Avainsana-arkisto: retket

Vapautta elää voi kutsua yhtälailla juhlinnaksi

Julkaistu , kirjoittanut .

Nythän on niin että kevät on vihdoin oikeasti täällä! Kun tietyökausi alkaa niin sillon on KEVÄT.
Ei meillä oikeesti mitään asiaa ole paitsi että komppaniaan on liittynyt yksi kappale viisikuisia vahvistuksia. Se on pyörinyt tässä toki jo jokusen kuukauden mutta nyt alkaa olla sekä omastaan että mun koirien mielestä melkolailla jäsen. Ei nyt täysivaltainen sellainen mutta jäsen kuitenkin. Näkeehän sen tuosta ylläolevasta kuvasta ettei nyt vielä mihkään edustuspotretteihin pääse. Ja vaikka pääsis niin ei osaa kyllä vielä paikkamakuuta järin hyvin, sohvakoira kun on. Ja ei, se ei ole minun koira. Asuupahan vaan meillä.

No täs hän. Melko vauhdikas yksilö.

Auringosta ja keväästä innostuneena ollaan lenkkeilty meidän lempparipelloilla ja -metsissä ku pienet siat. Elikäs hulluna. Tää talvi oli niin märkä ja sitä myöten myös jäinen (metsässä) että vaan parina pakkaspäivänä päästiin tuonne mut nyt aurinko alkaa olla sulattanut ja kuivattanut ne ja päästiin rallaamaan oikein kuulkaa ihan tuntikaupalla siellä.

Se on kyllä tässä ollut jännittävää kertakaikkiaan että vaikka yks tuollanen melkolailla tynnyrissäkasvanut pikkuriiviökin on liittynyt seuraan, niin kyl nuo toimii komppaniana hirmuisen hyvin. Tänään lenkille lähtiessä unohdin hihnatkin tyystin kotiin ja sitten vaan mentiin. Mut kun ei nuo välitä. Jos on koiria tai ihmisiä tai jottain ni entä sitte. Nää kulkee nokat pystyssä ohitse että sori, ette kuulu MEIÄ JENGIIN. Sydänkohtausten estämiseksi mainitsen taas heti tässä ennen raivokkaita kommentteja että juu, kyllä ne on hihnoissa taajamassa. Hurautan näet paremmille lenkkimestoille autolla, kun noissa kävelymatkan päässä olevissa ei pääse kiertämään kovin pitkää lenkkiä niin käydään niissä sitten remmilenkkien ohessa. Mut toimii, piru vie.



Otan kaiken tosissaan, se on välist tukala piirre

Julkaistu , kirjoittanut .

Nyt on näemmä joku hillitön pohtimisaika meneillään. Sen lisäksi että tuntuu että oon jatkuvasti vain töissä enkä ehdi tehdä juuri mitään muuta, nyt on myös kamala Olen paska koiranomistaja -kausi. Yhtä paljon teen koirien kanssa kuin ennenkin, mutta silti tuntuu että pitäisköhän tehdä vielä jotain enemmän. Tai paremmin. Tai saada edes joku koira joskus koe- tai kisavalmiiksi asti. Capo nyt tietysti voisi mennä milloin vain agilitykisoihin mutta taitaa mennä elokuulle ennenkun päästään taas kisaamaan, kun työvuorot näyttää hangoittelevan kisaamista vastaan. Tuntuu että koirat on tyytymättömiä elämäänsä ja ehkä ne KÄRSII kun ne joutuu oleen yksin kotonakin voi kamala. Vaikka ne hyvin harvoin joutuu olemaan yksin edes sitä kahdeksaa tuntia kun mun ja miehen työvuorot ja vapaapäivät menee aina ihan limittäinlomittain. Mutta silti tuntuu että teen koirien kanssa liian vähän. Pitäisi enemmän ja paremmin ja sielukkaammin. On tämä koiran omistaminen rankkaa puuhaa.

No, eilen illalla meillä kuitenkin kävi hieroja hieromassa Capon ja aloittelemassa Lunan hierontaa. Capo oli tavanomaisella tyylillään kiltti hierottava, pientä jumia löytyi takareisistä ja selästä. Tällä hetkellä meillä on kaikki koirat tauolla treeneistä Xenan haku- ja rauniotreenejä lukuunottamatta ja hieroja tuleekin käymään taas ennenkuin Capon treenikausi taas alkaa. Perinteisesti olen pitänyt aina heinäkuun vapaata treeneistä mikä on sikälikin ihan hyvä että kuumilla keleillä treenaaminen ei ole oikein mieleeni ja elokuussa olen itse lomalla jolloin voi sitten treenata niin että koirillakin on lepotauko alla.

      

Mutta! Lunan kanssa olen yhdeksän vuotta tehnyt hommia sen kanssa, että vieraita ihmisiä ei tarvitse pelätä, ja niiden voi antaa jopa koskettaa itseä. Lähtötilannehan oli se, ettei kukaan saanut koskea Lunaan kun se oli pentu, ja jos se jotain säikähti niin itsekin sain sen luokseni vain menemällä selin siihen kyykkyyn ja ojentamalla käden taakse namin kanssa. Toki tuosta ihan alusta ei mennyt kauaakaan kun sain itse tehdä koiralle ihan mitä halusin, mutta kukaan muu ei. Eläinlääkärissä Luna käy rokotuksilla normaalisti mutta muutoin sillä on aina kuonoside jottei satu vahinkoja. Kerran aiemmin Lunaa on yritetty vähän hieroskella koirahierojan toimesta, ja tuolloin Luna antoikin hieroa niskaansa, muttei mitään muuta, eikä se oikein rentoutunut ollenkaan. Tällä kerralla hieroja tuli meille kotiin ja hieroi ensin Capon jotta Luna sai rauhassa totutella hänen paikallaanoloonsa. Kun Lunan vuoro tuli, se tuli hyvin rennosti alustalle hierottavaksi ja vaikka pari kertaa murinalla viestitti että nyt alkaa olla sietokyvyn rajat vastassa jotain tiettyä paikkaa kopeloitaessa, lopulta se kellahti kyljelleen rentona makaamaan ja selkeästi nautti käsittelystä. Sitä ei nyt varsinaisesti hierottu jotta sille tulisi vain hyvä kokemus hierojan käynnistä ja ensi kerralla ehkä päästäisiin vähän taas pidemmälle tämän hieronta-asian kanssa. Kuten arvelinkin, sillä on selässä hieman jumia ja myös niskasta löytyi jumeja, ja niskan jumeja päästiin jo vähän hoitamaankin. Olen aivan ällistynyt. Lunalle yleensä on liikaa että meille tulee joku sille vieras (ja entistä pahempi on jos me mennään jonnekin vieraaseen paikkaan jossa on vieras ihminen kopeloimassa) ihminen ja alkaa kopeloida sitä. Ihan riittää jos vaikka ottaa sitä päästä kevyesti kiinni niin ei käy. Nyt se saatiin kuitenkin rennoksi ja hieman hoidettuakin, ehkä kaikki tää työ vuosien varrella on kantanut hedelmää!

      

Tänään pidin tuon iltahieronnan vuoksi Lunalla ja Capolla lepopäivän ja lähdettiin pelkästään Xenan kanssa lenkkeilemään ja uimaan Rebecan ja Cecilin kanssa. Ja nyt mulla on ollut sen jälkeen huono omatunto siitä että mulla oli vain Xena mukana, vaikka L&C eivät edes jääneet tuoksi ajaksi yksin kotiin ja kotiin tultua puuhailtiin pari tuntia kaikkien koirien kanssa pihalla. Meneeköhän nyt tää perfektionismi vähän yli?

No, Xenalla oli Cecilin kanssa hurjan kivaa, olivat melko lailla samalla aaltopituudella kun ovat aika saman ikäisiä. Kerrankin pääsi oikein kunnolla juoksemaan ja leikkimään toisen koiran kanssa. Kävimme ensin uittamassa koiria, sen jälkeen rauhallisella palauttavalla metsäkävelyllä (Xenan mielestä uintihommia ei voi hoitaa muuten kuin TÄYSIÄ) ja sitten käytiin vielä Ojangossa tekemässä ihan lyhyt treeni. Loppuun vielä kuvia siltä reissulta, kaikki kuvat löytyvät täältä.

      

      

Ollaan me täällä vielä

Julkaistu , kirjoittanut .

Sain muutaman huolestuneen yhteydenoton kun blogissa on kuulemma ollut liian hiljaista. 😀 Ollaan me tosiaan täällä vielä ihan hyvissä ruumiinvoimissa kaikki! Tässä on vaan ollut jos jonkinmoista säätöä vähän isompien asioiden kanssa jotka on töiden ohella vieneet ihan kiitettävästi aikaa. Kaikki koirat ovat aloittaneet taas treenit joululoman jälkeen ja muutoinkin on rehattu menemään entiseen malliin, mutta blogin päivittelylle ei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa. Tänään sattui kuitenkin vähän rauhallisempi aamu ennen iltavuoroa, niin hoidetaanpa tämäkin pois alta.

Capo sai terveen paperit nyt myös osteopaatilta, ja saamme taas jatkaa agilityn parissa. Loma, kropan hoidot ja treenityylin muuttaminen ovat tehneet tehtävänsä, ja nyt mulla on aivan liekeissä oleva pieni parrakas treenikoira. Jo kun pakkaan kotona treenilaukkua ja Capo tietää että nyt on treenit edessä, se ei meinaa pysyä lainkaan nahoissaan. Pitää juosta ja vähän päästää ilohuutoja ja kytätä ovea että MILLON MENNÄÄN. Hän ei halua jäädä pois kyydistä, on oltava siis skarppina! Agilityn osalta ollaan käyty nyt yksissä treeneissä, Capo oli todella nopea, todella tarkka ja ihan mieletön, ja itse olin aivan totaalisen jäässä. Siis ihan kuin olisin ohjannut agilitya ekaa kertaa. Puujaloilla ja -käsillä varustettuna. Niinpä siis ilmoittelen pikkuherran kisoihin sillä siunaaman sekunnilla kun omakin ohjaus alkaa vähän sulaa ja tuntua paremmalta. Toivottavasti esim. HETI.

Ja mitä samaisen pikkujäbän tottikseen tulee, sielläkin se on ihan liekeissä. Tästä kovasta treeni-innosta seurauksena on ollut se, että perusasennot on vähän levinneet käsiin. Olen kuitenkin päätynyt siihen että treenaan vielä toistaiseksi perusasentoja takaisin kuntoon erikseen kotona ja hallilla niitä ei aleta liikaa hinkata koska Capon asenne treeneissä on nyt niin loistava, etten halua missään tapauksessa sitä latistaa. Tässä pieni video Capon seuraamisesta viime maanantailta.

Xena on kulkenut Capon treeneissä mukana totuttelemassa erilaisiin häiriöihin. Nokkiinsa se ei mistään häiriöistä ota, mutta viime agilitytreeneissä sillä kyllä meni kuppi ihan urakalla nurin aina kun muut pääsi tekemään Hauskaa. Sinällään hyvä, että ainakin intoa piisaa. Paljon ollaan saatu Xenan kanssa kehuja siitä, että Xena osaa tosi hyvin keskittyä treeneissä tekemiseen vaikka muuten onkin vähän kilipää eikä keskittymiskyky tai kyky rauhoittua varsinaisesti vielä ole sen parhaita osaamisalueita. Mut sit kun tehdään niin kanssa tehdään eikä hilluta! Pari viikkoa sitten oltiin taas Nina Mannerin tottiskoulutuksessa jossa aikaa on kullekin 2x10min, ja käytin toisen kymmenminuuttisen Xenan kanssa kun Capolla meni oma vuoro niin hyvin. Ninalta saatiin samoin noita keskittymiskehuja ja hän oli muutenkin sitä mieltä että Xena osaa niin hyvin kuin seitsenkuiselta voi odottaa. Jee! Xena on edistynyt muutenkin viime aikoina aika paljon eri asioissa kuten esimerkiksi hihnakäytös on entistä parempaa (ei olla paljon vielä harjoiteltu kun tulee pidettyä Xenaa tai muita koiria hihnassa ehkä noin kerran viikossa…) ja hallintakin on parantunut. Xena pääsi tottistreenien jälkeen leikkimään raunioryhmämme bc Kaikun, seropi Lucyn ja vanhanenglanninbulldoggi Greettan kanssa. Seuraavat kaksi kuvaa ovat siltä reissulta.

Lunalle taas on mietiskelty kaikenmoisia apuja selkäjumeihin. Capon fyssari koetti Lunankin pikaisesti läpi sen minkä pystyi, ja totesi että Lunalla on alaselkä jälleen vähän juminen. Ei pahasti, mutta hieman. Ongelma Lunan kanssa on se, että sitä ei voi viedä fyssarille, hierojalle, osteopaatille tai yhtään mihinkään muuallekaan missä vieraan ihmisen pitäisi voida käsitellä sitä. Niinpä hoitomuodoiksi näin alkuun otettiin jokaviikkoinen uinti (joka meillä onkin ollut jo syksystä asti kalenterissa) ja lisäksi koska BOT on toiminut Capolla niin hyvin, käyn hakemassa myös Lunalle BOTin verkkoloimen jahka ehdin sen kanssa sovittamaan. Uinnit ovat selkeästi jo auttaneet, Luna on taas jälleen paljon iloisemman ja rennomman oloinen. Toivottavasti BOTtikin auttaa. Sillä laillahan Luna ei ole kipeä etteikö se saisi liikkua normaalisti, fyssarin mukaan on jopa parempi että jatketaan liikkumista niinkuin ennenkin, Luna kuitenkin liikkuu suurimman osan lenkeistä tasaisella ravilla joka on ihan hyväksi selälle.

Kaikkein kivointa meillä on ollut viime aikoina kuitenkin lenkkeilyn osalta, läheinen järvi on jäätynyt niin hyvin että uskalsin viimein jäälle kävelemään koirien kanssa. Siten lenkkeihin saa paljon enemmän pituutta tarvitsematta kulkea omia jälkiään takaisin. Kolmperältä tuli vähän kuviakin, kaikki kuvat löytyvät täältä, mutta tässä nyt joitakin:

 

Tulkoon mitä vaan, maailmanloppu huomenna

Julkaistu , kirjoittanut .

Tällä viikolla ollaan onnistuttu puuhaamaan kaikenlaista vaikka alkuun näyttikin pahalta, kun sairastuin itse pahemman kerran heti maanantain kunniaksi. Capo kun sai viime viikolla treeniluvan niin tokihan sitten edes jonkun oli oltava sairaana, ja niinpä tämänkin viikon treenit peruuntuivat koska en itse saanut treenata enkä ollut soveltuvassa kunnossakaan siihen.

Maanantaiksi olin varannut jo aiemmin Lunalle ajan eläinlääkäriin, sillä on jo jonkun aikaa ollut oikeassa kyljessä patti jota arvelin rasvapatiksi mutta joka yhtäkkiä nopeasti oli kasvanut tosi paljon, puolikkaan pikkusormenkynnen kokoisesta viinirypäleen kokoiseksi. Lisäksi patti ei liikkunut ihon mukana kuten Lunan muut rasvapatit, joten päätin käydä sitä näyttämässä lääkärilässä. Lunan mielestä oli ihan sairaan siistiä päästä kaksin mutsin kanssa liikenteeseen, hymy tosin siltä hyytyi kun lääkäri aloitti tutkimisen, mutta siihen asti oli kivaa! Ja toki myös tutkimusten jälkeen, kun sai paljon namiskaa. Ohutneulanäytteessä ei näkynyt muuta kuin rasvaa joten rasvapatti se lienee tuokin, mitään jatkotoimenpiteitä ei siis tarvita jollei patti kasva niin suureksi että se alkaa Lunan elämää haitata.

Muuten otettiinkin sitten melko rauhallisesti viikonloppuun asti, jolloin käytiin lauantaina Capon kanssa pyörähtämässä BATin kisoissa Ojangossa parilla agiradalla. Suoraan 8 viikon treenitauolta kisaradalle siis, ja siihen nähden kisat meni kyllä ihan hyvin. Capo oli oma ihana itsensä joka ei sortunut samoihin kohtiin mihin suurin osa – houkutteleviin putkisyötteihin ja muihin kohtiin joita moni etukäteen arveli hankaliksi ja jotka sellaisiksi osoittautuivatkin. Sen sijaan otettiin taas ääliövirheitä, muuten näteillä ja nopeilla radoilla jäi toisella kepeillä yksi keppiväli pujottelematta kun en saanut Capoa tsempattua keppien aikana mitä se pitkän tauon jälkeen olisi näemmä tarvinnut (kepit olivat aivan radan lopussa ja itselläni ei enää siinä kohti kulkenut flunssan takia melkein edes henki saati että olisin pystynyt Capolle jotain huutelemaan…) ja toisella radalla hylly kun Capo meni viimeiseen putkeen väärästä päästä. Kyllä harmitti kun oli TAAS niin pieniä, niin helposti vältettävissä olevia virheitä, mutta kai se on taas painettava leuka rintaan ja suunnattava kohti uusia pettymyksiä. Treeneissä menee aina niin nappiin ja makeesti, ja kisoissakin mokat on aina tollasia pikkuisia. Mut silti niitä on tehtävä ainakin yks per rata ettei vahingossa saatais jotain hyödyllisiäkin tuloksia.
No, Capo oli hieno, rakas ja paras oma itsensä, ja onnellinen täytyy olla siitä että jalkavamman jälkeen ylipäätään saadaan tätä harrastusta jatkaa. On se kyllä sellanen kullanmuru. <3 Sunnuntaina taas oli Xenan vuoro lähteä kaksin mutsin kanssa retkelle, ajeltiin Tampereen suuntaan tapaamaan Xenan Monni-veljeä. Monni oli kasvanut ihan hirmuisesti, viimeksi näin sen 8-viikkoisena ja silloin olivat Xenan kanssa tosi samannäköisiä, nyt Monnista oli tullut jo hirmu iso joskin tosi söpö pieni eläin. Loppuun siis Xenaa ja Monnia!