. Tämä oli kuitenkin ihan ensimmäinen kerta kun Capolle otettiin näitä häiriöitä raunioradalla, joten uskon että kunhan se tottuu siihen että raunioilla kuuluu ties mitä meteliä ties mistä, ei sille ole noilla äänillä enää mitään väliäkään sitten. Eikä siltä nytkään irronnut mitään varsinaista reaktiota, se työskenteli vain millin pienemmällä powerilla kuin normaalisti. Tämän aion kuitenkin ottaa työn alle myös treenien ulkopuolella niin että kolisuttelen ja yritän saada aikaan mitä erilaisimpia ääniä Capon ollessa läsnä.

Sellaista meillä, näillä huomioilla varmaan treenataan taas ensi viikko.