Avainsana-arkisto: vepe

7pvä/1060km

Julkaistu , kirjoittanut .

Kyllä ihminen on onnellisimmillaan kun ajelee pitkin poikin Suomea treenien perässä. Tai ei se ajaminen onnelliseksi tee, mutta monipuoliset treenit eri maastoissa ja kaiken sen uuden oppiminen! Viikon sisään siis 1060km ajoa. Mielisairasta hommaa.

Viime viikolla aloitettiin ihan tässä kotikulmilla vesipelastustreenit, ja no, Loruhan oli ihan liekeissä. Siis se koira, joka oppi just viikkoa aiemmin vasta uimaan. Veneen haku on aivan yllättäen sen(kin) lempipuuhaa, ja köysi oli niin ihana asia että hetken jopa mietin köyden ostamista ja pätkimistä paloihin, niistähän sais oivat treenilelut.
Kaikki muutkin kokeillut liikkeet sujui oikein mallikkaasti, vielä siitä hyvä tulee. Viennin aion tällä kertaa opettaa asteittain ja huolellisesti, kun aikaa nyt kuitenkin on. Koekausi nimittäin on jo ohi kun Lorulla olisi niihin iän puolesta asiaa.

Gallerian kuviin automaattisesti lätkäisemistä vesileimoista huolimatta vesipelastuskuvat otti Suvi Virtala. Kaikki pikkukuvat nimittäin aukeavat isommiksi klikkaamalla jos tekee mieli syynätä tarkemmin.

Torstaiaamuna lähdettiin leireilemään Jämijärvelle pekoleirille. Siellä uusia juttuja Lorulle olikin paljon, ihan jo siitä lähtien että nukutaan isossa talossa jossa yhtäkkiä on paljon ihmisiä ja koiria ja siten kaikenlaisia ääniä. Ensimmäinen yö oli hieman levoton mutta loppuaika menikin oikein mainiosti.
Leirillä valitsin Lorulle hakupainotteisen ohjelman ja ehdittiinkin tehdä sen kanssa haun ratatreeniä, tottista, ilmaisuja ja risteilytreeniä. Ohjaajalle näiden lisäksi oli partioinnin kartturointia sekä suunnistusta ”muuten vaan”.

Käytöksessä maalimiehen luona Lorulla on edelleen petrattavaa kun 25 kiloa innokkaasti pussailevaa malinoisia (tässä vaiheessa, lihasmassaahan se saa vielä iän myötä lisää) ei ole kovin kiva sylissä. Pääpiirteittäin se jo malttaa itsensä hyvin mutta ilmaistessa sikailua on kyllä ilmassa. Itselläni ajatus on se, että maalimiehen ei koskaan tarvitsisi alkaa kouluttaa koiraa siellä piilolla, joten haluan ratkaista tämän asian muilla keinoin. Sikailu onkin hyvin pysynyt tähän asti kurissa, mutta ilmaisun kohdalla pientä ongelmantynkää on olemassa. Minulle itselleni se haukkuu korrektisti, mutta sit kun on joku ihana muu tyyppi…

Tottiksen tasoon olen nyt erittäin tyytyväinen. Seuraaminen on sellaista kuin toivonkin sen olevan, paikkamakuussa pysyy hyvin. Jäävissä ja eteentulossa näkyy lähinnä se että ohjaaja on ahkerasti harjoitellut joitakin asioita mutta vähän unohtanut toisia.. No, ne saadaan kyllä hyvään kuntoon kun pohjat on olemassa.

Leiriltä kotiuduttiin sunnuntai-iltana, maanantain pidin lepopäivänä ja tiistaina lähdimme siskoni kanssa kohti agilitykenttää jossa Capon tyttö Salsa sai aloittaa ensimmäistä kertaa aksan parissa ja Capo höntsäili. (Juu kyllä, Capo pääsi suoraan trimmiin kentältä kotiin tultua)

Loru teki pekohommiin kuuluvaa pussia. Ketteryysesteenä pussista ulos tultua koiran tulee käydä maahan, ja tätä harjoiteltiin myös. Voimakkaat avut tässä siksi että haluan sen käyvän sinne maahan salamana.

Keskiviikkona illalla ja torstaina aamupäivästä taas vesipelastettiin, mutta torstai-iltana päästiin sitten kauan odottamalleni ensimmäiselle kerralle raunioradalle Lorun kanssa. Rata oli muuttunut paljonkin siitä kun Capo ja Xena treenasivat siellä, mielestäni parempaan suuntaan. Nyt olosuhteet olivat hieman paremmin oikeaa raunioetsintää vastaavat kuin aiemmin. Autenttista fiilistä sinne tietysti on mahdoton tehdä, mutta nyt se oli jo paljon paremmin hyödynnettävissä.
Treenikerran aiheena oli tunkeutuminen, ja noh, Lorun MÄ MEEN LÄPI -mentaliteetilla se ei ollut sille kovin vaikea haaste. Maalimiesmotivaatiokin on enemmän kuin kohdallaan.

Nyt taas lepäillään päivän verran ja viikonloppuna on luvassa taas uusia haasteita ja treenipaikkoja!

Aktiivilomailua

Julkaistu , kirjoittanut .

Huhhuijakkaa. Viimeiset kaksi viikkoa olen lomaillut (tai no tarkemmin ottaen lomapäiviä oli kahdeksan ja vinguin siihen kolme palkatonta vapaata perään jotta sain kaksi viikkoa täyteen) mutta lepoa siihen ei ole juuri kuulunut, tosin ihan älyttömän kivaa on ollut. Pari päivää on mennyt koulussa mm. koirien anatomiaa, fysiikkaa ja sen sellaista opiskellessa, ja tuntikaudet harjoitustöitä tehdessä. Mutta mikäpä siinä on tehdessä kun se on kivaa!
Tähän alkuun myös sellainen varoitus että seuraava teksti tulee olemaan pitkä kuin nälkävuosi. Ei kannata edes aloittaa lukemista jos tuntuu että ei millään jaksa, mä laitan tähän kuvia niin kärsimättömimmät voi katsoa vaan ne!

Me ollaan treenattu. Ja treenattu. Ja treenattu. Ja… Älkää pelästykö, on koirat saaneet levätäkin, koulupäivinä ei reenattu. Tai Capo oli yhtenä päivänä mukana koulussa, mutta eipä siellä mitään kummempia tehty, vähän herra oli näytekoirana. Lisäksi oon parina päivänä työllistänyt itseni pihahommilla ja kaappien siivoamisella jotten vahingossa lähde treenaamaan.

Ensin parhaimmat uutiset. Kapteeni oli tosiaan yhtenä päivänä mukana koululla, ja vähän koeluontoisesti tein sille polviin laserhoidot, nehän on tuntuneet vähän kireiltä sillä sen ristisidevaurion jälkeen, eikä mainittavaa hyötyä ole ollut osteopaateista, lääkäreistä tai hierojista. Jos se on sylissä, pitää se polvet koukussa koko ajan. Luulen että polvet ovat olleet myös syy siihen, miksi se on ajoittain ollut haluton hyppäämään. Mitään vikaahan niistä polvista ei löydy, ne on vaan jääneet jäkittämään vaurion jälkeen, toinen polvi vaurion takia ja toinen siksi että se kuormittui niin paljon toisen jalan ollessa kipeä. Ainakin heti laserhoidon jälkeen sylissä ollessa Capo piti vasemman polven täysin rentona ja oikeankin huomattavasti rennompana. Kun päästin sen ulos pissalle, ei se olisi malttanut millään kulkea nätisti vaan ois pitänyt saada juosta täysiä ympyrää ja pomppia. Mikä ei välttämättä kerro muusta kuin koiran luonteenlaadusta, mutta mä pyhästi toivon että päästäisiin nyt eteenpäin tän asian kanssa ja päästäisiin Capon kanssa jatkamaan agikisojen merkeissä kun mun ei tarttis miettiä että onko se nyt kipee vai mikä on.

Xenan kanssa aloitin kettistreenit kun tuli tuossa mieleen viime viikolla että tosiaan talvikaudella ei paljon reenata muuta kuin korkeintaan pöytiä ja merkkiä. Pöydät jätin nytkin vielä talvitreenattavaksi ja pituutta en myöskään hyppyyttänyt, mutta muut esteet tuli käytyä läpi. Ennen kuin ehdittiin edes aloittaa niin siellä se neiti X sitten kökötti tikapuiden ylösmenolla että ”kato kun mä osaan nää kontaktihommat!”. Kauhean iloisena istui ja ylpeänä. Noh, onneksi tikapuilla ei alastullessa ole tuota ramppia joten ei tarvitse miettiä niin kovin ristiriitaisuuksia. Keinullakin koiran tulee pysähtyä käskystä ja jatkaa liikettä ohjaajan neuvomana joten tuskin me siihenkään joudutaan paneutumaan kontaktisöhellyksen vuoksi. Kaikki muut olikin sit ihan helppoa kauraa nohevalle pikku taistelijalle, tiistaina otin uudelleen kaikki esteet ja totesin että katellaan niitä sit taas ens keväänä, kun nyt menee hyvin ja ollaan katottu ne läpi niin mitä turhaan viilaamaan, saan sen vaan tekemään virheitä jos jotain. Eikä noilla kettiksillä ole muutenkaan mikään kiire vielä.

Sitten me ollaan tehty tottista. Oon ottanut nyt seuraamisiin mukaan tiukempia käännöksiä, ja ämmällähän meinaa välillä palaa vallan käpy kun se kiihtyy niin kovin. TOSIN usein oon huomannut että kun sillä alkaa se käpy palaa niin silloin on myös treenattu vähän liian pitkään kerralla. Laittaa koiran hetkeksi autoon huilaamaan ja koittaa sit uusiks, niin on taas ihan eri meininki. Ja tässä nyt puhutaan esimerkiksi siitä että vääntää ensin vartin kettiksiä ja siihen perään vartin tottista ilman taukoa ja alkaa viimeiseksi harjoitella tiukkoja käännöksiä ekaa kertaa. Ei oo voittajan valinta se. Eikä hyvän koirankouluttajan… Mut mistäs sitä oppis jos ei ois niin pirun tyhmä että tekee virheitä! Note to self: Ohjaaja vois muistaa kävellä reippaammin seuruuttaessa.

Tehotreenissä on nyt jäävien erottelut ”erikseen” eli ei seuraamisen yhteydessä, koska oon ollut taas hirmu fiksu ja huomaamattani ottanut eniten liikkeestä maahanmenoa ja niinpä toi tarjoaa hirveen herkästi sitä ensin. Nyt tulee istumisetkin jo ihan hyvin vaikka ottaisin niitä sekaisin maahanmenojen kanssa, mutta liikkeestä seisominen se on kuulkaa vaikea. Mikä johtuu siitä, etten ole opettanut Xenalle semmosta asiaa kuin paikallaan seisominen. Muiden koirien kanssa ”seis” on tullut opetetuksi pentuaikana siinä arjen ohessa, mutta Xenalla se ensinnäkin on ”odota” ja toisekseen se ei toimi treenikentällä niinkuin lenkillä, joten mun on opetettava sille joku sana erikseen treenaamiseen. Mitä pidemmälle kirjoittelen tätä niin sitä tyhmemmäksi itseni tunnen. : D

Kaikkein kovimmassa tehotreenissä on paikallaanmakuu. Xena ei välitä häiriöistä juuri ollenkaan (no okei, jos sen vierestä treenikentällä menis hevonen niin vois välittää, mut en ole viitsinyt testata), viimeksikin treenattiin niin että kentällä oli Xenan tehdessä paikkamakuuta kaksi muuta koiraa jotka tekivät vauhdikkaita luoksetuloja, leikkivät palloilla ja sen sellaista. Ainoa mikä Xenaa kiinnostaa on se, et SAISINKO MÄ  ÄITI TULLA SINNE!?

Vepeä käytiin tekemässä vieraassa rannassa kun käytiin eilen vierailemassa Action Dogsien vepetreeneissä. Nyt onnistui taas vienti ihan tosi hyvin, joten sen lisäksi tehtiin sitten se Xenan mielestä ah-niin-ihana veneen haku. Ää. Mä olin jo vähän päättänyt että vien tuon SOVEen vasta joskus ensi kesänä mutta nyt kokeneempi treenikaverikin oli sitä mieltä että onhan tuo valmis jo. Täytyy ehkä miettiä, ei me mitään menetetä vaikkei kiirehdittäisikään nyt sinne SOVEen. Kisakausi alkaa olla loppusuoralla ja etenkin SOVEpaikat täyttyy nopsaan.

Seuraavissa kuvissa vienti omassa rannassa tehtynä.

     
Sitten aksaa. Capon kanssa oon pyrkinyt tässä viimeisen kuukauden aikana vahvistamaan itsenäisiä keppejä. Että se ei niin herkästi vetäis niitä läskiksi jos kuu on väärässä asennossa tai minä en juuri silloin juokse kuin ballerina kun hän sattuu minua sivusilmällään vilkaisemaan. Tai jos mulle sattuu tulee hikka kesken keppien.  Ollaan päästy jo aika hyvään malliin, mutta joku siinä vaan tökkii. Hyvä sisäänmeno mistä vaan lähetettäessä, sit se pujottelee kaksi keppiä, pysähtyy ja kääntyy kattomaan että APUA. Ja sit kun sanon että mene mene ny niin sit se menee ne ja tahti kiihtyy niin et kaks vikaa keppiä taas pujottelee täysiä. Niin mitä ihmettä? Se osaa aivan hyvin, mut jostain syystä se menee just noiden kriittisten muutamien keppien kohdalla epävarmaksi. Kun alettiin reenaa tätä niin hyvä ettei se näyttänyt parin kepin jälkeen siltä kuin sitä uhattais piestä kun en kävellyt/juossut vieressä sen suorittaessa keppejä. Ja ei, sitä ei todellakaan ole koskaan piesty. Tänään päästiin siihen pisteeseen että saan jo jäädä ensimmäisen kepin kohdalle vaikka seisomaan, mutta se näyttää siltä kuin pyytäisi luvan että saako hän nyt suorittaa nuo keskimmäiset välit. Kääntyy kattomaan ja kun sanon että ”mene, mene” niin hirveällä draivilla loppuun. Jatkamme siis harjoituksia. Ja pidämme hyvän mielen. Xenasta ei muuta raportoitavaa kuin a) se vois hakea kyllä niitä hyppyjä paremmin b) olis suotavaa että kun harjoitellaan päällejuoksua niin sitä ei tehtäis niin et koira juoksee mun päälle ja sitten kierimme kaikki pitkin poikin kenttää c) niin tosiaan meillä alkoi Xenan kanssa toissapäivänä taas ohjatut treenit. Johan oli.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, tänään yhdistin viimeinkin Xenalle ensimmäistä kertaa haukkuilmaisun raunioille. Ämmyli paukutti siellä menemään vaikka kuin, Capon tavoin sekin haukkuu paremmin muita kuin minua. Aijoo muuten! Xempparille tänään myös ammuttiin raunioilla ensi kertaa sen ollessa hommissa. Ei häntä haitannut. Eikä haitannut viime viikolla tottistreeneissäkään. Siistii!

Että semmosta! Lumppari se vaan on yhtä iloinen kuin aiemminkin, ja erityisesti Nuppu on tykännyt semmoisista reissuista kun mennään mustikkaan ja samoillaan rauhalliseen tahtiin metsässä just niin kauan kuin halutaan. Hän on sellainen iloisa rentoilukoira. Meillä on muutenkin arki tän komppanian kanssa niin mukavaa, kaikki tulee hyvin toimeen keskenään eikä pihan vahtimista lukuunottamatta juuri oo tarvinnut keskustellakaan siitä miten missäkin tilanteessa käyttäydytään. Kullanmurut <3

 

Vesipelastusta

Julkaistu , kirjoittanut .

Viikonloppuna hakuporukassamme kävi vierailemassa eräs koirakko joka harrastaa myös vepeä, ja toki koska heti intouduin kyselemään lajista enemmän itse aivan ummikkona sen suhteen, saimme kutsun käydä tutustumassa lajiin keskiviikkona. Minulla ei ollut koko touhusta harmainta aavistusta sitä ennen, eikä Xenalla sen enempää.

Ryhmä johon pääsimme kokeilemaan oli todella mukava, minulle jaksettiin selittää ihan pyytämättäkin miten ja miksi asiat tehdään niinkuin tehdään, miten ne menevät kokeessa ja niin edelleen. Xenan mielestä vesipelastus on PARASTA. Tällä ensimmäisellä kerralla kokeilimme kolmea soveltuvuuskokeen neljästä liikkeestä, ja jokainen sujui juuri niinkuin pitää. Ensimmäisenä veneestä hyppy, enkä varsinaisesti yllättynyt siitä että Xena aivan suvereenisti hyppäsi veneestä ja ui rantaan. Aina kunkin liikkeen välissä koirat huilasivat kun muut harjoittelivat oman liikkeensä, ja siis yhteensä teimme kolme kierrosta jolla jokaisella yksi liike. Kun Xena hiffasi että täällä pääsee toistuvasti tekemään samaa kivaa, ei se meinannut millään pysyä nahoissaan kun kävin hakemassa sen autosta ja lähdimme taas rantaa kohti.

Toisena liikkeenä tehtiin hukkuvan pelastaminen. Ensin Xena sai vaan käydä hakemassa räpiköivältä ”hukkuvalta” dummyn virkaa toimittavan lelun ja uida sen kanssa rantaan, toisella kerralla se sai vetää hukkuvaa perässään kymmenisen metriä. Vaikka pelastettava oli täysin vieras, räpiköivä ja polskiva mies, Xena totesi että jaa, kaipa tuo on tuolta haettava pois ja veti ihan ongelmitta hukkuvan perässään rantaan.

Kolmantena oli veneen haku. Tässä vaiheessa Xena oli jo päässyt oikein vauhtiin, kun vene lähti kohti ulappaa ja Xenan piti hetki odottaa ennenkuin sai lähteä hakemaan, se haukkui ja meinasi repiä pelihousunsa. Ja sieltä haettiin vene suvereenisti niinkuin tätä ois tehty aina.

Seuraavaksi alankin kysellä meille vakituista ryhmäpaikkaa, jospa tuota loppukesästä ehkä pääsisi jo suorittamaan soveltuvuuskokeen…