Avainsana-arkisto: tottis

Hetken on viel aurinkoo mut huolia ei oo

Julkaistu , kirjoittanut .

Tänään Lorusta tuli kokonaista yhdeksän kuukautta vanha, sen kunniaksi käytiin päivällä treenailemassa perinteikkäästi (jos sama toistuu kaks kertaa niin voi sanoa perinteeksi, eikö!) siskon kanssa agilitya. Tai oikeasti sisko treenasi agilitya, ja minä tein omien koirieni kanssa tottikset. Siskolla on siis Capon Salsa-tyttö, ja ainakin into aksaan on kuin isällään, samoin kuin taistelutahto ja saalisvietti. Patukka ja narupallot saa kyytiä ja esteitä meinataan lähteä suorittamaan ihan ominpäin heti kentälle päästyä.

Capo oli ottanut tänään aivan oman pikku ruutitynnyrin mukaan kentälle ja piilottanut sen ehkä partaansa, sellasella innolla se oli hommia tekemässä. Capon kanssa nykyään lähinnä höntsäillään, mut on se kiva että virtaa ja ennenkaikkea iloa tekemiseen löytyy. Capo teki seuraamista ja estehyppyä, ei tehty kyllä ihan kaikkien tokon sääntöjen mukaan koska ei oo tarkoitus kisata, vaan siten että on hauskaa. Tavoite saavutettu!

Lorppis teki tottista. Eipä juuri uutta sanottavaa. Pysyi paikkamakuussa vaikka ohjaaja teki kärrynpyöriä, teki hienot seuraamiset. Hieman parannettavaa täyskäännöksissä.

Ja tokihan se oli otettava 9kk-kuva! Sisko on joutunut tähän hommaan vuosien varrella niin lukemattomia kertoja et homma käy kun leikki, ite puljaat koiran hyvin niin sieltä tulee hyvä kuva. Pentujen kanssa erinomaista, vaikka olisivat hyvin puoli sekuntia niin sisko sen hyvän hetken tallentaa.
Ja olihan hyvä hetki tällä kertaa (joskin paljon pidempi kuin se puoli sekuntia), jessus miten nätti mun pikku tytöstä on kasvanut <3

7pvä/1060km

Julkaistu , kirjoittanut .

Kyllä ihminen on onnellisimmillaan kun ajelee pitkin poikin Suomea treenien perässä. Tai ei se ajaminen onnelliseksi tee, mutta monipuoliset treenit eri maastoissa ja kaiken sen uuden oppiminen! Viikon sisään siis 1060km ajoa. Mielisairasta hommaa.

Viime viikolla aloitettiin ihan tässä kotikulmilla vesipelastustreenit, ja no, Loruhan oli ihan liekeissä. Siis se koira, joka oppi just viikkoa aiemmin vasta uimaan. Veneen haku on aivan yllättäen sen(kin) lempipuuhaa, ja köysi oli niin ihana asia että hetken jopa mietin köyden ostamista ja pätkimistä paloihin, niistähän sais oivat treenilelut.
Kaikki muutkin kokeillut liikkeet sujui oikein mallikkaasti, vielä siitä hyvä tulee. Viennin aion tällä kertaa opettaa asteittain ja huolellisesti, kun aikaa nyt kuitenkin on. Koekausi nimittäin on jo ohi kun Lorulla olisi niihin iän puolesta asiaa.

Gallerian kuviin automaattisesti lätkäisemistä vesileimoista huolimatta vesipelastuskuvat otti Suvi Virtala. Kaikki pikkukuvat nimittäin aukeavat isommiksi klikkaamalla jos tekee mieli syynätä tarkemmin.

Torstaiaamuna lähdettiin leireilemään Jämijärvelle pekoleirille. Siellä uusia juttuja Lorulle olikin paljon, ihan jo siitä lähtien että nukutaan isossa talossa jossa yhtäkkiä on paljon ihmisiä ja koiria ja siten kaikenlaisia ääniä. Ensimmäinen yö oli hieman levoton mutta loppuaika menikin oikein mainiosti.
Leirillä valitsin Lorulle hakupainotteisen ohjelman ja ehdittiinkin tehdä sen kanssa haun ratatreeniä, tottista, ilmaisuja ja risteilytreeniä. Ohjaajalle näiden lisäksi oli partioinnin kartturointia sekä suunnistusta ”muuten vaan”.

Käytöksessä maalimiehen luona Lorulla on edelleen petrattavaa kun 25 kiloa innokkaasti pussailevaa malinoisia (tässä vaiheessa, lihasmassaahan se saa vielä iän myötä lisää) ei ole kovin kiva sylissä. Pääpiirteittäin se jo malttaa itsensä hyvin mutta ilmaistessa sikailua on kyllä ilmassa. Itselläni ajatus on se, että maalimiehen ei koskaan tarvitsisi alkaa kouluttaa koiraa siellä piilolla, joten haluan ratkaista tämän asian muilla keinoin. Sikailu onkin hyvin pysynyt tähän asti kurissa, mutta ilmaisun kohdalla pientä ongelmantynkää on olemassa. Minulle itselleni se haukkuu korrektisti, mutta sit kun on joku ihana muu tyyppi…

Tottiksen tasoon olen nyt erittäin tyytyväinen. Seuraaminen on sellaista kuin toivonkin sen olevan, paikkamakuussa pysyy hyvin. Jäävissä ja eteentulossa näkyy lähinnä se että ohjaaja on ahkerasti harjoitellut joitakin asioita mutta vähän unohtanut toisia.. No, ne saadaan kyllä hyvään kuntoon kun pohjat on olemassa.

Leiriltä kotiuduttiin sunnuntai-iltana, maanantain pidin lepopäivänä ja tiistaina lähdimme siskoni kanssa kohti agilitykenttää jossa Capon tyttö Salsa sai aloittaa ensimmäistä kertaa aksan parissa ja Capo höntsäili. (Juu kyllä, Capo pääsi suoraan trimmiin kentältä kotiin tultua)

Loru teki pekohommiin kuuluvaa pussia. Ketteryysesteenä pussista ulos tultua koiran tulee käydä maahan, ja tätä harjoiteltiin myös. Voimakkaat avut tässä siksi että haluan sen käyvän sinne maahan salamana.

Keskiviikkona illalla ja torstaina aamupäivästä taas vesipelastettiin, mutta torstai-iltana päästiin sitten kauan odottamalleni ensimmäiselle kerralle raunioradalle Lorun kanssa. Rata oli muuttunut paljonkin siitä kun Capo ja Xena treenasivat siellä, mielestäni parempaan suuntaan. Nyt olosuhteet olivat hieman paremmin oikeaa raunioetsintää vastaavat kuin aiemmin. Autenttista fiilistä sinne tietysti on mahdoton tehdä, mutta nyt se oli jo paljon paremmin hyödynnettävissä.
Treenikerran aiheena oli tunkeutuminen, ja noh, Lorun MÄ MEEN LÄPI -mentaliteetilla se ei ollut sille kovin vaikea haaste. Maalimiesmotivaatiokin on enemmän kuin kohdallaan.

Nyt taas lepäillään päivän verran ja viikonloppuna on luvassa taas uusia haasteita ja treenipaikkoja!

Kaikki on ryssittävissä

Julkaistu , kirjoittanut .


Nemi-koiralta ei olla kysytty saako sen kuvaa julkaista internetissä joten Silakka ystävällisesti sensuroi kuvaa.

Voi perkele mä sanon.
Voi perkele.

Viime syksynä Xenan nouto oli viittä vaille täydellinen. Ainoa mitä piti hioa oli se, että sen asento kapulaa tuodessa ja irti-käskyä odottaessa olisi suora. Sitäpä lähdettiin sitten pikkuisen treenailemaan, tammikuussa treenattiin jonkun verran ja nyt tässä ollaan muutaman viikon aikana treenattu taas joitakin kertoja. Käytännössä se meillä käy niin että heitän kapulan melko lähelle itseäni ja Xenan tulee siitä sitten hakeutua kapulan kanssa oikealle paikalla. Toki niin, että myös samalla pyrin ohjaamaan sen oikealle paikalle. Tähän ongelmaan vielä yhdistettynä se, että tuli viime syksynä yksissä treeneissä tehtyä kaksi (2) vauhtinoutoa, koirani ei enää tuo mulle käteen mitään. Koira, joka aiemmin toi mielellään kaiken, käskyllä tahi ilman, suoraan käteen. Ja piti siitä. Ei tuo enää muuten mitään.
Minä olen ryssinyt sen viittä vaille täydellisen noudon.

Oon ilmeisesti luonut liikaa painetta tuohon kohtaan kun pitäisi tulla kapulan (tai esineruudun esineen) kanssa mun eteen istumaan, ja niinpä Silakka on päättänyt että paljon on kivempaa tulla niiden kanssa lällättämään siihen lähelle muttei tuoda ihan mulle asti. Vaihtoehtoisesti hyppää esineen kanssa mua päin, tiputtaa esineen ja tulee suoraan sivulle tai tiputtaa esineen ja menee haistelemaan asiaa x noin metrin päähän. Ainiin ja sitten vielä se kapulan hillitön rouskutus niin että sälettä vaan lensi.

No, kun tajusin sunnuntaina esineruutua tehdessä mistä se kenkä oikeasti puristaa (niin että kyllä se sen esineruudun muistaa ja hyvin muistaakin, mutta kun vältteli tuomista), lopetettiin sitten ne typerät noutotreenit ihan sitten siihen ja pakitettiin oikein reilulla kädellä. Tällä viikolla ei olla siis tehty asian eteen yhtikäs mitään muuta kuin leikitty kahden pallon leikkiä jossa ei vaadita muuta kuin että pallo tuodaan käteen. Eli sitä samaa mistä aloitettiin kun pikkuämmä oli nykyistäkin pienempi, elikäs noin suunnilleen luovutusikäinen.
No eilen kyllä jo vaadin myös istumisen mun eteen, mutta en lähtenyt hinkkaamaan vaikka ois jonakin kertana pikkusen jäänyt vinoon tai aavistuksen kauas. Pääasia että saadaan se järetön paine pois siitä tuomisesta. Näyttää toimivan tämä taktiikka oikein hyvin, jospa jatketaan tällä linjalla ja tehdään tuomisesta taas kivaa (koska se on oikeasti Xenan mielestä yks parhaimpia asioita elämässä kun saa roudata mutsille asioita. Varastettuja tahi luvallisia, sama se kuhan saa viedä mutsille) ja sitten siirrytään takaperin ketjuttamalla kohti sitä meidän nyt jo menneisyyteen kadonnutta hyvää noutoa.

Tekstin kaksi ekaa kappaletta on kirjoitettu sunnuntai-iltana kun mulle oli vain hieman aiemmin valjennut mitä olen mennyt tekemään, ja kaksi viimeistä kappaletta tänään, kun ollaan jo vähän sitä palloa heitelty. Aavistuksenomainen sävyero ehkä näkyy, ehkä tää asia ei ookaan enää perkele vaan ehkä vaan pikkusen nolottaa?

No paskamutsina olemisen lisäksi olen kyllä vähän hyvittänytkin tekojani ja vienyt Silakan uimaan, perin onnellinen pieni moulinex kun ulkovesikausi on taas täällä!

Ulkomaanmatkailua ja kotimaantreenailua

Julkaistu , kirjoittanut .

Capon kanssa ollaan tässä mejä-kauden alkua odotellessa käyty vähän matkoilla. Lauantaina Latvian Voittaja -näyttelyssä tuloksena ERI1, SA, PU2 ja vara-CACIB. Sertiähän tuo ei sieltä tarvitse kun on jo Latvian valio. Jäi PU1-tuloskin kyllä niin pienestä kiinni että aavistuksen harmitti, mutta onhan tuokin ihan hyvä tulos etenkin kun tuomari oli aika tiukka.

Tuomarina oli Anatoly Zhuk Valko-Venäjältä ja hän lausui Caposta näin:

Excellent type, nice head and expression, the ? of flying ears should be better. Body and legs without any serious faults. Moves very light and powerfull. Well balanced, excellent temper.


Luna Lumppunen taas pääsi pitkästä aikaa hommiin kissan etsinnän merkeissä. Hillitön into päällä heti kun sai valjaat niskaan ja tajusi että hän pääsee töihin! Hyvin se muisti mikä on homman nimi ja merkkasi alueen jolla kissa liikkuu jotta sinne saadaan asetettua loukut.

Sitten Xena. Xena on päässyt jokusen kerran partioimaan ja pk-hakuhommiakin ollaan tehty, ja voi hitto että se on pätevä. Selkeästi taukokin on tehnyt hyvää, niin mieletön se on ollut. Jahka saatais vähän sitä keskittymistä sieltä lisää esiin niin kokeisiin voisi sitten mennä. Hommiinhan se keskittyy hyvin mutta kun pitäisi tulla ukolta keskilinjalle niin ei millään malttaisi odottaa mutsia vaan kiire on jo seuraavalle… Muuten ei niinkun mitään vikaa missään. Ens kerralla kaivetaan ne ongelmat varmaan sit taas esiin. : D

Ilmaisut on edelleen olleet tehotreenissä, aina kun oon vaan saanut kaverin lenkille tai muuten niin on haukutettu tuota, pitkät haukut on vielä vähän hankalia, noin neljänkymmenen jälkeen menee vähän epävarmaksi että jumalauta eiks se IKINÄ anna sitä palloa?!
Tottistakin ollaan väännetty, aika hyvä se alkaa olee. Vähän on nyt ollut pientä poikittamista ja viimeisimpänä viime kerralla meinasi että on ihan ok joka askeleella näykkästä mutsia jalasta, mutta eiköhän noista taas päästä. Alla olevat kuvat on ottanut ensimmäistä lukuunottamassa vesileimasta huolimatta Jessica Lindström.